sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Cava on ava!

Andyn upea vuosi huipentui Hattulan agikisoihin. Pientä kutinaa oli takaraivossa jo ennen reissua, mutta kun se onnistuminen on aina niin pienestä kiinni...

Auringon ja kuunkin asennot olivat kuitenkin oikeat, kun Andy juosta tykitti ensimmäisen agiradan ennätysvauhtiaan - 4,33 m/s! Remu varmisteli velipojan menestyksen hyllyttämällä oman ratansa, sillä nollalla se olisi sijoittunut toiseksi ja Andy jäänyt kolmantena ilman sertiä. Tämä tajuttiin kuitenkin vasta kisan jälkeen, joten tahallista se ei ollut, varsinkin kun Remu oli radalla ennen Andyä. Siinä vaiheessa ohjaajan virhe vielä harmitti, mutta tuloslistaa lukiessa ei. Andy sijoittui toiseksi ja nappasi kolmannen SERT-A:n. Agilityvalio!

 
Varaslähtö oli pilata koko kisan.
(Surkeasti näkyy, mutta jossain siellä valon ja varjon välimaastossa se juoksee...)

Haaveen toteutuminen on aika upeaa, varsinkin kun Andyä oltiin passittamassa lajista eläkkeelle jo 5-vuotiaana. Medikorkuiset hypyt alkoivat vaatia veronsa, koira oli vähän väliä jumissa ja terveenäkin se alkoi kiertää hyppyjä. Ennen eläköitymistä päätimme kuitenkin vielä yrittää uusintamittausta, ja niin alkoi Andyn uusi agilityelämä. Aluksi se hyppi miniradallakin kuviteltuja mediesteitä, mutta pikkuhiljaa hyppylinjat ovat parantuneet ja vauhti kasvanut. Nyt 7-vuotiaana Andy elää uutta kevättä, sen tulokset parantuvat jatkuvasti ja ennätykset paukkuvat.

Kolmatta sertiä on ilo tuuletella!
Toisella agiradalla Andy loikkasi pitkästä aikaa puomin kontaktin, mutta Remu teki puhtaan radan ja sijoittui kolmanneksi.

 
 
 

Hyppyradalla tulokset jäivät laihoiksi, kun Andy pudotti ensimmäisen riman varastettuaan (taas), ja Remu hyllytti juostuaan putken väärään päähän.

Dave oli taas maailman paras kisaturisti ja se sai paljon uusia ystäviä.

Herra on tainnut ottaa jo tarpeeksi, teille ei enää tarjoilla!

Koko kööri jäähkälenkillä: valioluokan ohjaaja, kaksi agilityvaliota ja yksi wanna-be-valio.




2 kommenttia: