maanantai 26. toukokuuta 2014

Kuuma kisaviikonloppu

Perjantaina lämpötilan sopivasti noustessa hellelukemiin karavaanimme starttasi kohti Mikkeliä (joka sitten olikin koko viikonlopun kuumin paikka Suomessa). Lauantai kului sukuloidessa, mutta sunnuntaina siirryimme koko porukka kisavaihteelle ukkosen ja raekuuron säestäessä.

Aamupäivä kului agikisoissa, joissa välillä hiki norui hellesäässä, välillä piti käydä vaihtamassa kuivaa päälle kaatosateen ja ukkosen jäljiltä. Ohjelmassa oli kaksi hyppyrataa ja yksi agirata sekä Andylle että Remulle, ja päätimme edetä startti kerrallaan. Mitään tarvetta kisojen keskeyttämiselle ei kuitenkaan ollut, molemmat jaksoivat hyvin.

Tulokset eivät tällä kertaa jääneet kummoisiksi. Andy alkoi keskittyä vasta kolmannella radalla, josta se kahden hyllyn jälkeen teki lopulta nollan. Remu hyllytti agiradan, putki-puomierottelua ei ole kuulemma harjoiteltu pitkään aikaan, ja Andykin muuten lankesi samaan ansaan. Remu teki hyppäreiltä nollat reilun neljän etenemällä, joten on pakko olla tyytyväinen, vaikka sijoitukset eivät riittäneetkään mihinkään...

Kisojen jälkeen siirryimme vauhdilla Karkialammen urheilupuistoon, jossa oli ryhmänäyttely. Dave esiintyi hienosti, ja sen pelätyn T:n sijaan saimme EH:n ja aivan upean arvostelun. On ilo esittää koiraa, joka kulkee löysässä hihnassa ja on reipas kuin... no, Dave. ♥


1 kommentti:

  1. Hieno esiintyminen! Ihanan reipas. Piraatti puolikin on juuri oikealla puolella niin esiintyessä siihen ei kiinnitä liikaa huomiota :D KV-kisoista vielä toinen EH hakemaan niin sit saatte jättää näyttelyt, eikös?

    VastaaPoista