lauantai 30. elokuuta 2014

Yhtä vaille x 2

Tänään päivä kului rattoisasti Levekin rally-tokokisoissa. Andyn avoin luokka starttasi 12.30, ja kun Dave oli arvottu vasta myöhempään alokasryhmään klo 16, päätin käydä välillä kotona vaihtamassa koiria. Näin ei kummallekaan tulisi liian pitkää ja uuvuttavaa kisapäivää.

Andy oli täynnä virtaa heti kun tajusi että ollaan menossa kisaamaan. Haukkumista riitti, mutta vähitellen se rauhoittui ennen omaa vuoroaan. Harmi vaan, että radalla oli heti alussa hyppy, josta kierrokset nousivat uudestaan ja haukku vähän yltyi. Muuten Andy oli kyllä ihan super. Radalla oli kaksi vasemmalle käännöstä istumisten kanssa, ja niistäkin selvittiin kunnialla. Täyskäännöksessä vasemmalle loppuistuminen meni vinoon, mutta en lähtenyt sitä uusimaan, koska liike on Andylle todella vaikea. Ratkaisu oli oikea, sillä vinoudesta lähti vain yksi piste. Juoksuosuudesta lähti kaksi pistettä kontrollimenetyksinä (juostessa Andy innostuu aina hyppimään), ja haukkumisesta lähti kolme. Lisäksi haukkuminen vaikutti kokonaisvaikutukseen kolmen pisteen vähennyksinä. Yhteensä pisteitä meille ihan huiput 91! Yksi tulos puuttuu enää seuraavasta koulutustunnuksesta. :)

Dave saapui kisapaikalle huomattavasti hillitymmin, ja yritin nostaa sen kierroksia revittämällä lelua. Homma sujuikin hienosti aina siihen asti, kun siirryimme radalle. Jostain syystä Daven seuraaminen tökkii tällä hetkellä pahasti: se siirtyy pikku hiljaa kauemmaksi ja kauemmaksi, ja alkaa sitten vielä jätättää. Jouduin tekemään kovasti töitä, että sain sen siirtymään kyltiltä toiselle. Kaikki tehtävät sujuivat hyvin, nehän Dave osaa, joskin nekin sujuivat normaalia hitaammin. Esimerkiksi maahanmeno vaati useita käskyjä, kun yleensä Dave heittää makuulle todella nopeasti. Joku ongelma tässä selvästi on, ainakin seuruuta täytyy alkaa treenata täsmällisemmin ja huomattavasti enemmän. Kisamaisia treenejä tarvittaisiin myös enemmän. Tosiasiassahan Dave ei ole nyt treenannut missään vähän aikaan, paitsi omalla kotipihalla ihan lyhyissä pätkissä. Pisteitä Daven esityksestä tuli yhteensä 95, ja siltäkin puuttuu vain yksi tulos ensimmäisestä koularista. :)




Kisapaikalla oli myös kuvaaja, joten saimme kivoja kuvamuistoja tapahtumasta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti