tiistai 3. toukokuuta 2016

Blogi hiljenee

Blogin pitämisessä on tahti harventunut samaa vauhtia kuin into on laimentunut (ja koirat vanhentuneet). Pennun kanssa blogia on järkevääkin pitää, sen avulla on helppo jakaa kuulumisia kasvattajalle ja muille pentuesisarusten omistajille.

Dave on nyt kolme, ja Remu ja Andykin jo veteraaneja. Meillä ei enää tapahdu ihmeitä, olla möllötetään ja joskus harvoin kisaillaan. Ehkä on tullut aika pistää blogi pakettiin.

Poistaa en sivuja kuitenkaan ajatellut, ehkä se into vielä joskus löytyy, ja blogi kaivetaan naftaliinista. Tulossivuja taidan kuitenkin päivitellä jatkossakin, sieltä esim. SM-nollatilanteen seuraaminen käy niin näppärästi.

Kiitos sinulle lukijani mielenkiinnosta. Jatkossa Andyn, Remun ja Daven kuulumisia voi seurailla enemmän Facebookin puolelta.

Koikkeri poikineen. Ollin jälkeläiset tapasivat vappuna Outin agitreenien merkeissä. Davekin käväisi paikalla, vaikkei treeneihin jalkavaivaisena osallistunutkaan. Daven vasemmalla puolella Olli-iskä. (kuva Outi Harju)

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Sadetta ja pilvipoutaa

Säätiedotus kertoo Daven keväästä. Parin suht hyvän kolmosten kisan jälkeen alkoi hyllyputki, joka onneksi katkesi lopulta Liedossa. Hyllyjä ehti tulla kuusi peräkkäin, joten eihän tuo nyt niin hirveän pitkä putki lopulta ollut, vaikka siltä vähän tuntuikin.

Liedossa lopulta haaviin jäi Daven eka aginolla Ritva Herralan radalta. Toinenkin oli lähellä, mutta Dave eksyi keppien kakkosväliin. Tästä vitonen, ja hyppyradalta sitten hylkäys. SM-nollia on nyt kasassa kolme, kaksi hyppäriltä ja yksi agiradalta. Päätettiin siis aloittaa operaatio SM-nollien keräys, ettei ihan jäisi viime tippaan.

Mutta mutta. Viime viikonloppuna Dave pinkaisi metsässä rusakon perään ja tuli kolmijalkaisena takaisin. Reiden sisäsyrjästä löytyi vertavuotava mutta pieni haava, joka näyttää parantuneen hyvin. Koira on silti edelleen enempi vähempi kolmijalkainen, ja lauantain kisat lähestyvät kovaa vauhtia.

Nopeaa parantumista toivotaan tietysti ennen kaikkea koiran itsensä takia, SM-nollien keräilyä tehdään sitten kun voidaan.

Ainakin yhdet arvokisat kesään silti mahtuu. Remun kanssa on päätetty lähteä Keminmaalle paragilityn SM-kisoihin. Jännää!


perjantai 1. huhtikuuta 2016

Koikkerista on moneksi

Koikkerista on moneksi! Tässä koulutetaan Suomen ensimmäistä lipputarkastajakoiraa. 
Tampereen joukkoliikenne uutisoi Nysse-koirasta 1.4.2016.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Nolla, vitonen ja hylly

Takkujen kisoissa Daven saldoksi tuli nolla, vitonen ja hylly. Nolla tuli taas hyppyradalta, vitonen A:n kontaktista ja hylly muuten hyvällä agiradalla. Kuin toisinto TamSKin kisoista siis.

Hyppynolla. Aika riitti seitsemänteen sijaan.

Agiradan vitonen. A on pieni ongelma tällä haavaa...

Agiradan HYL.



maanantai 29. helmikuuta 2016

Kolmoset korkattu

Eilen Dave kisasi ensimmäiset kisansa isojen poikien (ja tyttöjen) luokassa. Yhtään ei tarvinnut hävetä: saldona oli ensimmäinen SM-nolla hyppyradalta, yksi vitonen ja yksi oikein hyvä hylky.

 
Hyppynolla.

 

Vitonen A:n loikasta. Dave pyörähtää kyljen kautta ympäri pussista tullessaan, ja rytmi sekoaa.

Hyvä rata putki-A-erotteluun asti...

Lauantaina Dave sai toivottuja vieraita: velipoika Ego, sisko Aia ja siskontyttö Muru poikkesivat juoksuttamassa rokkipoikia. Remulla oli pää ihan sekaisin ihanien tyttöjen kanssa, mutta turhan rajuksi meno ei yltänyt, siitä pitivät napakat koikkeritytöt ihan itse huolen.

Dave nautti nykyään harvinaisesta koikkeriseurasta kaikin siemauksin. Kerrankin oli kavereita, jotka leikkivät samalla tavalla ja jaksoivat juosta metsässä yhtä lujaa!

Vasemmalta Dave, Remu, takana Andy, Aia, Muru ja Ego.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Viikon onnenluku 3

Kolmosesta tuli juuri onnenluku. Keskiviikkona Dave täytti kolme, lauantaina se nousi nollavoitolla agilityn kolmosluokkaan, ja samana päivänä olin itse Remun kanssa kaksi kertaa kolmospallilla. Melkein tuplanolla siis heti toisista kisoista, vähän vaan tuli yliaikaa radoilla. Neljästä startista meillä on nyt kolme palkintosijaa. Ei pöllömpi viikko!




















Ja vielä videot kisasuorituksiin: