Treenikuulumisia

Omaan viikkotreeniohjelmaani kuuluu tiistai-iltaisin rally-toko Daven kanssa, torstai-iltaisin rally-toko Andyn kanssa ja noin joka toinen lauantai agility Remun kanssa. Tilanne on uusi ja mielenkiintoinen - nimittäin se, että teen jotain säännöllisesti kaikkien kolmen kanssa. Varsinkin Remu on jäänyt näyttelyinnon hiivuttua taka-alalle.

Agility Remun kanssa on haaveiden täyttymys. Olen itse suoraan sanottuna hirveän surkea, mutta Remuhan on paras harjoituskaveri aloittelijalle. Se osaa, ja se opettaa. Oma haasteensa on opettaa se irtoamaan, sillä en kykene juoksemaan kunnolla, ja mieluiten kävelisin koko radan läpi. Aluksi Remu ei mennyt ohjauksessani edes putkeen, mikä kuvannee riittävästi taitotasoani, kun sentään on agilityvalio kyseessä... Eteenpäin on menty, hypyt ja putket sujuvat enimmäkseen ensimmäisellä yrityksellä, ja pienestä radanpätkästäkin selviämme valssaten. Viime lauantaina treenattiin leijeröintiä, ja yhden epäonnistuneen yrityksen jälkeen sain kuin sainkin Remun putkeen puomin takaa. Mieletön tunne! Remu oli niin täpinöissään radalla, että se haukkui vähän väliä, niin kuin aina silloin kun se on innoissaan. Agility on niin siistiä!

Daven rally-toko junnaa paikallaan. Jostain syystä se ahdistuu radalla ja ottaa etäisyyttä. Asiaa ei auta se, että olen pari kertaa tallannut sen varpaille. Treenipaikka Koirakoutsilla on myös selvästi Davelle liian ahdas. Se leikkii innokkaasti ja repii lelua, mutta radalla se hidastelee, ihmettelee ja nuuskii maata. Yksittäisten liikkeiden treenaus sujuu hyvin: se peruuttaa jo lähes kolme koiranmittaa edessä ja osaa melko hyvin peruuttaa myös vieressä. Se osaa puolenvaihdot jalkojen välistä ja takaa, edestä ei ole vielä kokeiltu. Oikealla seuraaminen tökkii vielä enemmän kuin vasemmalla, se jätättää ja ottaa etäisyyttä sivusuunnassa. Vasemmalle käännöksissä on menty takapakkia, kun sen täytyy väistää minua etuviistoon. Varmaan peruja tassulle tallaamisesta... Täytyy miettiä missä jatkaisimme tämän kauden jälkeen. Tässä treeniryhmässä emme selvästi edisty.

Andy on nyt ilmoitettu ensimmäiseen voittajaluokan rallykokeeseen. Hirvittää, mutta kivalla tavalla. Kaikki mitä Andyn kanssa vielä tehdään, on puhdasta plussaa. Se on niin innokas ja yritteliäs ja valmis tekemään töitä, turhautuu ainoastaan tauoilla. Olen ottanut takaisin ohjelmistoon myös avoimen luokan tokoliikkeet. Tarkoitus olisi kokeilla vielä kesällä, josko se ykköstulos sieltä tulisi. Elämme jännittäviä aikoja!

Osaisko vai eikö osais, siinä vasta kysymys

Ehkä ei olisi pitänyt hehkuttaa. Se osaa kyllä pujotella, mutta koska se on koikkeri, se ei välttämättä tänään pujottele, koska halli on eri, koska ohjaaja jää taakse, koska se ei jaksakaan nyt keskittyä ja mitä näitä nyt on... Kujaa on taas levennetty ja lokakuun hyppykisat unohdettu. Katsotaan sitten marraskuussa, onhan tässä aikaa. Radalla Dave kulkee kivasti, vauhtia riittää ja esteiden ohituksia tapahtuu entistä harvemmin.

Koska Daven rally-tokotunnit olisivat osuneet TamSKissa päällekkäin agitunnin kanssa, päätin sen sijaan lähteä merta edemmäs kalaan. Aloitimme Koirakoutsissa alkeistokon. Paluu alkeisiin tuntui ihan älyttömän hyvältä. Ensimmäisen tunnin teemana oli kontakti, ja siinä sivussa Dave sai käyttää päätään muutaman uuden tempun oppimiseksi. Kotiin se palasi väsyneenä ja kaikkensa antaneena. Kyllä tunnin aivotyöskentely aina päivän juoksemiset voittaa!

Toivottavasti parantuneesta kontaktista ja yhteistyöstä on apua ensi viikolla, kun lähdemme tavoittelemaan ensimmäistä koulutustunnusta Loimaalle asti. Uutta uskoa valoi uusi tokokouluttajamme, jonka mielestä Dave on "näitä helposti koulutettavia". Kerroin uutiset kotona Petrille. Voipi katsoa peiliin, jos ei se pujottelu kohta ota onnistuakseen aina ja joka kerta...

Takapään käyttöharjoituksia

Hurjasta otsikoinnista huolimatta postaus on ihan siivo. Rally-tokossa takapään käyttö esimerkiksi vasemmalle käännöksissä on oleellista, ja vääränlaisesta kääntymisestä tulee helposti jopa 10 virhepistettä yhtä käännöstä kohti. Viimeksi keräsimme kolmesta erilaisesta takapään käyttöä mittaavasta liikkeestä yhteensä 30 virhepistettä, mistä hiukan sisuunnuin. On se nyt kumma, jos ei agilitykoira opi pyörimään paikallaan!

Kotona homma ei kuitenkaan Andyn kanssa onnistunut. Dave sen sijaan pyöri hienosti molempiin suuntiin, ja vielä todella ahtaalla alustalla. Koikkerilla on kroppa hyvin hallinnassa. Olisin tyytynyt siihenkin, että Dave nostaa etutassut jakkaralle ja siirtää takajalkojaan, mutta se halusi heti tehdä vaikeimman kautta. Kas näin (näyttää hieman epävarmalta, mutta tässä harjoitellaan vasta toista kertaa):

Andyn kanssa loppuivat kikat, kun se yritti vain kääntää jakkaran nurinpäin ja loihtia oletetut namit jostain näkösälle. Se ei millään tajunnut, mitä siltä halusin, kiihdytti vain itsensä haukkuen ihan älyttömään mielentilaan.

Sitten sain idean, ja raahasin jakkaran valkkuryhmän rally-tokotreeneihin. Porukan avustamana homma alkoi lopulta toimia, ja Andykin jaksoi keskittyä. Katsokaa itse:

Loppuun tehtiin Andyn kanssa vielä vanhasta muistista tokoa. Tässä Andyn nouto-tyylinäyte. On se niin ihanan tosissaan!

Tilastonikkarina

Jostain syystä tilastot ovat todella kiehtovia. Siksi niitä on kiva tehdä kaikenlaisista asioista aina vuoden vaihtuessa.

Aloitetaan Andystä, joka paransi agilitytuloksiaan kaikilla mittareilla mitattuna. Ehkä valioituminenkin kertoo jotain... Startteja Andyllä oli mini3-luokassa yhteensä 30 (Petrin kanssa), ja niistä 0-ratoja oli peräti 60 %. Edellisvuonna joka toinen startti oli nolla. Hylkyjen määrä väheni edellisvuoden 17 prosentista 13 prosenttiin. Myös etenemäkeskiarvo nollaradoista laskettuna parani reippaasti. Kun vuonna 2012 Andy kipitti nollaradan keskimäärin 3,78 m/s, tänä vuonna keskiarvoksi tuli 3,90 m/s. Hyvä Andy!

Remun tulokset eivät ole yhtä selviä. Nollaprosentti putosi (nyt 59  %, vuonna 2012 peräti 69 %)ja hylkyjen määrä kasvoi 9 prosentista 18 prosenttiin. Toisaalta etenemäkeskiarvo 0-radoilla nousi hieman - 3,92 vs. 3,90 m/s. Lukemat kertonevat lähinnä taktiikan muutoksesta: ohjaaja pyrki ottamaan enemmän riskejä radalla, jolloin nollaprosentti luonnollisesti laskee ja hylyt lisääntyvät. Muutama mukava sijoitus tulikin (sitä voittoa lukuun ottamatta), mutta kaikissa tärkeimmissä kisoissa lopputuloksena oli hylkäys.

Tokopuolella vuosi ei ollut Andyn kanssa hääppöinen. Kävimme yhteensä neljässä kokeessa, joissa pisteet vaihtelivat 95:n ja 150:n välillä, keskiarvopistemäärän jäädessä 122 pisteeseen. Edellisvuonna pistehajonta oli suurempi (73,5 - 175,5), ja keskiarvopistemääräkin oli vähän parempi - 138 pistettä. Tällä heltisi vuoden 2012 tokocavalier-kisan voitto, joka nyt jää vain haaveeksi.

Näyttelyreissuja ei tehty kuluneena vuonna yhtään. Vuonna 2012 pyörähdettiin sentään kehässä 4 kertaa, vuosina 2011 ja 2012 kumpanakin peräti 11 kertaa, ja huippuvuonna 2009 yhteensä 14 kertaa. Ensi vuodelle taitaa taas tulla muutama tilastomerkintä, kun Andy saavuttaa veteraani-iän.

Tokoako muka

En muista, koska olisin mennyt yhtä hyvin valmistautuneena tokokokeeseen. Olin päättänyt hakea sen avoimen ykkösen, ja treenasimme Andyn kanssa liikkeitä osina, pieniä juttuja hioen. Perjantaina oli vielä kisatreeni, joka sujui varsin mallikkaasti. Hyppy vielä tökki, mutta sain senkin kuntoon illan ja aamun aikana. Ja ei kun kokeeseen...

Olimme tallilla puolitoista tuntia ennen avoimen luokan alkua, ja teimme pitkän kävelylenkin. Sitten siirryimme sisälle rauhoittumaan, mikä oli Andylle vähän työlästä, mutta onnistui kuitenkin ennen paikkamakuuta. Tästä täysi kymppi.

Oma vuoromme taisi olla neljäntenä, ja sain Andyn ihan älyttömän hyvään vireeseen. Se oli supertäpäkkä, ja olin varma, että kilpailunumeromme 10 oli enne. Joku katselija ihasteli vielä Andyä ennen omaa vuoroamme: ihanan innokas tokoilija.

Astelimme kehään itsevarmoina, valmiina toimintaan. Ja puuh - kun ensimmäinen seuraa-käsky kuului, Andy nosti nenänsä ja lähti seuraamaan hajua. Koko pakka hajosi, ja Andy seurasi nenäänsä lähes koko kokeen ajan. Mikä siellä tuoksui, en tiedä, mutta arvatkaapa ottiko päähän? Andyn keskittyminen hajosi niissäkin liikkeissä, mitkä ovat olleet satavarmoja. Vain viimeisenä suoritettu hyppy sujui niinkuin pitikin, siitä kymppi. Muuten tuomarisetä oli kiltillä päällä ja antoi vain kaksi nollaa. Itse olisin antanut nollan jo siitä ensimmäisestä seuraamisesta...

Pisteitä 119 ja 3-tulos. Vielä yksi yritys tänä syksynä, ja luulen että tokouramme alkaa olla paketissa. Kun onnistumisia ei tule kokeissa, niissä ei todellakaan ole kiva käydä. "Kyllä se kotona osaa" on typerin fraasi mitä ikinä olen kuullut.

Uusia tuulia

Tänä syksynä harjoitusrintamalla puhaltavat uudet tuulet. Hirveän soutamisen ja huopaamisen jälkeen päätin lopulta vaihtaa tokoryhmästä rally-tokoon, ja hain mukaan viime minuuteilla TamSKin uutena aloittavaan rally-tokovalmennusryhmään. Paikka irtosi, ilmeisesti hakijoita ei ollut hirveästi. Tarkoitus on kuitenkin vielä kisata tokossakin, edelleen metsästämme sitä avoimen ykköstä Andyn kanssa.

Petri puolestaan päätti vaihtaa Remun harjoitusympäristön. TamSKin valkkuryhmä vaihtuu ensi viikolla agi.fi-valmennusryhmään, joka treenailee Ylöjärvellä. Jos vielä jotain uutta tarttuisi matkaan mukaan... Tänään koirakko kävi Janita Leinosen opissa kuulemassa, miten helposti ajasta saisi useammankin sekunnin nipistettyä. Remu on vasta viisivuotias, joten toivotaan, että sen parhaat vuodet ovat vielä edessäpäin. Onhan Andykin ollut parhaimmillaan vasta nyt 7-vuotiaana.

Daven kanssa Petri aloittaa pentuagilityn tänä syksynä kahden muun pentuesisaruksen ja parin muun lupaavan pennun kanssa. TamSK Dream Team! Ihanaa saada seurata, mitä näistä pikkuisista vielä tuleekaan.

Daven kanssa on touhuttu kovasti, ja se tykkää leikkiä ja riehua, juosta niin lujaa kuin kintuista pääsee, kaivaa kuoppia - ja tietysti kiusata Andyä. Aksa-alkeita on menty omassa pihassa, siivekkeiden kiertoa, putkea ja leikkiä, leikkiä, leikkiä. Pentutokossa on opeteltu perusjuttuja, luoksetuloa, ohituksia, odottamista, kontaktia jne. Dave on niin innokas oppija, että sen mielestä tylsimmät hetket tokossa ovat tauot, jolloin pentujen pitää kuulemma saada olla pentuja. Ehkä vaikeinta onkin saada se lopettamaan tekeminen ja rentoutumaan, tärkeä oppi sekin.

Eilen kävin kokeilemassa hakua Daven kanssa, ja kivaa oli. Maailma on täynnä ihania lajeja, joita pitäisi saada kokeilla ja harrastaa!

Sainpas kaikki kolme samaan kuvaan!

Todistusaineistoa

Tokokaveri oli yllättäen tallentanut kännykällään Andyn B-radan ekoissa rallytoko-kisoissamme Lielahdessa. Olen suht tyytyväinen näkemääni, paitsi tietenkin tuohon sekoiluun kyltillä nro 11. Olisin voinut jättää uusimatta koko tehtävän ja jatkaa vaan vinosta asennosta taaksepäin. Sen sijaan päätin uusia tehtävän ja sitten siirsin numerokylttiä, ARGH! Blondi on blondi, vaikka voissa paistaisi. Mies kysyi videon nähtyään, nostaisinko rimatkin agilitykisoissa. Kyllä kait juu, että olis ratahenkilöillä vähemmän hommia. ;)

Totuuden nimissä rallytoko sopii Andylle huomattavasti paremmin kuin toko, joka on sen mielestä kuolettavan tylsää heti, kun namit jätetään pois. Tällä hetkellä taistelen itseni kanssa: yritänkö vielä metsästää avoimesta ykköstä vai vaihdanko lajia kokonaan?

ps. Olen näköjään unohtanut linkittää tänne tokon SM-kisavideon. Sen verran tulos nolottaa, että linkitän vain ekan kehän, siellä Andy sentään vielä teki jotain...

Hanne ja Andy tokon SM-kisoissa 2013, kehä 1

Kohti ykköstä

Positiivinen otsikko, kun tokokokeesta tuli tänään kakkostulos. Mutta onhan kolmosen jälkeen kakkostulos parannusta, ja seuraavaksi napataan sitten se ykkönen. Ylökkin kokeessa sekin olisi ollut tarjolla, mutta parin liikkeen kaksoiskäskyt laskivat loppupisteet 150:een.

Andyllä oli kivaa, eikä emäntäkään jaksanut enää hirveästi jännittää. Kokeen parasta antia oli paikkamakuu, josta saatu kymppi oli ihan aiheellinen. Ukkonenkin vielä jyrisi, mutta se ei Andyä hetkauttanut. Taisi muuten olla ryhmän ainoa kymppi. Seuruut menivät jo totutusti enemmän seuraamisena kuin vieressä kävelynä, mutta huonompaakin on nähty.

Andyn vire oli aavistuksen liian korkealla, mutta en osannut muuttaa ohjaamistani enää kesken kokeen. Toisaalta voi olla, että vähempi kannustaminen olisi sitten vaan lisännyt hajamielisyyttä, jota sitäkin oli aavistus havaittavissa. Jotkut poikakoirat nollasivat liikkeitä hyvien hajujen perässä, joten olen ihan tyytyväinen Andyn suoritukseen.

Pisteet löytyvät täältä.

Arvokisoja odotellessa

Viime kesän SM-kisoissa Andy kisasi 1. kerran miniluokassa.
Yliaikainen puhdas rata ei riittänyt finaaliin.
Kuinkahan käy tänä vuonna? Kuvaa on manipuloitu, toim. huom. :)

Tänä kesänä ohjelmassa on peräti kahdet arvokisat. Perinteiseen tapaan (jokohan tämä olisi peräti  3. kerta?!) karavaani kulkee agilityn SM-kisoihin, jotka järjestetään tänä vuonna vanhoilla kotikonnuillani eli Kirkkonummella 15.-16.6. Remu osallistuu TamSKin minijoukkueeseen, ja molemmat pojat ovat lunastaneet paikkansa SM-karsintoihin.

Vuonna 2011 Remu pinkoi TamSKin minijoukkueessa hopealle.
Vielä olisi varaa parantaa...
Tätä kuvaa ei ole manipuloitu, toim.huom. :)

Yllätyksekseni olen Andyn kanssa mukana myös TamSKin tokojoukkueessa SM-kisoissa Pieksämäellä 29.6. Alunperin olin kahden vaiheilla hakemisen kanssa, mutta päätin sitten jättää hakematta, koska avoimen kokeet eivät ole sujuneet toivotusti. Hakuajan jo mentyä umpeen pyydettiin kuitenkin lisää hakemuksia - pitäähän nyt näin isolla seuralla olla kaksi joukkuetta mukana. Pakkohan se sitten oli hakea, kun ihan pyydettiin. Yhdet harjoituskokeet ehdimme vielä suorittaa ennen varsinaisia SM:iä, joskin odotukset eivät ole hirveän korkealla seuraamisongelman vuoksi. Toivotaan, että huono kenraaliharjoitus (Andy, saa yllättää!) tietää hyviä varsinaisia kisoja...

Kyllä me nyt olemme Andyn kanssa uramme huipulla. Kakkosjoukkueella ei onneksi ole hirmuisia tulospaineita, joten yritämme vaan lähteä haistelemaan isojen kisojen ja suuren juhlan tuntua. Ja jos ei kisoista jää muuta käteen, niin ainakin hemmetin hieno edustuspaita! Sitä odotellessa.

Kolmosluokan tokoilua

Valmistauduin tämän päivän tokokokeeseen lähinnä mentaaliharjoituksin. Kävin mielessäni läpi liikkeitä ja sitä, miten palkitsen Andyä niin, että se kokee onnistuneensa eikä masennu lusmuilemaan. Ensimmäiset mielikuvaharjoitukset menivät ihan mönkään: juutuin aina siihen, miten palkitsen ja innostan koiraa, jos se epäonnistuu. Mieleeni palasi koetilanne, jossa Andy liikkeen sijasta haukkua louskutti ja komensi minua, enkä saanut siihen mitään otetta. Jopa mielikuvissani halusin vajota maan alle, en pistää bileitä pystyyn...

Pikkuhiljaa onnistuin muuttamaan ajatuksiani positiivisemmiksi, ja päätin kokeessa olla iloinen, reipas ja rento. Vielä ennen yksilökehää suljin silmäni ja ravistelin suolapatsaan hereille, ja mielestäni onnistuinkin kohtuullisesti. Koettelin vähän tuomarin rajoja, mutta Tiina Heinon kokeessa voi näköjään iloisesti kiekua koiralle ja taputella ja rapsutella sitä mielinmäärin. Itse asiassa tuomari piti yhteistyöstämme kovasti ja olisi antanut siitä kympin ilman liikkeiden välien haukkumisia.

Haukkuminen pysyi silti aisoissa, eli eteen päin on menty. Liikkeiden aikana Andy ei haukkunut kertaakaan, väleissä sitten jonkun verran. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että sain sen pidettyä hyvällä tuulella alusta loppuun asti, enkä siis omalla jähmeydelläni ja epäonnistumisia harmittelemalla pilannut Andyn koetta. Menimme iloisella mielellä alusta loppuun, ja kolmostuloksesta jäi ihan oikeastikin hyvä mieli.

Sokerina pohjalla saimme napakympin kaukokäskyistä. Liike ei ole onnistunut kokeissa kertaakaan, kun Andy on jo loppuvaiheessa koetta ollut yleensä väsynyt ja haluton. Nyt tsemppasin sitä ennen liikettä, ja ilmeisesti juuri hyväntuulisuus auttoi suorittamaan asentojenvaihdot niinkuin se osaa ne, eli täydellisesti. Pakkohan minun on olla tyytyväinen!

Toiset tavoittelevat TVA:n titteliä ja ykköstuloksia matkalla huipulle, meille riittää myös osittainen onnistuminen, kunhan niitä onnistumisen kokemuksia vaan tulee.

Kokeen arvostelu

Salmen toko-opissa

Eilen suunnistettiin Andyn kanssa Jyväskylään Salme Mujusen yksityistokotunnille. Matkakavereina olivat Elina, Nico ja Vili - kiitos seurasta!

Andy esitti parastaan, vaikka keli oli haasteellinen. Raviradalla kävi hirmuinen tuuli, joka yleensä siivittää Andyn sellaiseen hurmostilaan, että se vapaaksi päästyään hukkaa välittömästi korvansa ja lähtee vaan jahtaamaan kaikkea lentävää. Saalisvietissä löytyy siis...

Andylle riitti kuitenkin yksi kierros kentän ympäri, ja se saatiin suoritettua ennen koulutusta. Salmella oli uusi kamera, ja toiveen mukaisesti käytimme ensin vartin koirien kuvaamiseen Salmen kirjaprojekteja varten.

Tunnin koulutussessio ei tuntunut pitkältä, ja Andykin jaksoi keskittyä hyvin. Seuraaminen onnistui nappiin, ja kelpaisi sellaisenaan kuulemma ylempiinkin luokkiin (mitenkäs me tästä viimeksi saimmekaan kokeessa pyöreän nollan?)! Pientä viilausta omien käsien käyttöön, varsinkin oikea heiluu kävellessä ihan liikaa, ja hyvä tulee. Siis jos Andy päättää seurata.

Liikkeestä maahanmeno oli myös hyvä, siitä ei löytynyt korjattavaa. Samoin hyppy ja nouto onnistuivat hyvin, tosin kapulaa Andyllä on paha tapa pureskella, ja tähän saimme erilaisia kotiläksyjä. Myös ohuempaa kapulaa voisi kuulemma kokeilla. Kaukot olivat superia, kympin arvoiset!

Liikkeestä seisominen oli tuulisissa olosuhteissa Andylle liian haastavaa, se ei pysähtynyt riittävän nopeasti ja kääntyi poikittain kun kävelin sen taakse. Tämä onkin todella häiriöherkkä liike, lisää harjoitusta tarvitaan ennen parin viikon päästä olevaa koetta.

Varsinainen murheenkryynimme on luoksetulon pysäytys, jonka Andy osaa mainiosti. Se kuitenkin paineistuu pysäytyksestä, ja arpoo aina ennen liikettä, onko kyseessä suora luoksetulo vai pysäytys. Tällä kertaa se päätteli matkan pituudesta ja merkiksi asetetusta tötsästä, että pysäytys on tulossa, ja lähti hiipimään. Saimme kotiläksyksi merkkiin siedättämistä, paljon iloisia suoria luoksetuloja (muitahan emme teekään) ja harkittavaksi pysäytyskäskyn vaihtamista. Myös äänensävy on pysäytyksessä Andylle tärkeä, ilmeisesti olen karjaissut sen niin pelottavasti, että kiltti tokokoirani on saanut tästä sieluunsa haavan ja paineistunut (Salmen tulkinta). Käskyn pitäisi siis tulla iloisella äänellä, niin kuin kaikkien käskyjen Andyn kanssa.

Koetilanteessa Andyä pitäisi innostaa liikkeiden välissä niin paljon, kuin tuomari vaan sietää. Tuomarinkin rajoja pitää ja saa kuulemma koetella, kyllä sieltä sitten kuuluu, että vähempikin riittää... Tätä täytyy mielikuvaharjoitella ennen koetta, muuten olen taas jähmeä ja totinen kuin suolapatsas, ja Andy-parka menee lukkoon. Toko on Andyn mielestä mahdottoman kivaa, ja niin sen pitää olla myös kokeessa.

Kaiken kaikkiaan Salmen arvio Andyn työskentelystä oli erittäin positiivinen. Kaikki mahdollisuudet avoimen luokan ykköstulokseen ovat olemassa, ja koiralla on hyvät valmiudet siirtyä myös ylempiin luokkiin.

Tokoilumme sai taas lisäpotkua. Andy on niin ihana, silloin kun se on ihana. ♥

 

Palkkapäivä

Kuva: Kati Holm

Tänään kävin niittämässä satoa viime vuoden työstä. Seitsemästä tokokokeesta oli tuloksena koulutustunnus TK1 sekä kaksi 3-palkintoa avoimesta luokasta. Tämä riitti yhden pisteen erolla vuoden tokocavalierin titteliin. Ja sehän on tuuletuksen paikka!

Tuloslistaa lukiessani vähän jäi harmittamaan se, että kilpailuun osallistui vain vaivaiset kolme cavalieria. Se kyllä taas lämmittää, että vaikka kaikki seitsemän tokokokeisiin osallistunutta cavalieria olisi osallistunut myös yhdistyksen kilpailuun, Andy olisi tuloksillaan voittanut silti. Tokoilevia cavaliereja saati sitten kilpailevia tokocavaliereja on Suomessa vähän, ja vuoden tokocavalierkin valittiin nyt vasta ensimmäisen kerran. Toivottavasti Andy innostaa omalta osaltaan muita lieroja hienon harrastuksen pariin.

Cavaliertokoilu on omalla tavallaan haasteellisempaa kuin perinteisen palvelus- tai muun työkoiran kouluttaminen. Huumoria pitää olla, ja eduksi on, jos ei pelkää nolata itseään taitavien tokoilijoiden edessä. Koskaan kun ei voi tietää, mitä cavalierin päähän pälkähtää, vaikka se osaisi tarvittavat temput kotona kuin vettä vaan...

 

Paikkamakuu lämpöisellä kotisohvalla

Juuri nyt meidän pitäisi Andyn kanssa olla tokokokeessa Tallilla. Peruin kuitenkin kokeen viime tipassa tuomarivaihdoksen vuoksi, ja kun nyt katson mittarin näyttämää -16 asteen lukemaa, ei harmita yhtään.

Viimeistelyreenit maanantaina menivät hyvin, paitsi että Andyn haukkuminen on taas vähän lisääntynyt. Kokonaan siitä ei ilmeisesti pääse eroon millään, se kun on Andyn tapa osoittaa innostusta lajia kohtaan. Kaikki muut avoimen luokan liikkeet menivät hyvin, jopa nouto päätyi hienosti perusasentoon sivulle, mutta liikkuroituna Andy lähti taas hipsimään luoksetulossa heti perääni. Omatoimireeneissä tätä ei enää tapahdu, joten jotain häiriötä poika ottaa liikkurista tai sitten toimin itse huomaamattani eri tavalla.

Luoksetulon stoppeja on harjoiteltu agilityputken avulla, ja itse luoksetulot on tehty nyt aina suoraan. Yksikin luoksetulon pysäytys itse liikkeessä riittää pudottamaan luoksetulon hiippailuksi seuraavat 50 kertaa. Kokonaista liikettä ei siis voi tehdä kuin kokeessa, ja sen jälkeen on palattava taas suoraan luoksetuloon pitkäksi aikaa.

Kokonaan ilman kisoja ei onneksi tarvitse viikonloppua vietellä. Huomenna molemmat pojat suuntaavat agikisoihin Porin suunnalle Noormarkkuun. Paikasta ei ole kokemusta, mutta halli on kuulemma lämmittämätön. Onneksi iltapäivisin aurinko lämmittää jo melkein plusasteille.

Pakkasella kotisohva houkuttaa.

 

Metallia

Ensikosketus metalliin on nyt tapahtunut. Salmen oppien mukaisesti otekohtaa on pehmennetty kankaalla, mutta silti Andy katsoi kapulaa kaksi kertaa ennenkuin otti sen varovasti suuhunsa. Ensin tarjosin sille metskun suoraan suuhun, lopulta laitoin sen lattialle hae-käskyllä, ja Andy nosti sen kiltisti käteeni.

Elämää suurempi tapahtuma - pakkohan tämä on jakaa kaikkien kanssa! Valitettavasti tästä megatapahtumasta ei ole kuvatallennetta, joten laitetaan tähän Andy tuulitukka -poseeraus TamSKin tallin vieressä olevalta lumitöppäreeltä:

Kävimme tallilla tarkoituksena korjata puomin kontaktia, mutta alkulämmittelyssä pojat riehuivat keskenään niin railakkaasti, että Andyn etutassu venähti. Puomi jäi siis tekemättä, ja Andy on nyt ollut pari päivää kevennetyllä lenkkiohjelmalla.

Mistä lie johtuukin, niin meillä se on aina Andy, joka teloo itsensä. Joko se on kovan onnen soturi, tai sitten sen liikkuminen on sen verran kömpelömpää kuin Remulla, että loukkaantumisriski on suurempi.

Onneksi nyt näyttää jo paremmalta. Ehkä Andy lauantaina pääsee sittenkin mukaan Takkujen kisoihin.

Ei paluuta

Menin Mustiin & Mirriin ostamaan koirashampoota ja -hoitoainetta. Lähdin metallisen noutokapulan kanssa. Pesin koirat kotona metallin hohde silmissäni.

Tästä ei taida olla paluuta. Andy ei ehkä toimi enää koetilanteissa koskaan, jolloin saamme heittää hyvästit TK2:lle, mutta mikään ei estä meitä tekemästä treeneissä voivoi- tai peräti erikoisvoivoi -liikkeitä.

Viime aikoina olemme treenanneet merkkiä, ohjattua noutoa, tunnaria ja ruutua. Mitä siitä, että avokoe on muutaman viikon päästä. Uusi palo on syttynyt. Jos se ei seuraa, se tekee ohjatun noudon hemmetin hienosti. Jotain hyötyä agilitystäkin -  Andy osaa lukea vartalo-ohjausta ja mennä vasemmalle tai oikealle ohjauksen mukaan.

Toko on ihanaa. Metallikapula kimmeltää toistaiseksi vielä keittiön pöydällä. Mutta takuulla ei kauaa.

Viime vuosi sinetöitynä

Lopultakin kaikki vuoden kisojen pisteet on laskettu ja tulokset selvillä. Saldo jäi mukavasti plussan puolelle, molempien karvakuonojen kohdalla. Kehitystä on selvästi tapahtunut, ja varsinkin Remu kiitää nyt uransa huipulla. Toivottavasti noston varaa löytyy vielä!

Remu:
vuoden miniagilitykoira TamSK: 2. sija
vuoden agilitycavalier 3. tila

Andy:
vuoden tokocavalier: voitto!
vuoden tokotulokas TamSK: 6. sija

Andy kisasi niin vähän agilityssä, etten hyvistä tuloksista huolimatta viitsinyt ilmoittaa sitä edes vuoden agilitycavalier-kisaan. Siellä kun mukaan lasketaan kaikki nollat, eli käytännössä eniten kisanneet pärjäävät parhaiten. Siihen nähden Remun kolmas tila on pieni ihme, silläkin oli startteja viime vuonna vain kolmisenkymmentä (Andyllä 18).

On ollut hienoa huomata, mihin kaikkeen cavalierista onkaan. Agilitykoirien joukossa se on kuin Lada Ferrarien parkkipaikalla (Sannaa lainatakseni), tokosta nyt puhumattakaan. Hyvän ohjaajan käsissä cavalier voi silti päästä yllättävän pitkälle, ja senpä vuoksi Andyn tokoura alkaa takuuvarmasti olla siellä ns. paremmalla puolella... Remulle toivon tulevaisuudessa edes kerran onnistunutta suoritusta SM-kisoissa, koirakko olisi sen niin ansainnut. Toki SM-joukkuehopea palkintokaapissa lämmittää mukavasti edelleen.

Ensi vuoden tavoitteiden kanssa täytyy olla varovainen, nuo pirulaiset kun tuppaavat ylittämään kuvitelmani. Jospa kerrankin vaan katseltaisiin, mitä vuosi tuo tullessaan. Nautitaan reeneistä ja kisoista, tuli mitä tuli. Vuodet kuitenkin vierivät nopsaan, eikä Andylläkään kisavuosia liene enää montaa jäljellä.

Tästä se alkaa

Lienee jo korkea aika vaihtaa vanhasta staattisesta nettisivustosta uuteen blogi-aikakauteen. Andyn ja Remun sattumuksia voi seurailla tästä eteenpäin täältä.

Tervetuloa mukaan vauhtiveikkojen maailmaan!

Andy on ansainnut muutaman tokokuvan hienosti päättyneen ensimmäisen kisavuoden jälkeen. Suomen tokocavalier vuosimallia 2012 - Babbler's Hanoi Rocks!

Andy ja Iita, parhaat tokokaverukset. Kuvat on ottanut Suvi Santajärvi, Iitan emäntä.