Rally-tokoa tikit jalassa

Daven kymmenen kerran rally-tokokurssi on nyt käyty, video on vikoista treeneistä. Nollasta on päästy tähän, aika hienoa! Kuvasta näkyy moneen kertaan, miten hihna häiritsee suoritusta, mutta en viitsi siihen niin hirveästi keskittyä, tarkoitus on päästä hihnasta kolmen kisan jälkeen eroon. Esimerkiksi takaakierrot ja saksalaisen täyskäännöksen Dave osaa hyvin ilman hihnaa, mutta kuonon edessä heilahtava hihna saa sen epäröimään liikesuuntaa. Kai.

Eniten olen vaikuttunut siitä, että vuosikas vauhtikoikkeri jaksaa ja pystyy keskittymään näin hienosti. Ja tämä videonpätkä on ekoista treeneistä kahden viikon pakollisen hihnalenkityksen ja hissuttelun jälkeen. Itse asiassa Davella on tässä tikit viimeistä päivää jalassa (siksi sukka), tikit lähtivät heti seuraavana päivänä. Olin valmistautunut riehuvaan koikkeriin, mutta tämä on kyllä aika kaukana siitä. :)

Koikkeri tyytyy kohtaloonsa

Nyt on melkein viikko pakettijalallista elämää takana. Pahimmat skenaariot eivät ole toteutuneet: vauhtikoikkeri ei ole hyppinyt seinille, vaikka se on päässyt vain hihnalenkeille eikä sen kanssa ole touhuttu oikein mitään.

Sen sijaan Dave on oppinut rauhoittumaan. Se viettää paljon aikaa katselemalla ikkunasta ulos tai kiehnäämällä kyljessä rapsuteltavana. Vauhtipiikki ajoittuu aamulenkkiin. Muutaman kerran olen ollut kolmen hihnan kanssa yhtäkkiä niin tiukassa solmussa pajukossa, että irrottautumiseen on kulunut jokunen tovi ja ärräpää. Aamu-unisuus, kolme koiraa ja yksi yliaktiivinen juniori voivat olla vaarallinen yhdistelmä!

Haava on parantunut hyvin. Sisällä Dave on joko kauluri päässä, sukka jalassa tai pelkän valvovan silmän alla. Ulos tassuun laitetaan sukka, kaksi muovipussia ja vielä toinen sukka koko komeuden päälle. Haava on pysynyt puhtaana ja siistinä, eikä sitä juuri erota, kun tikitkin ovat mustia anturan tapaan. Tikit poistetaan viikon päästä. So far so good!

Rally-tokoa on Daven kanssa tehty jokusen kerran olohuoneessa, ja hyvin ovat opit menneet perille. Kotona se jaksaa keskittyä ja tehdä vaikeatkin liikkeet puhtaasti. Kisakuume olisi jo kova!

Ruuhkaa sairastuvalla

Andy liittyi joukon jatkoksi sairastuvalle. No Remu on sentään saatu niin hyvään kuntoon, että se kävi jo agitreeneissä ja kisakieltokin päättyy kohta. Andy sen sijaan aloitti samanlaisen epämääräisen oireilun kuin syksyllä: kävely muuttui jäykäksi ja köpöttäväksi eikä se halunnut enää hypätä itse sohvalle.

Katriina kävi hoitamassa Andyä ja totesi selän syvien lihasten olevan pahasti jumissa. Jumit saatiin auki, mutta vaivojen aiheuttaja epäilyttää. Olisiko eturauhanen taas aktivoitunut? Varmuuden vuoksi varasin Andylle saman tien ajan lääkäriin. Jos ultrassa näkyy eturauhasen suurentumista, seuraava toimenpide on selvä.

Dave tuntuu toipuvan hyvää vauhtia. Se ei oikeastaan onnu ollenkaan. Joko kipukynnys on todella korkea tai sitten haava on juuri sen verran anturan sivussa, ettei siihen tosiaan satu. Nyt kuitenkin tiedämme, mikä on koikkerijumi. Kun Dave saa kaulurin päähän, se juuttuu niille sijoilleen. Tänään se joutui pitämään tötteröä kahdeksan tuntia, ja löysin sen juuri niiltä sijoilta, johon sen aamulla jätin. Riehuminen alkoi heti kun kauluri lähti.

Ulkona Dave viipottaa sukka jalassa. Tassuhaava ei paljon vauhtikoikkerin menoa hillitse...

Seuraava potilas

Juuri kun ehdin mielessäni iloita Remun toipumisesta ennalleen, saimme sairastuvalle uuden potilaan. Petri lähti Outin ja Egon kanssa sunnuntaina agitreeneihin, ja loppulenkillä Outi huomasi, että joku vuotaa verta. Davehan se oli, ja etutassun anturasta löytyi ilmeisesti lasinpalasen viiltämä syvä ja runsaasti vuotava haava.

Koira kiikutettiin päivystykseen, jossa se rauhoitettiin ja antura tikattiin neljällä tikillä umpeen. Kotiin tuli täysin pökkyräinen koira, joka ei reagoinut mihinkään. Iltalenkin se tepasteli varovasti tassupaketillaan, ja meni sitten heti takaisin nukkumaan.
 
Sitä suurempi oli yllätys aamulla kun avasin silmät,  pakettitassu läiskäisi päin näköä ja koira oli sen näköinen, että eikös jo mentäisi?! Se ei edes ontunut, yhtä kiire oli ulkona kuin aina ennenkin. Saapas nähdä, miten sen saa varomaan tassuaan, jos kipukynnys on tuota luokkaa...

Tikkien poisto on kymmenen päivän päästä, jos haava paranee hyvin. Näistä saattaa tulla vähän tavallista pidemmät kymmenen päivää!

Kevätmietteitä ja -kuvia

Rally-tokorintamalle kuuluu kohtuullisen hyvää. No Andystä en osaa sanoa juuta enkä jaata - osaahan se, mutta haluaako tehdä, se nähdään sitten seuraavan kerran vappukisoissa. Muuten eka virallinen startti, rally-tokosta tulee virallinen laji 1.5. Päätin, että Andy jatkaa avoimessa luokassa, toinen vaihtoehto olisi ollut aloittaa alusta.

Dave on edistynyt mukavasti, se osaa jo kaikenlaista, joskin malttia vielä kaivattaisiin. Jos vire on liian korkealla, niinkuin nyt vuosikkaan koikkerin kanssa saattaa joskus olla, se ei malta seurata vaan edistää, ja eteenmenoissa se voi vaikka hypätä vasten tai kaataa kyltin. Kun pahimmat höyryt on päästelty, seuraaminen sujuu ihan ok joskin vähän väljästi, ja alokasluokan liikkeet alkavat olla hallussa (samoin voittajan ja mestarin käännökset muuten...).

Vaikeinta Davelle on istuminen ja paikallaan makaaminen ohjaajan kiertäessä. Tätä on nyt tahkottu etupalkalla, ja pikkuhiljaa alkaa tämäkin onnistua. Ja mikä on kaikkein mukavinta Daven kanssa, se ei hauku radalla!

Jossain ihme keväthuumassa ilmoitin Davenkin jo ekoihin kisoihin, tosin epävirallisiin sellaisiin. Hauska nähdä, miten vireen saa kohdilleen kisatilanteessa.

Loppuun vielä tämänpäiväisiä keväisiä kuvia - takatalvea odottaessa. Pessimisti ei pety!

Arvaa mikä äänitehoste liittyy tähän kuvaan?
(Oikea vastaus - murina, häntäkin sen kertoo.)

Hermonkiristystä

"Pientä" hermojen kiristelyä ilmassa. Koiria ei toki voi syyttää kaikesta, mutta hyvän roponsa ne ovat kantaneet yhteiseen tunkioon.

Andy
Tuo ylikiihkeä, superinnostunut, alati äänihuuliaan avaava alfauros.
Äänenkäyttö on uusissa sfääreissä, ja kierrosten alasajoon esimerkiksi rally-tokotreeneissä menee vähintään tunti. Sen jälkeen voimme saada jotain aikaan. Tai sitten ei. Riippuu vähän (tai paljon) ja milloin mistäkin.
Jossain vaiheessa luulin, että ikävuosien lisääntyminen voisi saada jonkinlaista rauhoittumista aikaan. Väärin!

Remu
Raasu reppana on sairaslomalla, ja sen täytyy syödä pehmeää ruokaa kaksi viikkoa. Asia pysyi muistissa vajaat kolme vuorokautta. Kolmantena aamuna totesin, että sille ei ole ruokaa likoamassa. Suuta pitäisi myös huuhdella ja hampaita pestä. Kipulääkkeet ja antibiootti sentään saatiin lopettaa.
Remun ansioksi on kuitenkin luettava se, että se on maailman helpoin potilas.

Dave
Teinikoira irtoaa hyvin. Tämä tuli todistetuksi, kun se eilen esitti ensimmäisen pidemmän katoamistemppunsa lähimetsässä. Edelliskerralla tuli jo varoitus, se nimittäin lähti kuin ohjus jonkun metsänelävän perään eikä totellut kutsuhuutoa, haukkui vain takaisin. Eilen se sitten katosi. Yhtäkkiä sitä ei näkynyt eikä vastausta kutsuhuutoon tullut. Metsässä oli syvä hiljaisuus, mitä nyt Andy innostui haukkumaan kiihkeästi tajuttuaan tilanteen. Sekään ei auttanut. Oma stressitasoni oli työpäivästä niin korkealla, etten osannut edes hermostua enää enempää. Puolisen tuntia etsimme Davea metsästä yhdessä Andyn ja Remun kanssa, kunnes päätin suunnata kotiin. Jossa oli myös Dave. Naapuri oli löytänyt sen haukkumasta ovemme takaa.

Hauku kuule ihan itteäs, jos et meitä saa kuriin. Sinähän meitä koulutat!

Onhan tässä melkoinen kolmen koiran orkesteri. Sirkus ehkä kuvaisi menoa osuvammin. Ei kun kesällä kiertueelle...