torstai 30. lokakuuta 2014

On me treenattu

Koska kisojakaan ei nyt ole, on sitten treenattu. Daven kanssa on käyty alkeistokokurssia, koska halusin palata alkeisiin ja tehdä pohjatyöt kunnolla. Se on niin nopea oppimaan, että treenaminen on pelkkää iloa! Kuuden tunnin kurssista on nyt viisi takana, ja olen onnistunut tavoitteissani: namit ovat nyt lähinnä taskussa, eivät kädessä, ja olen saanut liikkeisiin nopeutta ja tarkkuutta. Seuraaminenkin on alkanut sujua, kun lakkaan varmistelemasta katseellani ja liike suuntaa enemmän eteenpäin.

Alkeistokon jälkeen tekisi jo mieli siirtyä taas rally-tokon pariin. Toivottavasti Davelle löytyisi sopiva kurssi, jotta pääsisimme korkkaamaan avoimen luokan pikapuoliin!

Andyn kanssa päätin palata takaisin haukkumattomuustreeneihin. Haukku on taas ylittänyt kaikki järkevät mittasuhteet, eli jotain pitää tehdä, jos haluamme kisata voittajassa. Koska Andy haukkuu lähinnä komentamalla "anna jo ne namit", päätin yrittää edetä luopumistaktiikalla. Namia voi saada, kun siitä luopuu, ja suostuu siitä huolimatta tekemään töitä. Namit eivät enää tule taskusta ja kädestä, vaan kiposta. Hirveän vaikeaa Andylle, mutta pikkuhiljaa homma alkaa jo toimia kotipihassa. Tosin sen pinna on vielä hyvin lyhyt, eli palkalle on päästävä suht usein, muuten riemu repeää... Odotan mielenkiinnolla miten tämä projekti etenee.

Dave kävi tällä viikolla Jaakko Suoknuutin yksärillä. Palautteen mukaan Davella riittää nopeutta ja ohjaajalla jalkaa, kunhan ohjaaja vaan olisi oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Ja se perinteinen: nopean koiran ohjaaminen ei ole helppoa! Siitä olemme Jaakon kanssa yhtä mieltä, että Petri ei oikein osaa valssata. Tämän totesin jo 20 vuotta sitten häissämme. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti