Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavoitteita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavoitteita. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. marraskuuta 2015

Hiljaiseloa

Daven sertin jälkeen koirarintamalla on ollut hiljaista. Dave on ollut kilpailutauolla, ja hetkeksi myös treenitauolla tassutulehduksen vuoksi. Viikon ulkoilu-suihku-pyyhekuivaus-föönikuivaus-sukka jalkaan -elon jälkeen tassu näyttää nyt hyvältä, ja onneksi märkyyden pitäisi sääennusteiden mukaan pikkuhiljaa vaihtua pikkupakkasiin.

Andy on ollut totaalitauolla kaikesta, ja se onkin nauttinut pappailusta täysin rinnoin. Sohvalla paras paikka nukkua on isännän sylissä, pää polvella.

Remu sen sijaan on treenannut ahkerasti. Ohjelmassa on niin agilityä kuin rally-tokoakin. Ystävä otti Remusta itselleen projektin, ja tarkoitus olisi korkata alokasluokka heti, kun Remppa osaa perusliikkeet. Suurin ongelma on rauhoittuminen, koska treenaaminen nyt vaan on niin kivaa, että välillä on ihan pakko haukahdella.
 
Remun agilityura jatkuu ensi vuoden puolella kakkosluokassa. Remu on jo muutaman kuukauden päästä veteraani-iässä, ja agilityvalio saa pikku hiljaa alkaa jäähdytellä kilpauraansa. Sagiin on jo lähtenyt luokanvaihtoanomus, ja tarkoitus olisi korkata kisat uuden ohjaajan kanssa tammikuussa. Jos kisaaminen alkaa keväällä sujua, tavoitteena ovat paragilityn SM-kisat heinä-elokuun vaihteessa.

Uudet kuviot ovat tuoneet uutta intoa niin ohjaajaan kuin koiraankin. Toistaiseksi Remun sydänkään ei oireile mitenkään, mutta varmuuden vuoksi sydän ultrataan taas talven aikana.



torstai 1. tammikuuta 2015

Menneitä ja tulevia

Piti oikein tarkistaa, mitä tavoitteita ja toiveita esitin vuodelle 2014. 

Ensi vuodelle toivomme erityisesti terveyttä.
Tämä toive toteutui lähestulkoon. Remun sydän on pysynyt ennallaan eikä endokardioosi oireile mitenkään. Remu voi edelleen kisata agilityssä ja juosta metsissä. Andyn eturauhasvaivat uusivat, joten se kastroitiin huhtikuussa. Sen jälkeen Andy oli kuin nuori poika, ja kisasi innolla koko kesän. Syyskylmät toivat lonkkavaivat tullessaan, joten päätimme päästää Andyn agilitystä eläkkeelle. Rally-tokostakin pidettiin taukoa suurin osa syksystä, jota takapää ei turhaan rasittuisi. Lepo on tehnyt hyvää, Andy on taas oma puuhakas itsensä.

Remulta poistettiin kahteen otteeseen hampaita, ja Dave sai alkuvuodesta tassuhaavan, joka onneksi parani nopeasti. 

Andyn kanssa pyrimme suorittamaan rally-tokon avoimen luokan kesällä.
Check and done. RTK2 saavutettiin lokakuussa. 

Agilitysäännöt muuttuvat, ja harkinnassa on Andyn pudottaminen kakkosluokkaan. 
Andyä ei lopulta pudotettu kakkosiin, vaan se sai jäädä eläkkeelle. 

Remu jahtaa voittoja edelleen, terveyden niin salliessa. Toivottavasti kotiSM-kisoissa tulisi onnistuminen, ihan siellä finaalissa asti. 
Remun agilityvuosi taisi olla tuloksellisesti laihoin. Vauhti hyytyi eikä tuloksia tullut totuttuun tahtiin, joskin Nokialla Remu yllättäen voitti yhdet kisat. SM-kisoissa Remu ei päässyt finaaliin (ei päässyt Andykään)... 

Daven kanssa tarkoituksena on aloittaa rally-tokoilu ihan kisamielessä. Alokasluokan suorittaminen voisi olla sopiva tavoite. 
Check and done. RTK1 saavutettiin lokakuussa. 

Agilityssä Daven kisaikä täyttyy syksyllä, mutta tavoitteita ei sen suhteen vielä ole. Jos estevarmuus ei ole kunnossa, kisaamisen ehtii aloittaa myöhemminkin.
Kontaktit ovat edelleen kesken, mutta Dave kisasi kaksi kertaa virallisella hyppyradalla. Ekalta radalta tulos, mikä täytti taivoitteet, ja tokalta sitten jo voittonolla ja luva.

Näyttelyihin on tarkoitus välivuoden jälkeen palata ainakin Andyn kanssa - veteraanikehät kutsuvat. Jos Andy malttaa jättää Remun korvat rauhaan, Remukin voi päästä kehässä pyörähtämään.
Andyn kanssa päästiin jo näyttelypaikalle asti, mutta huonosti informoituina meillä oli vääränlaiset paperit kastraatiosta. Voi olla, että suurin into päästä veteraanikehään tyssäsi tähän tyrmäykseen.

Ai niin, Daven kanssa käytiin kerran virallisessa näyttelyssä. Tuloksena oli EH, erittäin hienolla arvostelulla.

Entä mitä toivoisin vuodelle 2015?


Terveyttä. Ihan jokaiselle.

Jos mahdollista, Andyn kanssa olisi kesällä kiva päästä pyörähtämään rally-tokon voittajaluokassa.

Remulle toivon edelleen hyviä agikisoja. Nykyinen harva treenitahti (kerran kuussa) ja harvempi kisaaminen näyttää tekevän hyvää sen motivaatiolle.

Daven kanssa treenataan taas kevätkausi ohjatusti rally-tokoa, joten ainakin avoin luokka pitäisi tänä vuonna saada suoritettua.

Daven kontaktit kuntoon ja agiradoille kisaamaan.

Ja vielä oma spesiaalihaaste: ilmoittauduin Remun kanssa mukaan TamSKin paragilityryhmään. Piti ihan hankkia lisenssi ja kaikki! Saas nähdä mitä tämä projekti poikii...

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vaihtelevaa puolipilvistä, paikoin sadetta

Sellainen oli meidän vuosi. Vaihtelevaa puolipilvistä, paikoin sadetta. Auringonpaistettakin osui risukasaan, ja osa tavoitteista täyttyi.

"Ensi vuoden tavoitteet ovat Andylle avoimen luokan suorittaminen tokossa, ja Remulle koitetaan jossain välissä hakea BH-tunnus. Agilityssä Andy tavoittelee edelleen valioitumista (kaksi sertiä puuttuu), ja Remu lähtee hakemaan voittoja ja hyppysertejä. Näyttelyissä käydään varmaankin muutaman kerran ja yritetään kerätä niitä puuttuvia sertejä, jotta Remusta tulisi rotunsa ensimmäinen oikea tuplavalio eli kahden eri lajin valio."

Andy kisasi tokon avoimessa luokassa neljä kertaa, mutta parhaaksi tulokseksi jäi kakkonen. Motivaatio hiipui haistelu- ja haukkumisongelmien kanssa, joten toistaiseksi (?) toko on tauolla. Agilityssä tavoitteet yllättäen täyttyivät: puuttuvat kaksi sertiä tupsahtivat jostain, ja valiojuhlia vietettiin syyskuussa. Vuosi oli Andyn muutenkin: avo-SM-hopeaa ja nuorten SM-hopeaa. Melkoista tykitystä eläköitymistä odotellessa! Toko vaihdettiin rally-tokoon, jossa haukkuminen häiritsee suorituksia edelleen. Alokasluokka kuitenkin saatiin suoritettua.

Remun agilityvuosi sujui vanhaan malliin. Nollia ropsahteli, mutta tänä vuonna hylkyjäkin kertyi. Voittoja ei herunut, hyppyserteistä nyt puhumattakaan. SM-kisoissa Remu pääsi finaaliin, joten se tavoite lopultakin täyttyi. Näyttelyt jätettiin väliin kokonaan, ja sillä välin rodusta löytyi se ihkaensimmäinen tuplavalio. Case closed. BH-koe unohdettiin suosiolla.

Suurimmat tappiot koettiin terveyspuolella. Remulla todettiin loppuvuodesta endokardoosi, joten sen (agility)tulevaisuus on suuri kysymysmerkki. Andy kärsi eturauhasvaivoista ja vanhasta tutusta närästyksestä, jotka tosin saatiin näillä näkymin hoidettua hyvin. Pientä ikääntymistä herrassa silti alkaa näkyä, unta riittää tavallistakin enemmän ja pitkillä metsälenkeillä se osoittaa haluttomuutensa selvästi. Andystä onkin tosi vaikea sanoa, onko esimerkiksi lenkkeilyinnottomuudessa kyse luontaisesta laiskuudesta ja mukavuudenhalun lisääntymisestä vai oikeasta vaivasta. Se saattaa vaikuttaa jokseenkin vaivaiselta menomatkalla, mutta kotia kohti käännyttäessä vauhtia ja intoa riittää.

Vahvasti positiivinen uutinen tapahtui jälkeläisrintamalla. Andyn ensimmäinen pentu syntyi kesällä, ja jälkikasvun edesottamuksia on hienoa saada seurata. Toivotamme Kinolle valoisaa tulevaisuutta ja perheelle pitkää pinnaa, jos on pentu isäänsä yhtään tullut...

Daven vuodelle ei ehditty tavoitteita asettaa, mutta kaikki toiveet ovat toistaiseksi täyttyneet. Reippaasta pennusta on kasvanut hieno miehenalku. Daven kanssa käytiin pentutokokurssi ja sen jälkeen agilityharrastus on vienyt mennessään.

Ensi vuodelle toivomme erityisesti terveyttä. Jos sitä riittää, Andyn kanssa pyrimme suorittamaan rally-tokon avoimen luokan kesällä. Agilitysäännöt muuttuvat, ja harkinnassa on Andyn pudottaminen kakkosluokkaan. Siellä olisi hyvä jäähdytellä, ja kun junioriohjaajakin vaihtaa kesällä mannerta, uusvanha ohjaaja voisi kenties uskaltautua kakkosissa kisaamaan... Remu jahtaa voittoja edelleen, terveyden niin salliessa. Toivottavasti kotiSM-kisoissa tulisi onnistuminen, ihan siellä finaalissa asti. Daven kanssa tarkoituksena on aloittaa rally-tokoilu ihan kisamielessä. Alokasluokan suorittaminen voisi olla sopiva tavoite. Agilityssä kisaikä täyttyy syksyllä, mutta tavoitteita ei sen suhteen vielä ole. Jos estevarmuus ei ole kunnossa, kisaamisen ehtii aloittaa myöhemminkin.

Näyttelyihin on tarkoitus välivuoden jälkeen palata ainakin Andyn kanssa - veteraanikehät kutsuvat. Jos Andy malttaa jättää Remun korvat rauhaan, Remukin voi päästä kehässä pyörähtämään.

Agilityohjaajalle toivomme ketteriä jalkoja ja terveyttä myös. Itselleni toivon erityisesti pidempää pinnaa. Koirat olisivat sen ansainneet...

Tällä ilmeellä kohti vuotta 2014.