Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. marraskuuta 2015

Hiljaiseloa

Daven sertin jälkeen koirarintamalla on ollut hiljaista. Dave on ollut kilpailutauolla, ja hetkeksi myös treenitauolla tassutulehduksen vuoksi. Viikon ulkoilu-suihku-pyyhekuivaus-föönikuivaus-sukka jalkaan -elon jälkeen tassu näyttää nyt hyvältä, ja onneksi märkyyden pitäisi sääennusteiden mukaan pikkuhiljaa vaihtua pikkupakkasiin.

Andy on ollut totaalitauolla kaikesta, ja se onkin nauttinut pappailusta täysin rinnoin. Sohvalla paras paikka nukkua on isännän sylissä, pää polvella.

Remu sen sijaan on treenannut ahkerasti. Ohjelmassa on niin agilityä kuin rally-tokoakin. Ystävä otti Remusta itselleen projektin, ja tarkoitus olisi korkata alokasluokka heti, kun Remppa osaa perusliikkeet. Suurin ongelma on rauhoittuminen, koska treenaaminen nyt vaan on niin kivaa, että välillä on ihan pakko haukahdella.
 
Remun agilityura jatkuu ensi vuoden puolella kakkosluokassa. Remu on jo muutaman kuukauden päästä veteraani-iässä, ja agilityvalio saa pikku hiljaa alkaa jäähdytellä kilpauraansa. Sagiin on jo lähtenyt luokanvaihtoanomus, ja tarkoitus olisi korkata kisat uuden ohjaajan kanssa tammikuussa. Jos kisaaminen alkaa keväällä sujua, tavoitteena ovat paragilityn SM-kisat heinä-elokuun vaihteessa.

Uudet kuviot ovat tuoneet uutta intoa niin ohjaajaan kuin koiraankin. Toistaiseksi Remun sydänkään ei oireile mitenkään, mutta varmuuden vuoksi sydän ultrataan taas talven aikana.



perjantai 24. heinäkuuta 2015

Kesäkuulumisia

Kesä se on tämäkin, vaikkei lämpö luita riko. Itse asiassa lämpötilat ovat oikein sopivat, kunhan ei vaan aina sataisi...

TamSKin iltakisoista ei ole jälkipolville kerrottavaa. Agiradalta virhepisteitä 15: yksi kielto, lentokeinu (jota takuulla luuli puomiksi) sekä se puomin kontakti. A oli kaunis kontakteineen kaikkineen. Hyppyrata ei sujunut sinne päinkään, se meni esteiden ohitteluksi ja kaahotukseksi sinne tänne (HYL). Molemmilla radoilla pujottelu meni nappiin, jotain hyvääkin siis... Näistä kisoista olisi voinut jäädä päällimmäiseksi harmitus, mutta onneksi Kaisa Jalava otti kauniin kisakuvan koohottajastamme.



Kulunut viikko on kulunut mökillä lepäillen ja akkuja lataillen. Pari päivää meni, ennen kuin osasi laskeutua tekemättömyyteen. Koiratkin ottivat rennosti, söivät mustikoita (paitsi Dave joka sylki annetut marjat pois suustaan) ja kahlailivat vedessä (paitsi Remu, joka teki perinteiseen tyyliin kunnon uintilenkkejä). Useampanakin päivänä satoi, ja Dave keksi alkaa kävellä keskeltä kuralätäkköjä - ensin varovasti ja sitten aina vaan iloisemmin: näinkin voin siis tehdä!  Meidän pieni...

Koska olimme liikkeellä asuntoautolla, mukana olivat myös aitaelementit, joilla saimme jatkettua terassia. Muuten ei koiria uskaltanut pitää irti, kun eläimiä oli niin naapureiden kuin luonnonkin puolesta runsaasti.





Sade ei haitannut Remun luontotarkkailua.
Näkymä mökin ikkunasta oli kuin taulusta, joten kuva piti tietysti kehystää...

 Aginollien metsästys jatkuu parina seuraavana viikonloppuna. Otin myös kisamörköä sarvista ja ilmosin sekä Andyn että Daven elokuisiin rallykisoihin. Jos ei kulje niin ei kulje, mutta ainakin on yritetty.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Uusia ja vanhoja harrastuksia

Uusi vuosi tuo taas tullessaan uudet kujeet.

Andy siirtyi viime syksynä eläkkeelle agilitystä, mutta rally-tokoa jatkamme edelleen kunnon salliessa. Nyt ontumista ei ole enää näkynyt pitkään aikaan, joten käymme treeneissä Andyn ehdoilla. Treenaamme voittajaluokan liikkeitä, ja kesällä toivottavasti pääsemme vielä kisaamaan.

Remun agilityharrastus jatkuu, pienellä lisäyksellä. Aloitin itse sen kanssa TamSKin upouudessa paragility-ryhmässä, jossa meitä vaivaisia on tällä hetkellä viisi treenaajaa. Ekat treenit takana, ja olipa kivaa! Remulle paragility on lähestulkoon uusi laji, sillä Petri on ohjannut sitä tähän asti (ja tästä eteenkin päin) juoksemalla rinnalla ja viemällä sen jokaiselle esteelle. Nyt sen pitäisi oppia irtoamaan ja suorittamaan esteitä itsenäisemmin, koska en aio juosta radalla kuin pakon edessä (enkä ehkä silloinkaan, riippuu vähän milloin tulehtunut kantapää alkaa lopulta antaa periksi).

Daven päälaji on tietenkin agility, ja kontaktien hiominen jatkuu edelleen. Viime viikonloppuna koirakko osallistui Vappu Alatalon hyppy-A-seminaariin, josta kotiutuivat vähän ristiriitaisin tunnelmin. Dave oli tyytyväinen saatuaan mahansa täyteen namia, ohjaaja ei niinkään jouduttuaan lähinnä vain opettelemaan koiran palkkaamista. Toki sen ajoitus onkin tärkeää, mutta onko sormien koukistumisen asteella niin väliä? En tiedä, kysyn vaan. En ollut paikalla.

Dave aloittaa tänään Koirakoutsilla rally-tokon säännöllisen treenaamisen. Koko kevätkausi käydään tunti piirinmestarin opissa, ja ehkä kisojakin on sitten taas luvassa keväämmällä.

Ensi kuussa Remu täyttää 7 ja Davekin jo 2 vuotta. Kesällä Andy juhlii 9-vuotispäiväänsä





keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Suurennuslasin alla

Havahduin juuri siihen, että blogia on kohta käyty katsomassa 20 000 kertaa! Ihan käsittämätöntä, että meidän touhumme voivat kiinnostaa yhtään ketään, saati sitten tuollaista joukkoa ihmisiä... Pakko oli  käydä kurkistamassa, mistä meitä oikein klikataan.

Tilastot kertovat, että eniten lukijoita on kerännyt postaus cavalierin sydämestä eli Remun sivuäänidiagnoosista. Sen valossa cavalierharrastajien osuus lukijoista taitaa olla edelleen suurin. Toisaalta liikenteen lähteissä on kärjessä kolme kooikersivustoa - Miko, Aia ja Loki, joten Dave-koikkeri taitaa kerätä uteliaita videoiden ja päivitysten ääreen myös hyvin. Daven omaa sivua on myös avattu eniten, seuraavana tulee Andy ja perää pitää Remu. Tulossivuista katsotuin on Remun agilitytuloslistaus.

Hakusanalistauksesta ei löydy yllätyksiä. Sivustoa haetaan osoitteella, mutta myös hauilla "andy dave remu", "andy ja remu" sekä "andy remu dave". Joku raukka on osunut sivustolle myös hakiessaan tietoa cavalierien terrieristä... Mikä lienee?

Maalistaus aiheuttaa eniten hämmennystä. Miksi meillä on seuraajia Venäjällä, Saksassa ja USAssa? Muita listalla näkyviä maita ovat mm. Alankomaat, Viro, Itävalta, Ukraina ja Ruotsi. Maailma on pieni, ja ehkä tamperelaiset reissaavat erityisen paljon?

Treenirintamalla mietitään parhaillaan syksyn kuvioita. Andy ei todennäköisesti enää jatka rally-tokon valkkuryhmässä, mutta sen kanssa jatketaan toki kisailua ja haetaan RTK2-koularia. Daven rally-tokon jatko on mietinnässä, joku ryhmä varmaan tarvittaisiin, kun emäntä on niin laiska treenaaja. Haaveena olisi myös agilityryhmäpaikka Remun tai Andyn kanssa, siis minulle, sillä isäntä aikoo panostaa ensi syksystä alkaen täysillä Daven agilityuraan. Kesälomalla olisi tarkoitus kokeilla, kannattaako tuota edes miettiä yhtään pidemmälle, vai keskittyä pelkkään rally-tokoon.

Muuten meille kuuluu hyvää. Daven pentuajan loppuminen ja Andyn sterilointi ovat rentouttaneet koko lauman, ja leikkihetkiä nähdään aiempaa enemmän ja vaihtelevin kokoonpanoin. Daven kesyttäminen on onnistunut niin hyvin, että sen voi vaikka kopata syliinsä, eikä se karkaa minnekään. Andy puolestaan on steriloinnin jälkeen palannut ikään kuin nuoruuden päiviinsä: se jaksaa lenkkeillä entiseen malliin ja on selvästi hyväntuulisempi kuin aiemmin. Vanheneminen näkyy Andyssä aiempaa suurempana unentarpeena, mutta muuten se on kuin nuori poika. Remukin on nuortunut viime aikoina, se leikkii taas innokkaasti ja on kaikin puolin aktiivisempi kuin pitkään aikaan. Sydän ei näytä vielä vaivaavan mitenkään, mutta kesäkauden jälkeen tarkistetaan sen kunto ultrassa varmuuden vuoksi.

Kesän kisakalenteri täyttyy kovaa vauhtia: agirotu, Klag ja agipitsi nyt ainakin. Mitä sitä ihminen lomallaan muuta tekisi kuin kiertäisi koiramaisissa kisoissa ja harrastuksissa?!


 

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vaihtelevaa puolipilvistä, paikoin sadetta

Sellainen oli meidän vuosi. Vaihtelevaa puolipilvistä, paikoin sadetta. Auringonpaistettakin osui risukasaan, ja osa tavoitteista täyttyi.

"Ensi vuoden tavoitteet ovat Andylle avoimen luokan suorittaminen tokossa, ja Remulle koitetaan jossain välissä hakea BH-tunnus. Agilityssä Andy tavoittelee edelleen valioitumista (kaksi sertiä puuttuu), ja Remu lähtee hakemaan voittoja ja hyppysertejä. Näyttelyissä käydään varmaankin muutaman kerran ja yritetään kerätä niitä puuttuvia sertejä, jotta Remusta tulisi rotunsa ensimmäinen oikea tuplavalio eli kahden eri lajin valio."

Andy kisasi tokon avoimessa luokassa neljä kertaa, mutta parhaaksi tulokseksi jäi kakkonen. Motivaatio hiipui haistelu- ja haukkumisongelmien kanssa, joten toistaiseksi (?) toko on tauolla. Agilityssä tavoitteet yllättäen täyttyivät: puuttuvat kaksi sertiä tupsahtivat jostain, ja valiojuhlia vietettiin syyskuussa. Vuosi oli Andyn muutenkin: avo-SM-hopeaa ja nuorten SM-hopeaa. Melkoista tykitystä eläköitymistä odotellessa! Toko vaihdettiin rally-tokoon, jossa haukkuminen häiritsee suorituksia edelleen. Alokasluokka kuitenkin saatiin suoritettua.

Remun agilityvuosi sujui vanhaan malliin. Nollia ropsahteli, mutta tänä vuonna hylkyjäkin kertyi. Voittoja ei herunut, hyppyserteistä nyt puhumattakaan. SM-kisoissa Remu pääsi finaaliin, joten se tavoite lopultakin täyttyi. Näyttelyt jätettiin väliin kokonaan, ja sillä välin rodusta löytyi se ihkaensimmäinen tuplavalio. Case closed. BH-koe unohdettiin suosiolla.

Suurimmat tappiot koettiin terveyspuolella. Remulla todettiin loppuvuodesta endokardoosi, joten sen (agility)tulevaisuus on suuri kysymysmerkki. Andy kärsi eturauhasvaivoista ja vanhasta tutusta närästyksestä, jotka tosin saatiin näillä näkymin hoidettua hyvin. Pientä ikääntymistä herrassa silti alkaa näkyä, unta riittää tavallistakin enemmän ja pitkillä metsälenkeillä se osoittaa haluttomuutensa selvästi. Andystä onkin tosi vaikea sanoa, onko esimerkiksi lenkkeilyinnottomuudessa kyse luontaisesta laiskuudesta ja mukavuudenhalun lisääntymisestä vai oikeasta vaivasta. Se saattaa vaikuttaa jokseenkin vaivaiselta menomatkalla, mutta kotia kohti käännyttäessä vauhtia ja intoa riittää.

Vahvasti positiivinen uutinen tapahtui jälkeläisrintamalla. Andyn ensimmäinen pentu syntyi kesällä, ja jälkikasvun edesottamuksia on hienoa saada seurata. Toivotamme Kinolle valoisaa tulevaisuutta ja perheelle pitkää pinnaa, jos on pentu isäänsä yhtään tullut...

Daven vuodelle ei ehditty tavoitteita asettaa, mutta kaikki toiveet ovat toistaiseksi täyttyneet. Reippaasta pennusta on kasvanut hieno miehenalku. Daven kanssa käytiin pentutokokurssi ja sen jälkeen agilityharrastus on vienyt mennessään.

Ensi vuodelle toivomme erityisesti terveyttä. Jos sitä riittää, Andyn kanssa pyrimme suorittamaan rally-tokon avoimen luokan kesällä. Agilitysäännöt muuttuvat, ja harkinnassa on Andyn pudottaminen kakkosluokkaan. Siellä olisi hyvä jäähdytellä, ja kun junioriohjaajakin vaihtaa kesällä mannerta, uusvanha ohjaaja voisi kenties uskaltautua kakkosissa kisaamaan... Remu jahtaa voittoja edelleen, terveyden niin salliessa. Toivottavasti kotiSM-kisoissa tulisi onnistuminen, ihan siellä finaalissa asti. Daven kanssa tarkoituksena on aloittaa rally-tokoilu ihan kisamielessä. Alokasluokan suorittaminen voisi olla sopiva tavoite. Agilityssä kisaikä täyttyy syksyllä, mutta tavoitteita ei sen suhteen vielä ole. Jos estevarmuus ei ole kunnossa, kisaamisen ehtii aloittaa myöhemminkin.

Näyttelyihin on tarkoitus välivuoden jälkeen palata ainakin Andyn kanssa - veteraanikehät kutsuvat. Jos Andy malttaa jättää Remun korvat rauhaan, Remukin voi päästä kehässä pyörähtämään.

Agilityohjaajalle toivomme ketteriä jalkoja ja terveyttä myös. Itselleni toivon erityisesti pidempää pinnaa. Koirat olisivat sen ansainneet...

Tällä ilmeellä kohti vuotta 2014.