Näytetään tekstit, joissa on tunniste vain elämää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vain elämää. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. toukokuuta 2016

Blogi hiljenee

Blogin pitämisessä on tahti harventunut samaa vauhtia kuin into on laimentunut (ja koirat vanhentuneet). Pennun kanssa blogia on järkevääkin pitää, sen avulla on helppo jakaa kuulumisia kasvattajalle ja muille pentuesisarusten omistajille.

Dave on nyt kolme, ja Remu ja Andykin jo veteraaneja. Meillä ei enää tapahdu ihmeitä, olla möllötetään ja joskus harvoin kisaillaan. Ehkä on tullut aika pistää blogi pakettiin.

Poistaa en sivuja kuitenkaan ajatellut, ehkä se into vielä joskus löytyy, ja blogi kaivetaan naftaliinista. Tulossivuja taidan kuitenkin päivitellä jatkossakin, sieltä esim. SM-nollatilanteen seuraaminen käy niin näppärästi.

Kiitos sinulle lukijani mielenkiinnosta. Jatkossa Andyn, Remun ja Daven kuulumisia voi seurailla enemmän Facebookin puolelta.

Koikkeri poikineen. Ollin jälkeläiset tapasivat vappuna Outin agitreenien merkeissä. Davekin käväisi paikalla, vaikkei treeneihin jalkavaivaisena osallistunutkaan. Daven vasemmalla puolella Olli-iskä. (kuva Outi Harju)

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Aikuisen ikään

Kolmaskin koiramme on nyt viimeistään aikuinen. Dave täytti tänään 3 vuotta.

Pienestä rohkeasta pennusta tuli ensin epäluuloinen teini, sitten varovainen nuori, ja nyt se on arvonsa tunteva, lempeä ja leikkisä, hellyydenkipeä ja hauska herrasmies. Maailman parhaat asiat ovat omat rakkaat ihmiset, metsä ja agility.

Onnea, maailman paras Dave!

perjantai 8. tammikuuta 2016

Menneen vuoden satoa

Osaakohan viime vuodesta paljon muuta sanoa, kuin että se kului nopeasti?

Andy ei enää kisannut agilityssä, ja rally-tokossakin otettiin vain kaksi starttia. Ekasta voittajaluokan virallisesta radasta tuli 0 (54/100), mutta toisesta sitten voitto pistein 80/100. Hyvä vire jäi ohjaajan loukkaantumisen jälkeen hyödyntämättä, ja talvikaudella ei Andyn lonkkien takia oikein kannata kisata.

Remu kisasi agilityssä enää vain 17 starttia, joista lähes puolet eli 8 oli 0-tuloksia. Nollaratojen etenemät ovat tippumaan päin, nyt keskiarvoksi tuli 3,8 m/s. Hylkäyksiä tuli 3, ja palkintopallisijoja ei yhtään. Cavaliermestaruuskisoissa Remu oli kolmas.

Daven agiura jatkui nousujohteisesti. Startteja yhteensä 38, joista 10 nollaa ja näistä vielä 8 voittoa. Yhteensä koko vuonna Dave voitti 12 kisaa. Nollaratojen keskiarvoetenemä on 4,7 m/s. Hylkäyksiä tuli 12 (31,6 %). Ykkösistä Dave siirtyi lopulta 37 radan jälkeen kakkosiin 25.10, kun puomin kontaktit syksyllä vaihdettiin juoksareista pysäytyksiin.

Rally-tokossa Dave kisasi vain kerran, ja ensimmäisestä AVO-luokan radasta tuli 0 (53/100). Tästä lannistuneena jätimme avoimen luokan hamaan tulevaisuuteen. Näyttelyyn vein Daven kerran, ja yllättäen sieltä toimme kotiin SERTin ja VSP-tittelin.

Perinteiseen tyyliin täytyy vielä tarkistaa miten saavutimme vuoden vaihteessa asetetut tavoitteet:

Terveyttä. Ihan jokaiselle. Koirilla ei muistaakseni ollut männävuonna mitään isompaa, mutta itse kaaduin pyörällä elokuussa ja mursin kyynärpääni. Rally-tokon kisakausi jäi pahasti kesken... Davelle tehtiin terveystarkastukset alkuvuodesta, ja priimaa pukkasi: sydän, silmät, polvet, kyynärät, selkä. Kaikki parasta mahdollista. Kävimme myös MH-luonnekuvauksessa, jossa Dave todettiin hyvin tasapainoiseksi ja selväpäiseksi koikkeriksi.

Jos mahdollista, Andyn kanssa olisi kesällä kiva päästä pyörähtämään rally-tokon voittajaluokassa. Kahdesti ehdimme kisata, ja yksi ikimuistoisimmista hetkistä meidän kisaurallamme on voittajaluokan voitto! Edelleen lämmittää kovasti mieltä.

Remulle toivon edelleen hyviä agikisoja. Nykyinen harva treenitahti (kerran kuussa) ja harvempi kisaaminen näyttää tekevän hyvää sen motivaatiolle. Remu kisaa edelleen, joskin vauhti alkaa vähän hidastua. Edelleen se rrrrrrrakastaa agilityä ja treenejä.

Daven kanssa treenataan taas kevätkausi ohjatusti rally-tokoa, joten ainakin avoin luokka pitäisi tänä vuonna saada suoritettua. Daven motivaatiota etsittiin pitkään ja hartaasti, ja juuri kun se oli löytymäisillään, kaatosadekisa toi vanhan jumituksen takaisin. Loppuvuoden jatkokurssilla sain taas Daveen mukavasti potkua lyhyillä treenipätkillä, mutta kisaamaan ei toistaiseksi ole kiire. Avoimesta luokasta ei siis ole yhtään tulosta.

Daven kontaktit kuntoon ja agiradoille kisaamaan. Alkuvuosi takuttiin Daven kontaktien kanssa, mutta kun ne saatiin kuntoon, Dave olikin vuoden päättyessä yhtä nollaa vaille kolmosissa.

Ja vielä oma spesiaalihaaste: ilmoittauduin Remun kanssa mukaan TamSKin paragilityryhmään. Piti ihan hankkia lisenssi ja kaikki! Saas nähdä mitä tämä projekti poikii... Olemme edistyneet mukavasti, ja tarkoitus on korkata kisatkin tänä vuonna. Remu on nyt siiretty takaisin 2-luokkaan, jossa se saa jäähdytellä niin kauan, kuin sydän antaa myöten.


tiistai 18. elokuuta 2015

Kotikutoinen luonnetesti

Aina ei tarvita kalliita, erikseen järjestettyjä luonnetestejä. Riittää, kun järjestää koirilleen hyvät, samanlaiset koeolosuhteet, ja sen jälkeen vaan pitää silmänsä auki. Ihan tavallinen kesäinen sattumus antaa hyvää tietoa rakkaiden nelijalkaisten erilaisista temperamenteistä ja reagointitavoista.

Sattuipa kesällä kerran, että päätimme pitkästä aikaa lähteä koirien kanssa melontaseuran saareen. Vain Andy oli aiemmin käynyt saaressa, jonne pitää soutaa mantereelta soutuveneellä.

Venematka meni hyvin, mutta jonkun aikaa saaressa oltuamme Petrin piti lähteä heittämään yhtä saarivierailijaa mantereelle. Minä jäin grillauspaikalle, kunnes kuulin rannalta haukuntaa. Päätin käydä tarkistamassa tilanteen, mutta rannalta löytyi vain Andy, joka äänekkäästi haukkui loittonevan veneen perään. Davesta ja Remusta ei näkynyt jälkeäkään.

Huutelin hukassa olevia, ja vähän ajan päästä lähipusikosta alkoi kuulua pientä vinkumista. Hetken päästä Dave ilmaantui pusikosta itseään ravistellen.

Mutta missä oli Remu? Huhuilu ei tuottanut tulosta, joten jäin huolestuneena odottamaan veneen paluuta. Kun vene oli jo rannan tuntumassa, musta koira loikkasi veteen ja ui tyynesti rantaan.

Mitä oli tapahtunut?

Andy jäi huolestuneena haukkumaan rannalle, mutta kun se ei osannut ratkaista käsillä olevaa ongelmaa, se jäi odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Se onkin luonteeltaan helposti huolestuva, mutta äärimmäisen harkitseva. Siitä Andy ei pidä, jos lauma hajaantuu. Andy on todellinen vahtikoira.

Dave siirtyi nopeasti pusikon suojiin tarkkailemaan tilannetta. Sieltä se näki kaiken, mutta kukaan ei nähnyt sitä. Dave onkin aina ennenkaikkea varovainen: aina on parempi ensin katsoa kuin katua!

Remu sen sijaan toimi tapojensa mukaan ennenkuin se ehti ajatella ensimmäistäkään ajatusta. Se hyppäsi veteen ja lähti uimaan veneen perässä. Kun veneessä huomattiin ettei se aio kääntyä takaisin, se oli pakko nostaa kesken matkan veneeseen. Remuhan ei tunnetusti hötkyile. Sitä eivät stressaa uudet ja oudot tilanteet, vaan se nauttii elämästään kaikin mahdollisin tavoin.





Mullekin sitä makkaraa, kiitos! Uidessa tuli nälkä...

torstai 4. kesäkuuta 2015

Hiljaiseloa

Koirarintamalla on hiljaista. Dave treenaa kontakteja ja Remukin on ollut kisatauolla muiden kiireiden vuoksi. Edes rally-tokossa ei ole ehditty kisata, kun kisojen järjestämisessä on mennyt enemmän aikaa.

Harkinnassa on kuitenkin juhannuskisat Kaarinassa ja vähän on kisakalenteria selattu jo rally-tokonkin puolelta. Laiskiaiselle kisat on siinä mielessä hyvä juttu, että tuleepahan treenattua. Nyt on kyllä laiskoteltu jo riittävästi!

Andy täytti kesäkuun 1. päivä jo yhdeksän vuotta! Onnea ensimmäiselle!

Miten niin laiskoteltu? Metsässä on juostu joka päivä ja muutenkin puuhasteltu esim. pihatöissä.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Vauhtiviikonloppu

Lauantaina Remu kävi kisaamassa kolme starttia TamSKin omissa kisoissa. Ensimmäisellä agiradalla oli kuulemma paras vauhti, mutta jostain syystä koira harhautui renkaalle kun piti juosta A. Toinen agirata ja hyppäri olivat nollaratoja, ja sijoituksetkin ihan kohtuulliset 5 ja 6. Itse sairastin kotona, mutta kaksi rataa saatiin nauhalle, kiitos Outin ja Anun.

Aginolla.

Hyppynolla.

Sunnuntaina olin sen verran toipunut, että lastasin koko kolmikon autoon ja suunnistin cavaliertapaamiseen. Dave oli paikalla vierailevana tähtenä, luvan saatuaan. Etukäteen vähän jännitti, miten se suhtautuu parinkymmenen koiran vipellykseen, ja erityisesti niihin muihin, vieraisiin uroksiin.

Turhaan jännitin, Dave oli kuin kala vedessä. Taitaa raukka luulla itseään cavalieriksi. Muuten pojat eivät antaneet mitenkään hirveän hyvää kuvaa itsestään: Andy yritti ensin komentaa koko laumaa, ja huomattuaan sen turhaksi, alkoi komentaa minua:
Dave ja Remu sekosivat ihanista tytöistä, ja välillä oli pakko pyydystää kaksikko hihnoihin rauhoittumaan.
 
 
 

Andy touhusi omiaan, mutta se hyöty kastraatiosta on, että tytöt taisivat olla kiinostuneempia Andystä kuin Andy tytöistä: 

Näin paljon meitä oli:
(kuvat Kari Bragge).

perjantai 28. marraskuuta 2014

Sairaslomalla

Andyn lonkista löytyy nivelrikkoa, joka on nyt oireillut välillä enemmän, välillä vähemmän. Kun Andy alkoi jokunen viikko sitten ontua, teimme samantien yhden ison päätöksen: Andyn agilityt on liidelty. Pappa saa jäädä eläkkeelle, eikä sitä kaiveta naftaliinista edes rotumestaruuksia varten.

Kuvissa Andyn lonkat ovat varsin pahan näköiset, joten täytyy ihmetellä miten hyvin on pärjätty tähän asti. Muutama vuosi on nyt menty nivelvalmisteella, jonka niveliä voitelevasta vaikutuksesta on selvästi ollut hyötyä. Hyvä lihaskunto on myös pitänyt Andyn liikkeellä: sillä on lonkkadysplasian lisäksi jo nuorena todettu kinnernivelen yliojentumista, joka näkyy selvästi rauhallisessa kävelyssä. Ravissa yliojentumista ei tapahdu.

Andyä ei varmaan koskaan olisi pitänyt agilityn saloihin tutustuttaa, mutta lonkkavika selvisi vasta 7-vuotiaana. Nykyään olisimme paljon valveutuneempia, rankka laji vaatii nimittäin terveen kropan. Remu tuli aikanaan jo kuvattua ja tutkittua kyynäriä, selkää ja lonkkia (ja aivoja) myöten. Rakenteeltaan se sopiikin lajiin paremmin. Onneksi innostuimme lajista vasta Andyn täytettyä vuoden, joten ainakaan liian aikaisin sen kanssa ei ole aloitettu. Myös treenimäärät ovat olleet todella vähäisiä, lähinnä kerta viikkoon. Myös Daven kanssa on toimittu varovasti pennusta lähtien, eihän lupaavaa koiraa tietenkään haluta rikkoa. Kaksivuotiaana Dave on tarkoitus kuvauttaa, mikä kyllä jännittää, löytyyhän samasta pentueesta niin A-, B- kuin C-lonkkiakin...

Lonkkatuomiosta huolimatta Andyn agilityura ei kaduta, ei niinkään saavutusten, vaan lähinnä Andyn itsensä vuoksi. Se löysi vuosikkaana lajin, johon se on saanut purkaa suurimmat höyrynsä ja jota se on rakastanut alusta asti. Energiselle ja luonteeltaan jopa vähän ylivilkkaalle koiralle oli tärkeää löytää jotain muuta tekemistä kuin pahantekeminen... Ja Andyn kanssa on tosiaan touhuttu, kisattu ja treenattu, monessakin eri lajissa. Puuha-Andy on ollut hyvin onnellinen, ja rauhoittunut kotona tyytyväisenä sohvannurkkaan lepäilemään.

Andy Onnellinen.
Toisaalta nyt vähän hirvittää, miten saamme hyvän lihaskunnon ylläpidettyä, kun Andyn elämä koostuu lähinnä hihnalenkkeilystä ja sohvalla makoilusta. Rally-tokoa mainostetaan hyvänä jäähdyttelylajina agilitykoirille, mutta kyllä siinäkin koiran takapää joutuu koville peruutuksissa ja vasemmalle käännöksissä. Ehkä pidämme taukoa nämä pahimmat syyskosteat ja mietimme jatkoa myöhemmin. Sillä välin voisi käydä tutustumassa vaikka paikalliseen koirakylpylään.


keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Suurennuslasin alla

Havahduin juuri siihen, että blogia on kohta käyty katsomassa 20 000 kertaa! Ihan käsittämätöntä, että meidän touhumme voivat kiinnostaa yhtään ketään, saati sitten tuollaista joukkoa ihmisiä... Pakko oli  käydä kurkistamassa, mistä meitä oikein klikataan.

Tilastot kertovat, että eniten lukijoita on kerännyt postaus cavalierin sydämestä eli Remun sivuäänidiagnoosista. Sen valossa cavalierharrastajien osuus lukijoista taitaa olla edelleen suurin. Toisaalta liikenteen lähteissä on kärjessä kolme kooikersivustoa - Miko, Aia ja Loki, joten Dave-koikkeri taitaa kerätä uteliaita videoiden ja päivitysten ääreen myös hyvin. Daven omaa sivua on myös avattu eniten, seuraavana tulee Andy ja perää pitää Remu. Tulossivuista katsotuin on Remun agilitytuloslistaus.

Hakusanalistauksesta ei löydy yllätyksiä. Sivustoa haetaan osoitteella, mutta myös hauilla "andy dave remu", "andy ja remu" sekä "andy remu dave". Joku raukka on osunut sivustolle myös hakiessaan tietoa cavalierien terrieristä... Mikä lienee?

Maalistaus aiheuttaa eniten hämmennystä. Miksi meillä on seuraajia Venäjällä, Saksassa ja USAssa? Muita listalla näkyviä maita ovat mm. Alankomaat, Viro, Itävalta, Ukraina ja Ruotsi. Maailma on pieni, ja ehkä tamperelaiset reissaavat erityisen paljon?

Treenirintamalla mietitään parhaillaan syksyn kuvioita. Andy ei todennäköisesti enää jatka rally-tokon valkkuryhmässä, mutta sen kanssa jatketaan toki kisailua ja haetaan RTK2-koularia. Daven rally-tokon jatko on mietinnässä, joku ryhmä varmaan tarvittaisiin, kun emäntä on niin laiska treenaaja. Haaveena olisi myös agilityryhmäpaikka Remun tai Andyn kanssa, siis minulle, sillä isäntä aikoo panostaa ensi syksystä alkaen täysillä Daven agilityuraan. Kesälomalla olisi tarkoitus kokeilla, kannattaako tuota edes miettiä yhtään pidemmälle, vai keskittyä pelkkään rally-tokoon.

Muuten meille kuuluu hyvää. Daven pentuajan loppuminen ja Andyn sterilointi ovat rentouttaneet koko lauman, ja leikkihetkiä nähdään aiempaa enemmän ja vaihtelevin kokoonpanoin. Daven kesyttäminen on onnistunut niin hyvin, että sen voi vaikka kopata syliinsä, eikä se karkaa minnekään. Andy puolestaan on steriloinnin jälkeen palannut ikään kuin nuoruuden päiviinsä: se jaksaa lenkkeillä entiseen malliin ja on selvästi hyväntuulisempi kuin aiemmin. Vanheneminen näkyy Andyssä aiempaa suurempana unentarpeena, mutta muuten se on kuin nuori poika. Remukin on nuortunut viime aikoina, se leikkii taas innokkaasti ja on kaikin puolin aktiivisempi kuin pitkään aikaan. Sydän ei näytä vielä vaivaavan mitenkään, mutta kesäkauden jälkeen tarkistetaan sen kunto ultrassa varmuuden vuoksi.

Kesän kisakalenteri täyttyy kovaa vauhtia: agirotu, Klag ja agipitsi nyt ainakin. Mitä sitä ihminen lomallaan muuta tekisi kuin kiertäisi koiramaisissa kisoissa ja harrastuksissa?!


 

torstai 24. huhtikuuta 2014

Hyvää elämää (kolmen) koiran kanssa

Koiranpäivän teema on tänä vuonna Hyvää elämää koiran kanssa. Loogisesti kolmen koiran kanssa elämä on siis paljon parempaa.

Koirankarvaa on sisällä enemmän kuin kolminkertaisesti. Lisäksi huusholliin kantautuu risuja, heiniä, pieniä kiviä ja havunneulasia, punkeista ja muista pieneliöistä nyt puhumattakaan. Ennen naureskelimme, miten avaamattomasta margariinipaketista voikaan löytyä koirankarvoja. Enää se ei naurata, se on arkea.

Hihnalenkkeily kolmen kanssa on show. Katson syyttävästi peiliin, siellä on joku puupää, joka on selvästi laistanut hihnakäyttäytymisen opettamisessa. Cavalierien piti antaa pyrähdellä sinne tänne häntä heiluen, sehän on vaan niin hellyttävä näky. Kun kolmanneksi käteen isketään riistaviettinen koikkeri, hellämielisyys vaihtuu ärräpäihin. Voisin ampua jokaisen nukkumalähiöömme pesiytyneen citypupun.

Vapaana metsässä lenkkeily oli joskus hauskaa, mutta kolmen kanssa se on melkoisen mielenkiintoista.Yksi ei halua metsälenkille, koska se on kaupunkilaiskoira, joka tykkää kävellä asfaltilla, joten täytyy pitää silmällä, ettei se takana vastenmielisesti laahustaessaan vetelehdi itseään eksyksiin. Toinen tykkää metsistä, mutta hukkaa korvansa hyviin hajuihin törmättyään ja lähtee säntäilemään sinne tänne. Ja se kolmas, arvasittekin jo tietysti kenestä puhun, se metsästää. Se näkee jokaisen linnun ja oravan, ja se nauttii saadessaan kunnon juoksukilpailun. Nopeudessaan se on ylivertainen ja sen kiitoa olisi hieno seurata, jos vaan voisi olla varma, että se tulee takaisinkin.

Kun koiria oli yksi, se tuli häntäänsä heiluttaen ovelle vastaan. Nykyään nuorimmainen säntää ensimmäisenä vastaanottamaan tulijan - ei vain häntäänsä, vaan koko kroppaansa heilutellen. Hetken päästä suukkojaan saapuvat jakamaan myös cavalierit, joilla kestää hetken, koska ne ovat unenpöpperössä - ja myös vähän vanhempia.

Telkkarin katseleminen sohvalla saa uuden ulottuvuuden, kun yksi koira änkeää syliin, toinen viereen ja kolmas jalkoihin niin, että sen päälle viittä vaille astuu kun täytyy käydä keittiössä. Kaikki kolme seuraavat keittiöön innokkaina ja toiveikkaina, ja marssivat sitten peräkanaa takaisin sohvalle omille paikoilleen perässäni. Turhanpäiväinen jääkaapilla ravaaminen on kummasti vähentynyt, koska operaatio on melkoisen työläs.

Pihalla yksi koira katseli ohikulkijoita uteliaina, mutta kolme koiraa on lauma, joista yhden tehtävänä on ilmoittaa ohikulkijoista, toisen tehtävänä haukkua tulijoille tiedoksi että tämä on meidän piha, ja kolmannen tehtävänä on rauhoitella kahta edellistä. Omistajan onnelliseksi tehtäväksi jää komentaa koirakolmikko sisälle.

On se, hyvää elämää. Ja puuhakkaampaa. Ja työläämpää. Ja hetkeäkään en vaihtaisi pois!

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Pyjamasankarin vaikea elämä

No nyt se on tehty, Andy on operoitu ja pallit poissa. Ensimmäinen päivä meni niin huuruissa, että koira olisi nukkunut istualleen, jos en olisi välillä asettanut sitä makuulle. Iltaa kohti kuorsaus alkoi kuulostaa tutummalta, ja ruokakin maistui iltasella.

Aamulla Andy kipitti lenkkinsä siinä missä muutkin, nosti koipea monet kerrat ja oli ilmeisen tyytyväinen päästyään kauluristaan hetkeksi eroon...

Aamuruuan jälkeen pujotin pojalle takaisin puhallettavan pehmokaulurin, jota se koko yön oli kiltisti pitänyt. Jossain vaiheessa aamutoimiani havahduin siihen, että kauluri on yksikseen lattialla eikä koiraa näy missään. Kiireesti palautin kaulurin takaisin, ja suljin sen nyt entistä huolellisemmin ja tiukemmin. Hampaita pestessä ajattelin kuitenkin käydä varmistamassa tilanteen, ja kas, kauluri oli taas yksikseen lattialla. Nyt pujotin kaulurin lenkeistä kaulapantaan, ja olin oikein tyytyväinen itseeni - kyllä hätä keinot keksii.

Olin ehtinyt bussiin, kun puhelin soi ja jälkikasvu raportoi, että Andy seikkailee kotona ilman kauluriaan. Se oli pehmokaulurin tarun loppu. Andy sai päähänsä Davelta jääneen kovan muovikaulurin, ja mies ohjeistukseksi käydä hakemassa kirpparilta vauvan bodyja.

Vaikka kastroinnista toipuminen kävisikin joutuisasti, Andyn agilityura alkaa olla ehtoopuolella. Lonkkakuvissa näkyi nivelrikkoa, joka sekin voi osaltaan olla syypää ajoittaiseen kipuiluun. Kesällä Andy saa todennäköisesti juosta vielä arvokisat, ja sitten sen ura on paketissa. Hyvin ansaittu vapaaherran elämä odottaa kaikkine etuoikeuksineen.


tiistai 1. huhtikuuta 2014

Vähemmän viriili vanhuus

Täältä tullaan, palleilla tai ilman!
(kuva Salme Mujunen)

Andy kävi esittelemässä eturauhastaan tänään Sailalle. Kasvua oli tapahtunut taas puoli vuotta sitten tehdystä edellisesta ultrasta, joten yksi vahva ehdokas epämääräiselle kipuilulle löytyi. Toinen mahdollinen vaivan aiheuttaja on oikea lonkka, jonka liikerata vaikutti todella rajoittuneelta vasempaan verrattuna.

Sydän sen sijaan oli edelleen kunnossa, vahva ja terve. Eturauhanen olisi hoitunut taas lyhyellä antibioottikuurilla, mutta päädyttiin kuitenkin kastraatioon. Päästäänpä vaivoista kaikella todennäköisyydellä kerralla eroon, ja lisäksi nukutuksessa voidaan kuvata myös lonkkien tilanne.

Ensi viikon jälkeen olemme siis paljon viisaampia Andyn tulevaisuuden suhteen. Joka tapauksessa se on vähemmän viriili, toteutuupa se sitten eläkeherrana tai edelleen kisauraa jatkaen.




lauantai 22. maaliskuuta 2014

Koikkeri tyytyy kohtaloonsa

Nyt on melkein viikko pakettijalallista elämää takana. Pahimmat skenaariot eivät ole toteutuneet: vauhtikoikkeri ei ole hyppinyt seinille, vaikka se on päässyt vain hihnalenkeille eikä sen kanssa ole touhuttu oikein mitään.

Sen sijaan Dave on oppinut rauhoittumaan. Se viettää paljon aikaa katselemalla ikkunasta ulos tai kiehnäämällä kyljessä rapsuteltavana. Vauhtipiikki ajoittuu aamulenkkiin. Muutaman kerran olen ollut kolmen hihnan kanssa yhtäkkiä niin tiukassa solmussa pajukossa, että irrottautumiseen on kulunut jokunen tovi ja ärräpää. Aamu-unisuus, kolme koiraa ja yksi yliaktiivinen juniori voivat olla vaarallinen yhdistelmä!

Haava on parantunut hyvin. Sisällä Dave on joko kauluri päässä, sukka jalassa tai pelkän valvovan silmän alla. Ulos tassuun laitetaan sukka, kaksi muovipussia ja vielä toinen sukka koko komeuden päälle. Haava on pysynyt puhtaana ja siistinä, eikä sitä juuri erota, kun tikitkin ovat mustia anturan tapaan. Tikit poistetaan viikon päästä. So far so good!

Rally-tokoa on Daven kanssa tehty jokusen kerran olohuoneessa, ja hyvin ovat opit menneet perille. Kotona se jaksaa keskittyä ja tehdä vaikeatkin liikkeet puhtaasti. Kisakuume olisi jo kova!

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kevätmietteitä ja -kuvia

Rally-tokorintamalle kuuluu kohtuullisen hyvää. No Andystä en osaa sanoa juuta enkä jaata - osaahan se, mutta haluaako tehdä, se nähdään sitten seuraavan kerran vappukisoissa. Muuten eka virallinen startti, rally-tokosta tulee virallinen laji 1.5. Päätin, että Andy jatkaa avoimessa luokassa, toinen vaihtoehto olisi ollut aloittaa alusta.

Dave on edistynyt mukavasti, se osaa jo kaikenlaista, joskin malttia vielä kaivattaisiin. Jos vire on liian korkealla, niinkuin nyt vuosikkaan koikkerin kanssa saattaa joskus olla, se ei malta seurata vaan edistää, ja eteenmenoissa se voi vaikka hypätä vasten tai kaataa kyltin. Kun pahimmat höyryt on päästelty, seuraaminen sujuu ihan ok joskin vähän väljästi, ja alokasluokan liikkeet alkavat olla hallussa (samoin voittajan ja mestarin käännökset muuten...).

Vaikeinta Davelle on istuminen ja paikallaan makaaminen ohjaajan kiertäessä. Tätä on nyt tahkottu etupalkalla, ja pikkuhiljaa alkaa tämäkin onnistua. Ja mikä on kaikkein mukavinta Daven kanssa, se ei hauku radalla!

Jossain ihme keväthuumassa ilmoitin Davenkin jo ekoihin kisoihin, tosin epävirallisiin sellaisiin. Hauska nähdä, miten vireen saa kohdilleen kisatilanteessa.

Loppuun vielä tämänpäiväisiä keväisiä kuvia - takatalvea odottaessa. Pessimisti ei pety!







Arvaa mikä äänitehoste liittyy tähän kuvaan?
(Oikea vastaus - murina, häntäkin sen kertoo.)

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Hermonkiristystä

"Pientä" hermojen kiristelyä ilmassa. Koiria ei toki voi syyttää kaikesta, mutta hyvän roponsa ne ovat kantaneet yhteiseen tunkioon.

Andy
Tuo ylikiihkeä, superinnostunut, alati äänihuuliaan avaava alfauros.
Äänenkäyttö on uusissa sfääreissä, ja kierrosten alasajoon esimerkiksi rally-tokotreeneissä menee vähintään tunti. Sen jälkeen voimme saada jotain aikaan. Tai sitten ei. Riippuu vähän (tai paljon) ja milloin mistäkin.
Jossain vaiheessa luulin, että ikävuosien lisääntyminen voisi saada jonkinlaista rauhoittumista aikaan. Väärin!

Remu
Raasu reppana on sairaslomalla, ja sen täytyy syödä pehmeää ruokaa kaksi viikkoa. Asia pysyi muistissa vajaat kolme vuorokautta. Kolmantena aamuna totesin, että sille ei ole ruokaa likoamassa. Suuta pitäisi myös huuhdella ja hampaita pestä. Kipulääkkeet ja antibiootti sentään saatiin lopettaa.
Remun ansioksi on kuitenkin luettava se, että se on maailman helpoin potilas.

Dave
Teinikoira irtoaa hyvin. Tämä tuli todistetuksi, kun se eilen esitti ensimmäisen pidemmän katoamistemppunsa lähimetsässä. Edelliskerralla tuli jo varoitus, se nimittäin lähti kuin ohjus jonkun metsänelävän perään eikä totellut kutsuhuutoa, haukkui vain takaisin. Eilen se sitten katosi. Yhtäkkiä sitä ei näkynyt eikä vastausta kutsuhuutoon tullut. Metsässä oli syvä hiljaisuus, mitä nyt Andy innostui haukkumaan kiihkeästi tajuttuaan tilanteen. Sekään ei auttanut. Oma stressitasoni oli työpäivästä niin korkealla, etten osannut edes hermostua enää enempää. Puolisen tuntia etsimme Davea metsästä yhdessä Andyn ja Remun kanssa, kunnes päätin suunnata kotiin. Jossa oli myös Dave. Naapuri oli löytänyt sen haukkumasta ovemme takaa.

Hauku kuule ihan itteäs, jos et meitä saa kuriin. Sinähän meitä koulutat!
Onhan tässä melkoinen kolmen koiran orkesteri. Sirkus ehkä kuvaisi menoa osuvammin. Ei kun kesällä kiertueelle...






torstai 27. helmikuuta 2014

Hampaaton johtaja


Remun hammasoperaatiosta tuli lopulta luultua suurempi. Aika oli neljältä, ja vasta seitsemän jälkeen poika kannettiin pökertyneenä odotustilaan. Yhden hampaan poisto vaihtui kolmeksi, ja kipua oli lisäämässä hampaiden väliin poikittain kiilautunut tikku, jonka jäämiä piti poistaa ientaskua myöten. Kaksi alahammasta jäi vielä odottamaan poistoa, joka kuulemma pitäisi tehdä lähikuukausien aikana.

Kaksi viikkoa Remu-reppana syö pehmeää ruokaa ja kipulääkkeitä tarpeen mukaan. Sairaslomasta tulee kohtuullisen pitkä. Toivottavasti olo on toipumisen jälkeen entistä ehompi.

Yhden laumanjäsenen sairastaminen on saanut taas miettimään laumamme arvojärjestystä. Dave kunnioittaa Remua, eikä nyt ole uskaltanut mennä edes kovin lähelle, haistelee vaan varovasti kauempaa. Andy puolestaan olisi käynyt heti Remun kimppuun, ja sitä onkin pitänyt hätistellä kauemmas. Andy on selvästi mustasukkainen Remun saamasta ylimääräisestä huomiosta. Andyä Dave ei kunnioita yhtään, roikkuu takajalassa ja haastaa leikkiin, sanoi Andy sitten mitä hyvänsä. Davea taas eivät cavalierit haasta koskaan, joskus sitä voi nuuhkaista ohimennessään. Ota näistä sitten selvää... Ehkä laumanjohtajia olemmekin me ihmiset, ja koirat vaan tulevat toistensa kanssa toimeen kuka mitenkin.

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vaihtelevaa puolipilvistä, paikoin sadetta

Sellainen oli meidän vuosi. Vaihtelevaa puolipilvistä, paikoin sadetta. Auringonpaistettakin osui risukasaan, ja osa tavoitteista täyttyi.

"Ensi vuoden tavoitteet ovat Andylle avoimen luokan suorittaminen tokossa, ja Remulle koitetaan jossain välissä hakea BH-tunnus. Agilityssä Andy tavoittelee edelleen valioitumista (kaksi sertiä puuttuu), ja Remu lähtee hakemaan voittoja ja hyppysertejä. Näyttelyissä käydään varmaankin muutaman kerran ja yritetään kerätä niitä puuttuvia sertejä, jotta Remusta tulisi rotunsa ensimmäinen oikea tuplavalio eli kahden eri lajin valio."

Andy kisasi tokon avoimessa luokassa neljä kertaa, mutta parhaaksi tulokseksi jäi kakkonen. Motivaatio hiipui haistelu- ja haukkumisongelmien kanssa, joten toistaiseksi (?) toko on tauolla. Agilityssä tavoitteet yllättäen täyttyivät: puuttuvat kaksi sertiä tupsahtivat jostain, ja valiojuhlia vietettiin syyskuussa. Vuosi oli Andyn muutenkin: avo-SM-hopeaa ja nuorten SM-hopeaa. Melkoista tykitystä eläköitymistä odotellessa! Toko vaihdettiin rally-tokoon, jossa haukkuminen häiritsee suorituksia edelleen. Alokasluokka kuitenkin saatiin suoritettua.

Remun agilityvuosi sujui vanhaan malliin. Nollia ropsahteli, mutta tänä vuonna hylkyjäkin kertyi. Voittoja ei herunut, hyppyserteistä nyt puhumattakaan. SM-kisoissa Remu pääsi finaaliin, joten se tavoite lopultakin täyttyi. Näyttelyt jätettiin väliin kokonaan, ja sillä välin rodusta löytyi se ihkaensimmäinen tuplavalio. Case closed. BH-koe unohdettiin suosiolla.

Suurimmat tappiot koettiin terveyspuolella. Remulla todettiin loppuvuodesta endokardoosi, joten sen (agility)tulevaisuus on suuri kysymysmerkki. Andy kärsi eturauhasvaivoista ja vanhasta tutusta närästyksestä, jotka tosin saatiin näillä näkymin hoidettua hyvin. Pientä ikääntymistä herrassa silti alkaa näkyä, unta riittää tavallistakin enemmän ja pitkillä metsälenkeillä se osoittaa haluttomuutensa selvästi. Andystä onkin tosi vaikea sanoa, onko esimerkiksi lenkkeilyinnottomuudessa kyse luontaisesta laiskuudesta ja mukavuudenhalun lisääntymisestä vai oikeasta vaivasta. Se saattaa vaikuttaa jokseenkin vaivaiselta menomatkalla, mutta kotia kohti käännyttäessä vauhtia ja intoa riittää.

Vahvasti positiivinen uutinen tapahtui jälkeläisrintamalla. Andyn ensimmäinen pentu syntyi kesällä, ja jälkikasvun edesottamuksia on hienoa saada seurata. Toivotamme Kinolle valoisaa tulevaisuutta ja perheelle pitkää pinnaa, jos on pentu isäänsä yhtään tullut...

Daven vuodelle ei ehditty tavoitteita asettaa, mutta kaikki toiveet ovat toistaiseksi täyttyneet. Reippaasta pennusta on kasvanut hieno miehenalku. Daven kanssa käytiin pentutokokurssi ja sen jälkeen agilityharrastus on vienyt mennessään.

Ensi vuodelle toivomme erityisesti terveyttä. Jos sitä riittää, Andyn kanssa pyrimme suorittamaan rally-tokon avoimen luokan kesällä. Agilitysäännöt muuttuvat, ja harkinnassa on Andyn pudottaminen kakkosluokkaan. Siellä olisi hyvä jäähdytellä, ja kun junioriohjaajakin vaihtaa kesällä mannerta, uusvanha ohjaaja voisi kenties uskaltautua kakkosissa kisaamaan... Remu jahtaa voittoja edelleen, terveyden niin salliessa. Toivottavasti kotiSM-kisoissa tulisi onnistuminen, ihan siellä finaalissa asti. Daven kanssa tarkoituksena on aloittaa rally-tokoilu ihan kisamielessä. Alokasluokan suorittaminen voisi olla sopiva tavoite. Agilityssä kisaikä täyttyy syksyllä, mutta tavoitteita ei sen suhteen vielä ole. Jos estevarmuus ei ole kunnossa, kisaamisen ehtii aloittaa myöhemminkin.

Näyttelyihin on tarkoitus välivuoden jälkeen palata ainakin Andyn kanssa - veteraanikehät kutsuvat. Jos Andy malttaa jättää Remun korvat rauhaan, Remukin voi päästä kehässä pyörähtämään.

Agilityohjaajalle toivomme ketteriä jalkoja ja terveyttä myös. Itselleni toivon erityisesti pidempää pinnaa. Koirat olisivat sen ansainneet...

Tällä ilmeellä kohti vuotta 2014.

 

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Ahne pikku joulupossu

Juhlapyhät ovat semmoisia, että ne saavat Andyn aina innostumaan. Pienestä pitäen se on keppostellut erityisesti pääsiäisenä ja jouluna, lukuisin eri tavoin. Viisas kasvattaja neuvoi jo Andyn pentuaikana kiinnittämään kuusen katosta, joten kuusi meillä ei ole ikinä kaatunut. Viime vuodet ovat muutenkin olleet rauhallisia, joten nyt oli hyvä aika yllättää...

Andyn aika koitti, kun aattona lähdimme viemään kynttilöitä haudoille. Koirakolmikko jäi näennäisen tyynesti kotiin, mutta heti kun ovi sulkeutui, arvaan että pidot alkoivat. Kun kotiuduimme, keittiön pöydälle jääneet suklaarasiat löytyivät lattialta, ja kulhoon jääneet liköörikonvehdit oli joku puuha-petteri syönyt suoraan kulhosta. Tarkempi tutkimus osoitti, että likööriä löytyi myös matolta ja lattioilta, ei ainoastaan keittiön pöydältä.

Kolmikko esitti viatonta, mutta korvat paljastivat syyllisen (jonka kyllä arvasimme jo muutenkin). Andy oli ainoa, jonka korvat olivat tahmean koppuraiset likööristä, ja se myös näytti kaikkein viattomimmalta.

Ihan kiltteinä on oltu!
Davea kiinnosti kinkku huomattavasti
lahjasäkkiä enemmän.
Onneksi konvehdit eivät ole myrkyllisimmästä päästä, niissä kun on melkein vähemmän suklaata kuin täytettä. Pandan kaksikerrosrasiasta meni kolmikon suihin kahta vaille kaikki konvehdit. Plus ne liköörikonvehdit päälle. Andy on ennenkin nähty pöydällä kiipeilemässä, joten todennäköisesti se on ensin syönyt liköörikonvehdit ja pudottanut sitten suklaarasian rikostovereille syötäväksi.

Aatto jatkui pienen siivoustuokion jälkeen normaalisti. Tyhmänä kuitenkin sanoin ääneen, että syödään ensin ja avataan lahjat vasta sitten. Andyhän tunnetusti ymmärtää puhetta, joten emme ehtineet edes astioita siirtää pöydästä astianpesukoneeseen, kun Andy jo löytyi lahjasäkkiä penkomasta.

Nappaan itse oman pakettini täältä jo valmiiksi...
Andy kuitenkin erehtyi paketista, ja vasta kun kääreet oli jo syöty, tajusimme että Nomination-paketti ei kuitenkaan ollut Andylle tarkoitettu.

Ihan sama, anna nyt joku paketti sieltä jo!

Perinteen mukaisesti piti säkistä siis ensin kaivella kärsimättömien koiranpoikien paketit, jotta pääsimme rauhassa jakamaan loput lahjat.

Remu ja Dave olisivat varmasti jaksaneet odottaa omia pakettejaan, mutta Andyllä on oiva taito yllyttää kaikki mukaan yhteiseen härdelliin!


Ihme hössötystä koko joulu...

Rauha maassa - mutta kuinka kauan?
 

Andy on varmasti jouluunsa tyytyväinen muutenkin kuin liköörikonvehtisaaliinsa ansiosta. Palautimme nimittäin lattioille kaikki karvalankamatot. Ja Andyhän toki muisti, mitä niillä pitää tehdä.








 

maanantai 16. joulukuuta 2013

Satumetsän sankarit

Sunnuntaina Tampereellakin oli lunta. Kaisa Jalava kuvasi, kun Olli ja juniorit Ego, Dave ja Iita juoksivat Olkahisten metsissä.

Kotisohvalle kellistyi lenkin jälkeen hyvin väsynyt pieni koikkeri.









tiistai 10. joulukuuta 2013

Cavalierilla on cavalierin sydän

Remun sydän on nyt kuunneltu uudelleen ja ultrattu. Sivuäänen luokitukseksi tuli 3/6, mutta onneksi huonot uutiset loppuivat siihen. Sivuääni johtuu mitraaliläpän paksuuntumasta, mutta itse läppä liikkuu normaalisti ja sekä sydän, vasen kammio että vasen eteinen ovat normaalit ja ne myös toimivat normaalisti.

Koska mitään muutoksia ja oireita ei ole, jatkamme elämää kuten tähänkin asti, toistaiseksi ilman lääkitystä. Seuraava ultra kertonee jo enemmän siitä, mihin suuntaan tai ainakin miten nopeasti sydänvaivat etenevät. Haavetta ensi kesän SM-kotikisoista ei ainakaan vielä tarvitse haudata...

Onneksi Andyllä ei ole "cavalierien sydäntä", vaikka cavalier onkin. Otin sen terveestä sydämestä samalla lääkärikäynnillä virallisen lausunnon. Saadaanpa kirjoihin ja kansiin vielä yksi cavalier, joka ei kärsi sydänvaivoista 7,5-vuotiaana.