Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilastoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilastoja. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Suurennuslasin alla

Havahduin juuri siihen, että blogia on kohta käyty katsomassa 20 000 kertaa! Ihan käsittämätöntä, että meidän touhumme voivat kiinnostaa yhtään ketään, saati sitten tuollaista joukkoa ihmisiä... Pakko oli  käydä kurkistamassa, mistä meitä oikein klikataan.

Tilastot kertovat, että eniten lukijoita on kerännyt postaus cavalierin sydämestä eli Remun sivuäänidiagnoosista. Sen valossa cavalierharrastajien osuus lukijoista taitaa olla edelleen suurin. Toisaalta liikenteen lähteissä on kärjessä kolme kooikersivustoa - Miko, Aia ja Loki, joten Dave-koikkeri taitaa kerätä uteliaita videoiden ja päivitysten ääreen myös hyvin. Daven omaa sivua on myös avattu eniten, seuraavana tulee Andy ja perää pitää Remu. Tulossivuista katsotuin on Remun agilitytuloslistaus.

Hakusanalistauksesta ei löydy yllätyksiä. Sivustoa haetaan osoitteella, mutta myös hauilla "andy dave remu", "andy ja remu" sekä "andy remu dave". Joku raukka on osunut sivustolle myös hakiessaan tietoa cavalierien terrieristä... Mikä lienee?

Maalistaus aiheuttaa eniten hämmennystä. Miksi meillä on seuraajia Venäjällä, Saksassa ja USAssa? Muita listalla näkyviä maita ovat mm. Alankomaat, Viro, Itävalta, Ukraina ja Ruotsi. Maailma on pieni, ja ehkä tamperelaiset reissaavat erityisen paljon?

Treenirintamalla mietitään parhaillaan syksyn kuvioita. Andy ei todennäköisesti enää jatka rally-tokon valkkuryhmässä, mutta sen kanssa jatketaan toki kisailua ja haetaan RTK2-koularia. Daven rally-tokon jatko on mietinnässä, joku ryhmä varmaan tarvittaisiin, kun emäntä on niin laiska treenaaja. Haaveena olisi myös agilityryhmäpaikka Remun tai Andyn kanssa, siis minulle, sillä isäntä aikoo panostaa ensi syksystä alkaen täysillä Daven agilityuraan. Kesälomalla olisi tarkoitus kokeilla, kannattaako tuota edes miettiä yhtään pidemmälle, vai keskittyä pelkkään rally-tokoon.

Muuten meille kuuluu hyvää. Daven pentuajan loppuminen ja Andyn sterilointi ovat rentouttaneet koko lauman, ja leikkihetkiä nähdään aiempaa enemmän ja vaihtelevin kokoonpanoin. Daven kesyttäminen on onnistunut niin hyvin, että sen voi vaikka kopata syliinsä, eikä se karkaa minnekään. Andy puolestaan on steriloinnin jälkeen palannut ikään kuin nuoruuden päiviinsä: se jaksaa lenkkeillä entiseen malliin ja on selvästi hyväntuulisempi kuin aiemmin. Vanheneminen näkyy Andyssä aiempaa suurempana unentarpeena, mutta muuten se on kuin nuori poika. Remukin on nuortunut viime aikoina, se leikkii taas innokkaasti ja on kaikin puolin aktiivisempi kuin pitkään aikaan. Sydän ei näytä vielä vaivaavan mitenkään, mutta kesäkauden jälkeen tarkistetaan sen kunto ultrassa varmuuden vuoksi.

Kesän kisakalenteri täyttyy kovaa vauhtia: agirotu, Klag ja agipitsi nyt ainakin. Mitä sitä ihminen lomallaan muuta tekisi kuin kiertäisi koiramaisissa kisoissa ja harrastuksissa?!


 

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tilastonikkarina

Jostain syystä tilastot ovat todella kiehtovia. Siksi niitä on kiva tehdä kaikenlaisista asioista aina vuoden vaihtuessa.

Aloitetaan Andystä, joka paransi agilitytuloksiaan kaikilla mittareilla mitattuna. Ehkä valioituminenkin kertoo jotain... Startteja Andyllä oli mini3-luokassa yhteensä 30 (Petrin kanssa), ja niistä 0-ratoja oli peräti 60 %. Edellisvuonna joka toinen startti oli nolla. Hylkyjen määrä väheni edellisvuoden 17 prosentista 13 prosenttiin. Myös etenemäkeskiarvo nollaradoista laskettuna parani reippaasti. Kun vuonna 2012 Andy kipitti nollaradan keskimäärin 3,78 m/s, tänä vuonna keskiarvoksi tuli 3,90 m/s. Hyvä Andy!

Remun tulokset eivät ole yhtä selviä. Nollaprosentti putosi (nyt 59  %, vuonna 2012 peräti 69 %)ja hylkyjen määrä kasvoi 9 prosentista 18 prosenttiin. Toisaalta etenemäkeskiarvo 0-radoilla nousi hieman - 3,92 vs. 3,90 m/s. Lukemat kertonevat lähinnä taktiikan muutoksesta: ohjaaja pyrki ottamaan enemmän riskejä radalla, jolloin nollaprosentti luonnollisesti laskee ja hylyt lisääntyvät. Muutama mukava sijoitus tulikin (sitä voittoa lukuun ottamatta), mutta kaikissa tärkeimmissä kisoissa lopputuloksena oli hylkäys.

Tokopuolella vuosi ei ollut Andyn kanssa hääppöinen. Kävimme yhteensä neljässä kokeessa, joissa pisteet vaihtelivat 95:n ja 150:n välillä, keskiarvopistemäärän jäädessä 122 pisteeseen. Edellisvuonna pistehajonta oli suurempi (73,5 - 175,5), ja keskiarvopistemääräkin oli vähän parempi - 138 pistettä. Tällä heltisi vuoden 2012 tokocavalier-kisan voitto, joka nyt jää vain haaveeksi.

Näyttelyreissuja ei tehty kuluneena vuonna yhtään. Vuonna 2012 pyörähdettiin sentään kehässä 4 kertaa, vuosina 2011 ja 2012 kumpanakin peräti 11 kertaa, ja huippuvuonna 2009 yhteensä 14 kertaa. Ensi vuodelle taitaa taas tulla muutama tilastomerkintä, kun Andy saavuttaa veteraani-iän.