Tämä tarina on tosi, joskin ihan hirveän pitkä, joten kannattaa miettiä jaksaako edes aloittaa lukemista. Nopeammin selviää ehkä katselemalla pelkät kuvat. Viikonloppu oli niin täynnä tapahtumia, että tuntuu kuin aikaa olisi kulunut ainakin viikko. Ehkä aloitamme alusta ja etenemme kohti loppua, niin kuin tarinoilla on tapana tapahtua.
Perjantai - matka alkaa
 |
| Entinen rengas. |
Saimme asuntovaunun pakattua ja matka kohti Kirkkonummea alkoi perjantaina vähän viiden jälkeen. Linnatuulessa pidettiin poikien huoltotauko, käveltiin ympäriinsä ja tarjoiltiin lopulta kolmikolle iltaruoka. Matka jatkui ja tunnelma oli korkealla. Sitten, moottoritiellä jossain Nurmijärven ja Klaukkalan välissä...
Vaunun alta löytyi vararengas, joten tilanne ei vaikuttanut hirveän pahalta. Rengasrautaa vaan ei löytynyt mistään. Siispä jätimme vaunun oman onnensa nojaan ja lähdimme etsimään kauppaa, jonka valikoimiin moinen vempain kuuluisi. Sellainen löytyi Klaukkalan City-Marketista, ja innokkaina jatkamaan matkaa palasimme vaunulle vaihtamaan rengasta. Ikävä kyllä vararenkaan venttiili sanoi sopimuksensa irti, ja sitten olimmekin ilman vararengasta. Jätimme siis vaunun taas oman onnensa nojaan ja ajoimme Keimolanportille, jossa selvisi, että mikään rengasfirma tai huoltoliike ei ollut auki perjantai-iltaisin yhdeksän aikaan.
 |
| Dave otti koko reissun rennosti. |
Puntaroimme vaihtoehtoja, joita löysimme kaksi: joko hakisimme tavarat vaunusta ja lähtisimme etsimään yösijaa, tai sitten joku lähtisi tuomaan meille vararengasta Tampereelta. Hädässä ystävät tutaan, ja niinpä meille saapui vararengaslähetys Tampereelta puolitoista tuntia myöhemmin.
Saavuimme Kirkkonummelle ennen puolta yötä, mutta ainakin pääsimme perille!
Lauantai - joukkuekisat
Koiria ei nukuttanut aamulla puoli kuutta pidempään, joten vääntäydyimme ylös, ulos ja lenkille. Puoli kahdeksalta olimme jo kisapaikalla, vaikka Remu oli vuorossa vasta joukkueen kolmantena yhdentoista jälkeen.
Aurinko paistoi, mutta kylmä tuuli teki tepposet, ja nahka kärähti kunnolla. Samoin päivän mittaan karrelle paloivat TamSKin minijoukkueen haaveet, kun yksi toisensa jälkeen tehtaili virheitä radalla. Remukin osallistui talkoisiin ja saalisti peräti 15 virhepistettä: harvoin tulee samalta radalta pudotettua rimaa, kaadettua koko pituutta ja vielä loikattua puomin kontaktia. Kaiken kruunasi kokonaisuudessaan tahmea meno.
 |
| Oho, mutta päästiin sentään maaliin! |
Kisan jälkeen hipsin yksin kirkolle ja katselin vanhoja tuttuja kotimaisemia. Kirkkonummen keskusta oli rapistunut järkyttävästi, paikka vaikutti lähinnä slummilta. Koulu sentään oli juuri siinä mihin sen vuosia sitten jätin, joskin portaat olivat osittain rapautuneet ja seiniä oli töhritty. Pieni kävelykierros paljasti, että keskusta oli muuttanut läheiseen kauppakeskukseen, ja pizza-kebab-burger-kaljamestat olivat vallanneet jokaikisen liikekiinteistön. Kirjaston kello kuvasti koko keskustan rappiota: olihan se nätti, mutta viisarit olivat hävinneet jonnekin.
Sunnuntai - yksilökisat
Edellisen päivän epäonnistuminen painoi vähän ohjaajan mieltä. Tavoitteena oli saada edes toinen koirista SM-finaaliin ensimmäistä kertaa. Ohjaajan mukaan paineita ei silti ollut, sillä aiempien vuosien perusteella arvokisaepäonnistumisiin on jo kuulemma totuttu.
Remu oli tulessa aamulla toisessa ryhmässä. Manageria jännitti niin että jalat menivät veteliksi, mutta Remu tempaisi puhtaan radan ihanneaikaan. Jee - eka koira finaalissa!
 |
| Osaan mä oikeesti, aina ei vaan huvita... |
Andy oli toiseksi viimeisessä ryhmässä ja into radalle oli jo kova. Managerin pahin jännityskin oli helpottanut tavoitteen tavallaan jo täytyttyä. Andy ei onneksi moisesta välittänyt, vaan tempaisi hienon puhtaan radan. Jee - toinenkin koira finaalissa!
 |
| Ikää on reilut seitsemän, mutta täältä tullaan, paremmin kuin ikinä! |
Ennen minien finaalia alkoi ripotella vettä hiljaa, ja sitten vähän lujempaa. Tuomaritäti viilasi rataa kuntoon lopulta kaatosateessa, joka ei tainnut hellittää koko finaalin aikana.
Andy lähti tällä kertaa radalle ensimmäisenä, sijalta 83. Sade ei painanut vastatrimmattua kisaturkkia, ja vettä valuen koirakko suoritti radan puhtaasti. Jopa kontaktit onnistuivat!
Katsomossa managerin tekniset housut alkoivat vähitellen kastua, mutta kumisaappaat pitivät sentään varpaat kuivina.
Andyn jälkeen välissä oli kaksi koiraa, ja sitten olikin jo Remun vuoro. Remu pinkoi Andyä kovempaa, mutta homma kosahti puomin kontaktivirheeseen. Varmuuden vuoksi Remu vielä ohitti loppusuoralla yhden esteen, joten aikavertailua ei päästy poikien välillä tekemään.
Koirakko toisensa jälkeen hylkääntyi samassa kohdassa kuin Remu. Oli selvää, että Andyn sijoitus paranisi paljon, mutta mihin asti puhdas rata lopulta riittäisi? Kisan loputtua Andy komeili tuloslistalla sijalla 19 - nousua kaikkiaan 64 sijaa!!
Tarinan opetus
Joskus tavoitteet toteutuvat, ja vaikka eivät toteutuisikaan, aina kannattaa haaveilla. Matka kohti tavoitteita tekee elämästä elämisen arvoista, se saa tekemään töitä ja haaveilemaan lisää.
Eihän siellä sateenkaaren päässä aina ole aarretta, mutta aina joskus sentään. Silloin ei haittaa, vaikka alushousut ovat läpimärät ja kylmyys saa tärisemään. Sisällä on lämmin tunne siitä, että tämä olikin vain välietappi, ja matka jatkuu kohti uusia tavoitteita.
 |
| Kisapojat ja tulevaisuuden toivo. |
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
Kisan jälkeen hipsin yksin kirkolle ja katselin vanhoja tuttuja kotimaisemia. Kirkkonummen keskusta oli rapistunut järkyttävästi, paikka vaikutti lähinnä slummilta. Koulu sentään oli juuri siinä mihin sen vuosia sitten jätin, joskin portaat olivat osittain rapautuneet ja seiniä oli töhritty. Pieni kävelykierros paljasti, että keskusta oli muuttanut läheiseen kauppakeskukseen, ja pizza-kebab-burger-kaljamestat olivat vallanneet jokaikisen liikekiinteistön. Kirjaston kello kuvasti koko keskustan rappiota: olihan se nätti, mutta viisarit olivat hävinneet jonnekin.
