Tokoako muka

En muista, koska olisin mennyt yhtä hyvin valmistautuneena tokokokeeseen. Olin päättänyt hakea sen avoimen ykkösen, ja treenasimme Andyn kanssa liikkeitä osina, pieniä juttuja hioen. Perjantaina oli vielä kisatreeni, joka sujui varsin mallikkaasti. Hyppy vielä tökki, mutta sain senkin kuntoon illan ja aamun aikana. Ja ei kun kokeeseen...

Olimme tallilla puolitoista tuntia ennen avoimen luokan alkua, ja teimme pitkän kävelylenkin. Sitten siirryimme sisälle rauhoittumaan, mikä oli Andylle vähän työlästä, mutta onnistui kuitenkin ennen paikkamakuuta. Tästä täysi kymppi.

Oma vuoromme taisi olla neljäntenä, ja sain Andyn ihan älyttömän hyvään vireeseen. Se oli supertäpäkkä, ja olin varma, että kilpailunumeromme 10 oli enne. Joku katselija ihasteli vielä Andyä ennen omaa vuoroamme: ihanan innokas tokoilija.

Astelimme kehään itsevarmoina, valmiina toimintaan. Ja puuh - kun ensimmäinen seuraa-käsky kuului, Andy nosti nenänsä ja lähti seuraamaan hajua. Koko pakka hajosi, ja Andy seurasi nenäänsä lähes koko kokeen ajan. Mikä siellä tuoksui, en tiedä, mutta arvatkaapa ottiko päähän? Andyn keskittyminen hajosi niissäkin liikkeissä, mitkä ovat olleet satavarmoja. Vain viimeisenä suoritettu hyppy sujui niinkuin pitikin, siitä kymppi. Muuten tuomarisetä oli kiltillä päällä ja antoi vain kaksi nollaa. Itse olisin antanut nollan jo siitä ensimmäisestä seuraamisesta...

Pisteitä 119 ja 3-tulos. Vielä yksi yritys tänä syksynä, ja luulen että tokouramme alkaa olla paketissa. Kun onnistumisia ei tule kokeissa, niissä ei todellakaan ole kiva käydä. "Kyllä se kotona osaa" on typerin fraasi mitä ikinä olen kuullut.

Jälkikasvua

Kun joku joskus ihmetteli, miksei meidän hienoilla, hyvinmenestyneillä ja terveiksi mainostetuilla cavaliereillamme ole pentuja, niin sehän ei enää pidä paikkaansa! Andyn ainokainen poika täyttää tällä viikolla 8 viikkoa, pakkaa reppunsa ja muuttaa Lahdesta stadiin.

Muutama kuva Andy Juniorista, jonka nimi on nykyään Kino - My Sweet Moves Like Jagger. Kuvat ovat Tuija Kilpisen ja allekirjoittaneen.

Oho

Takana taas yhdet piirinmestaruuskisat. Tällä kertaa haaviin ei jäänyt oikein mitään, sillä lopputuloksissa lukee HYL, HYL ja vielä kerran HYL. Eli Andyn pm-kisat HYL, Remun pm-kisat HYL, joukkue AVA-cavat HYL. Oho...

Agilityssä kaikki on niin pienestä kiinni. Jos saa jossitella (ei saa mutta jossittelen silti), Andyn pm-pronssi haihtui yhteen unohdettuun hyppyyn ja joukkuekulta siihen, että ohjaaja ei ehtinyt korjata yhden hypyn kiertoa. Remu taas olisi ollut yksilökisassa hopealla, jos... (ja huokaus).

Huumorintaju oli kieltämättä hiukan koetuksella, kun jättipotti oli näinkin lähellä. Jotain hienoakin sentään: yksilöagiradalla oli peräti neljä kontaktiestettä (A, keinu ja puomi x 2), ja pojat selvittivät jokaikisen puhtaasti. Myös joukkueagiradan kontaktit sujuivat mallikkaasti. Siis 14 alastulokontaktia, eikä käsi noussut kertaakaan!

Andyn päivä sai sikäli mietteliääksi, että sen stressitaso nousi päivän edetessä korkeammalle kuin koskaan. Mistä se kaikki ne kierrokset veti, voi vain arvailla, mutta toistamiseen en haluaisi nähdä sitä lähes hysteerisessä tilassa. Nyt levätään, rauhoitutaan ja pistetään mietintämyssy päähän. Kisatauko tekee varmasti hyvää, mutta mitä sen jälkeen, saa nähdä. Nyt keskitytään Andyn kanssa hetkeksi tokoon ja rally-tokoon.

Tässä vielä poikien yksilöagiradat, joista Andylle HYL ja Remulle 0.

 

Pentu kasvaa

Nyt kun Dave on jo seitsenkuinen, tuntuu että aika kuluu liiankin äkkiä. Se on ollut ihana pentu, oppinut äkkiä talon tavoille ja esimerkiksi sisäsiistiksi jo neljän kuukauden iässä. Murrosikä vaanii nurkan takana, helppo pentuaika alkaa olla lopuillaan.

Agilitykisoissa turistina.

Davesta toivottiin ja odotettiin paljon, ja silti se on niin paljon enemmän kuin ikinä osasi edes toivoa. Se on tällä hetkellä rohkea ja reipas, avoin ja seurallinen, hyvähermoinen, nopeaoppinen, kaikin puolin napakymppi. Täytyy vaan toivoa, että murkkuiän mörkökausi ei tätä perusluonnetta muuksi muuta. Cavalierit ovat ainakin hyvinä oppi-isinä hyväntahtoisuuden ja sopuisuuden suhteen.

Hyvä esimerkki Daven luonteesta on vaikkapa se, miten se suhtautui saatuaan selkäsaunan kiukkuiselta bortsulta. Dave palautui tilanteesta nopeasti ja pystyi jäämään kentälle hyvillä mielin, vaikka bortsukin oli koko ajan paikalla, nyt kytkettynä. Mitään psyykkisiä vammoja sille ei ole näyttänyt jäävän, ja luojan kiitos rei'iltäkin vältyttiin, vaikka toinen koira oli irrotettava Davesta miesvoimin. Toivottavasti näiltä episodeilta jatkossa vältytään, ettei mitään mörköjä jää mieleen kummittelemaan.

Päivän mitat: 40 senttiä ja 9,6 kiloa. Täyttä iloa. I'm so in love. ♥

Koko kolmikko.

 

Paluu arkeen

Takkujen kisoissa palattiin valiojuhlista arkeen. Molemmat pojat loikkasivat ensimmäisellä radalla puomin kontaktin, tosin Remun tuomio oli aika epäselvä. Remun nollaprosentti kolisee kovaa vauhtia alaspäin, kun joka toiselta agiradalta tulee kontaktivitonen. Andy on tehnyt hienoja kontakteja koko kesän, paitsi kaksi viimeistä kisaa...

Agiradalla Remu oli Andyä nopeampi, ainakin keinu näytti Andyllä hitaalta. Hyppyradalla Andy puolestaan rökitti pikkuveljen, ja tiukat käännökset olivat hienoa katsottavaa. Tämä ei tosiaan ole se sama koira, joka loikki mediesteitä ja teki pitkiä kaarroksia!

Ensi viikonloppuna on vielä piirinmestaruuskisat, ja sen jälkeen alkaa agilityn puolella kisatauko. Reenitaukoa ei sen sijaan ole luvassa.

Davekin on höntsäillyt agilityä kotipihassa ja vähän hallillakin. Kotona harjoitukset ovat pakosti pieniä ja tekniikkaan keskittyviä, vauhtia on haettu sitten metsässä ja hallilla.

 

Cava on ava!

Andyn upea vuosi huipentui Hattulan agikisoihin. Pientä kutinaa oli takaraivossa jo ennen reissua, mutta kun se onnistuminen on aina niin pienestä kiinni...

Auringon ja kuunkin asennot olivat kuitenkin oikeat, kun Andy juosta tykitti ensimmäisen agiradan ennätysvauhtiaan - 4,33 m/s! Remu varmisteli velipojan menestyksen hyllyttämällä oman ratansa, sillä nollalla se olisi sijoittunut toiseksi ja Andy jäänyt kolmantena ilman sertiä. Tämä tajuttiin kuitenkin vasta kisan jälkeen, joten tahallista se ei ollut, varsinkin kun Remu oli radalla ennen Andyä. Siinä vaiheessa ohjaajan virhe vielä harmitti, mutta tuloslistaa lukiessa ei. Andy sijoittui toiseksi ja nappasi kolmannen SERT-A:n. Agilityvalio!

 

Varaslähtö oli pilata koko kisan.

(Surkeasti näkyy, mutta jossain siellä valon ja varjon välimaastossa se juoksee...)

Haaveen toteutuminen on aika upeaa, varsinkin kun Andyä oltiin passittamassa lajista eläkkeelle jo 5-vuotiaana. Medikorkuiset hypyt alkoivat vaatia veronsa, koira oli vähän väliä jumissa ja terveenäkin se alkoi kiertää hyppyjä. Ennen eläköitymistä päätimme kuitenkin vielä yrittää uusintamittausta, ja niin alkoi Andyn uusi agilityelämä. Aluksi se hyppi miniradallakin kuviteltuja mediesteitä, mutta pikkuhiljaa hyppylinjat ovat parantuneet ja vauhti kasvanut. Nyt 7-vuotiaana Andy elää uutta kevättä, sen tulokset parantuvat jatkuvasti ja ennätykset paukkuvat.

Kolmatta sertiä on ilo tuuletella!

Toisella agiradalla Andy loikkasi pitkästä aikaa puomin kontaktin, mutta Remu teki puhtaan radan ja sijoittui kolmanneksi.

 

 

 

Hyppyradalla tulokset jäivät laihoiksi, kun Andy pudotti ensimmäisen riman varastettuaan (taas), ja Remu hyllytti juostuaan putken väärään päähän.

Dave oli taas maailman paras kisaturisti ja se sai paljon uusia ystäviä.


Herra on tainnut ottaa jo tarpeeksi, teille ei enää tarjoilla!

Koko kööri jäähkälenkillä: valioluokan ohjaaja, kaksi agilityvaliota ja yksi wanna-be-valio.



Uusia tuulia

Tänä syksynä harjoitusrintamalla puhaltavat uudet tuulet. Hirveän soutamisen ja huopaamisen jälkeen päätin lopulta vaihtaa tokoryhmästä rally-tokoon, ja hain mukaan viime minuuteilla TamSKin uutena aloittavaan rally-tokovalmennusryhmään. Paikka irtosi, ilmeisesti hakijoita ei ollut hirveästi. Tarkoitus on kuitenkin vielä kisata tokossakin, edelleen metsästämme sitä avoimen ykköstä Andyn kanssa.

Petri puolestaan päätti vaihtaa Remun harjoitusympäristön. TamSKin valkkuryhmä vaihtuu ensi viikolla agi.fi-valmennusryhmään, joka treenailee Ylöjärvellä. Jos vielä jotain uutta tarttuisi matkaan mukaan... Tänään koirakko kävi Janita Leinosen opissa kuulemassa, miten helposti ajasta saisi useammankin sekunnin nipistettyä. Remu on vasta viisivuotias, joten toivotaan, että sen parhaat vuodet ovat vielä edessäpäin. Onhan Andykin ollut parhaimmillaan vasta nyt 7-vuotiaana.

Daven kanssa Petri aloittaa pentuagilityn tänä syksynä kahden muun pentuesisaruksen ja parin muun lupaavan pennun kanssa. TamSK Dream Team! Ihanaa saada seurata, mitä näistä pikkuisista vielä tuleekaan.

Daven kanssa on touhuttu kovasti, ja se tykkää leikkiä ja riehua, juosta niin lujaa kuin kintuista pääsee, kaivaa kuoppia - ja tietysti kiusata Andyä. Aksa-alkeita on menty omassa pihassa, siivekkeiden kiertoa, putkea ja leikkiä, leikkiä, leikkiä. Pentutokossa on opeteltu perusjuttuja, luoksetuloa, ohituksia, odottamista, kontaktia jne. Dave on niin innokas oppija, että sen mielestä tylsimmät hetket tokossa ovat tauot, jolloin pentujen pitää kuulemma saada olla pentuja. Ehkä vaikeinta onkin saada se lopettamaan tekeminen ja rentoutumaan, tärkeä oppi sekin.

Eilen kävin kokeilemassa hakua Daven kanssa, ja kivaa oli. Maailma on täynnä ihania lajeja, joita pitäisi saada kokeilla ja harrastaa!

Sainpas kaikki kolme samaan kuvaan!