Touhutorstai

Nimitin torstain Andyn puuhapäiväksi jo etukäteen, ja ikimuistoinen päivä siitä tulikin! Remun siskolle harkittiin sulhasta pitkään ja hartaasti, ja valinta osui lopulta Andyyn. Andyssä viehättivät luonne ja terveys, ja minua puolestani Lempissä se hassu juttu, että se on kuin Remu. Voisin itse ottaa Remun pennun, koska tiedän sen luonteen ja terveyden, mutta höystettynä Andyn ominaisuuksilla tässä saattaa olla kerrassaan lyömätön yhdistelmä! En voinut kieltäytyä, vaikka peräkammarin poikani ovatkin saaneet olleet selibaatissa tähän asti. Minusta jokaisen koiran ei tarvitse lisääntyä, eikä varsinkaan jokaisen cavalierin, mutta tästä aiheesta en voi kirjoittaa lyhyesti blogiin, joten antaa olla (ainakin toistaiseksi).

Juoksuja odotettiin kesäkuulle, ja suurin toiveeni oli, että ne eivät osuisi arvokisoihin (agilityn ja tokon SM-kisat). No eivät osuneet, mutta tärppipäivä nro 1 osui kuitenkin Takkujen agilitykisapäivään.

Asiat tärkeysjärjestykseen, tuumin, ja niin morsio saapui meille tukijoukkoineen torstaina kello 16.30. Viideltä homma oli hoidettu, ja puoli kuudelta tuumasin, että sulhanen on valmis agilitykisoihin.

Illemmalla sitten saatiin vitsailla, että Andylle pitää löytää morsian aina agikisapäiviksi, niin paljon pojassa oli virtaa radalla. Yli neljänkymmen koiran joukosta Andy oli kolmas ja nappasi itselleen toisen agilitysertin - yhtä vaille valio siis! Remukin näytti kisakuntonsa ja oli melkein loppuun asti voitossa kiinni. Lopputuloksissa Remu oli toinen ja luovutti auliisti sertin velipojalle.

Onneksi mukaan sattui kerrankin videokamera, kun jälki on näin hienon näköistä (siis poikien, ei kuvaajan):

Hyppyradalla molemmat hyllyttivät harhautuessaan ahtaasta välistä väärälle radalle. Petrin kolmas kisakoira Mokka sen sijaan selvitti tämän radan hienosti nollalla maaliin ja sijoittui kuudenneksi.

Mokka Takkujen iltakisoissa 30.5. Kuva Jing-Lin Pekkala.

Tyytyväisten sertiposeeraus.

Jos metsään haluat mennä nyt...

...sä takuulla yllätyt!

Eka kerta

Jokusen yliaikanollan jälkeen eilen koitti lopulta se päivä, jolloin Suvi ja Andy tekivät ihka oikean SM-nollan. Jo ensimmäinen agilityrata oli lupaava, mutta muutama ohjausvirhe kostautui yliaikana, vaikka rata muuten puhdas olikin. Toisella radalla oli muutama haastava paikka, puomin alastulo esimerkiksi oli hankalasti putken takana, mutta pikajuoksulla Suvi ehti kuin ehtikin muistuttaa Andyä kontaktipinnasta alastulossa. Eikä edes kompastunut putkeen, jota pidimme sitäkin yhtenä mahdollisuutena...

Suvin ohjaustaidot ovat karttuneet huimasti, joskin perheen toinen kisaava agilitaaja oli näkevinään radalla liian monta takaaleikkausta.

On se silti niin hienoa menoa, että moni vanhempikin voisi ottaa tästä mallia. Ja tietenkin kehittymisen varaa on vielä vaikka kuinka paljon - kenelläpä ei olisi? Suvin tuloskehitystä voi seurata täältä.

Rallatellen

Meillä on Andyn kanssa uusi harrastus - nimittäin rally-toko. Otin sen ohjelmistoon, koska perinteinen tokoilu voi olla seurakoiran kanssa aika puuduttavaa. Rally-tokossa koiran kaikenlainen kannustaminen ja vartaloavut ovat sallittuja, joten koiran viretaso pysyy hyvin yllä. Se taas ei ole hauskaa, että esimerkiksi alokasluokassa kylttejä on 31, ja joidenkin kylttien logiikka ei millään tahdo aueta tällaiselle keski-ikäiselle täti-ihmiselle.

Tarkoituksena on korkata rally-tokokisat jossain vaiheessa kesää tai alkusyksyä, sen verran helppoja alokasluokan liikkeet ovat. Jos ohjaaja vaan oppii kylttien merkitykset... Uusia opeteltavia juttuja ovat olleet eteen istuminen ja saksalainen täyskäännös,  mutta vartaloavulla homma toimii - ainakin nami kädessä. Yksi alokasluokan suurimmista haasteista on hihna. Tee siinä sitten saksalaista täyskäännöstä, kun on nami yhdessä kädessä, hihna toisessa kädessä ja nämä vaihtuvat lennossa samalla kun käännyt eri suuntaan koiran kanssa.. Hihnaan sotkeutuminen onkin alokasluokassa enemmän kuin todennäköistä.

Varsinaisia tavoitteita meillä ei Andyn kanssa taida enää olla. Pidetään hauskaa ja katsotaan mihin se riittää. Koulutustunnus tai pari nimen eteen ei kyllä olisi hassumpi juttu.

Loppuun vielä hämmästelyn aihe: blogia on käyty kurkkaamassa yli 4000 kertaa sen olemassaolon eli kolmen kuukauden aikana! Suurin osa kävijöistä on tietenkin suomalaisia, mutta tilastot kertovat, että esimerkiksi Venäjältä on tehty 121 käyntiä ja Yhdysvalloistakin 101. Entä keitä ovat ne 59 tilastoista löytyvää saksalaista? Itse en tunne yhtään ihmistä Puolasta, mutta sieltäkin blogiin on eksytty neljä kertaa. Hämmästyttävää!

Törinää tötteröön

Hurja meno ja meininki alkoi perjantaina iltapäivällä noin kello kolme, kun Daven velipoika Ego saapui laukkuineen viikonloppuvisiitille. Sen kummemmin residenssiä ei tarvinnut tutkia, junioriosasto nimittäin kävi heti toistensa kimppuun kaikilla äänitehosteilla. Parin tunnin jälkeen harkitsin korvatulppia, mutta otinkin sitten Andyn mukaan ja poistuin tokotreeneihin.

Käsittämätön määrä virtaa löytyy kahdesta kohta 13-viikkoisesta, ja valitettavasti siitä ei näköjään siirry katselijoille yhtään. Päin vastoin olo on aika vetämätön, varsinkin kun aamukonsertti alkoi jo kello neljä.

Onneksi on piha, johon kaksikon voi ulkoistaa ajoittain. Ja pakko kai niiden on välillä nukkuakin?


Mitä se höpisee, mehän ollaan niin kilttejä, että tulppaanitkin vielä kukkii!

Todistusaineistoakin löytyy. See yourself.

Vireessä

Eilen isot pojat kisasivat Hervannassa ulkokentällä, ja Andy pesi Remun 2-0. Vauhdissa Remu vielä voitti niukasti, mutta tulokset puhuvat puolestaan: Andylle nollat sijoituksilla 4 ja 5, Remulle vitoset tylsistä virheistä (puomin kontakti ja rimantiputus). Vauhti oli molemmilla huipussaan, kovempaa eivät oikein enää pääse. Kaikilla neljällä agiradalla etenemät menivät yli neljän, ja se on näille pojille enemmän kuin hyvä tulos. Andyllä on saattanut riittää virtaa vielä ensimmäisellä radalla, mutta yleensä aina se on väsähtänyt ennen toista. Nyt se pinkoi toisella radalla vielä ensimmäistäkin kovempaa!

Pojat osuivat myös Tytti Käyhkön kameran linssiin, kiitokset kivoista kuvista:

Dave hengaili kentänlaidalla ja piti hauskaa Aia-siskon kanssa. Uusiakin tuttavuuksia solmittiin.

 

Tänään Dave pääsi tutustumaan Jussi-eläinlääkäriin, joka tuikkasi rokotukset niin taiten, ettei Dave huomannut mitään. Painoa 12-viikkoisella oli 5,25 kg ja pikkupoika on lääkärin mielestä oikein sopusuhtainen. Dave oli reipas ja rohkea, ja ennenkaikkea lääkärin mukaan täysin terve ja hyväkuntoinen.

Kolmosluokan tokoilua

Valmistauduin tämän päivän tokokokeeseen lähinnä mentaaliharjoituksin. Kävin mielessäni läpi liikkeitä ja sitä, miten palkitsen Andyä niin, että se kokee onnistuneensa eikä masennu lusmuilemaan. Ensimmäiset mielikuvaharjoitukset menivät ihan mönkään: juutuin aina siihen, miten palkitsen ja innostan koiraa, jos se epäonnistuu. Mieleeni palasi koetilanne, jossa Andy liikkeen sijasta haukkua louskutti ja komensi minua, enkä saanut siihen mitään otetta. Jopa mielikuvissani halusin vajota maan alle, en pistää bileitä pystyyn...

Pikkuhiljaa onnistuin muuttamaan ajatuksiani positiivisemmiksi, ja päätin kokeessa olla iloinen, reipas ja rento. Vielä ennen yksilökehää suljin silmäni ja ravistelin suolapatsaan hereille, ja mielestäni onnistuinkin kohtuullisesti. Koettelin vähän tuomarin rajoja, mutta Tiina Heinon kokeessa voi näköjään iloisesti kiekua koiralle ja taputella ja rapsutella sitä mielinmäärin. Itse asiassa tuomari piti yhteistyöstämme kovasti ja olisi antanut siitä kympin ilman liikkeiden välien haukkumisia.

Haukkuminen pysyi silti aisoissa, eli eteen päin on menty. Liikkeiden aikana Andy ei haukkunut kertaakaan, väleissä sitten jonkun verran. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että sain sen pidettyä hyvällä tuulella alusta loppuun asti, enkä siis omalla jähmeydelläni ja epäonnistumisia harmittelemalla pilannut Andyn koetta. Menimme iloisella mielellä alusta loppuun, ja kolmostuloksesta jäi ihan oikeastikin hyvä mieli.

Sokerina pohjalla saimme napakympin kaukokäskyistä. Liike ei ole onnistunut kokeissa kertaakaan, kun Andy on jo loppuvaiheessa koetta ollut yleensä väsynyt ja haluton. Nyt tsemppasin sitä ennen liikettä, ja ilmeisesti juuri hyväntuulisuus auttoi suorittamaan asentojenvaihdot niinkuin se osaa ne, eli täydellisesti. Pakkohan minun on olla tyytyväinen!

Toiset tavoittelevat TVA:n titteliä ja ykköstuloksia matkalla huipulle, meille riittää myös osittainen onnistuminen, kunhan niitä onnistumisen kokemuksia vaan tulee.

Kokeen arvostelu

11 viikkoa

Davelle tuli tänään mittariin 11 viikkoa, ja sen kunniaksi se punnittiin ja kuvattiin. Painonnousu ei varsinaisesti yllätä, tuolla ruokahalulla... Päivän lukema on 4,7 kg. Edellinen merkintä onkin esihistorialliselta ajalta, jolloin Dave oli vielä pikkuinen 8-viikkoinen karvakasa (3,6 kg).

Päivän poseeraus ruokaa odotellessa:

"Mitenkäs minä tähän sanomalehdelle jouduin, kun yritän väistellä niitä parhaani mukaan?"

Nyt kasvatetaan jalkoja ja kuonoa. Eräs merkkipaalu saavutettiin eilen, jolloin varhaiskypsä rokkikukkomme nosti horjahtamatta kaksi kertaa jalkaa lorauttaessaan isojen poikien perässä merkkinsä koivun juurelle.

Davesta on kuoriutumassa iloinen ja avoin, terhakka koikkeri. Omimmillaan se on metsässä loikkiessaan yli puunjuurien, kivien ja kantojen. Se on aina valmiina lähtöön, ja jos se itse saisi päättää, se muuttaisi pihalle kokonaan. Pari kertaa se on ajatellut vetäistä päikkäritkin pihalla, mutta ikävät ihmiset ovat kantaneet sen sisälle omaan petiin nukkumaan.

Elämä on 11-viikkoiselle suuri ja ihana seikkailu.