lauantai 27. joulukuuta 2014

Vuoden viimeiset

Lahdessa piti olla Salme Mujunen, joten sinne siis, varsinkin kun reissun pystyi hyvin yhdistämään äidin luona vierailuun Mikkelissä. Lopulta ilmoittautujia tuli niin paljon, että tuomareita haalittiin lisää, eikä mineille osunut Salme Mujusta. Eka starttikin alkoi jo kello 8 aamulla, joten herätys oli Mikkelissä ennen viittä. Vähän jäi visiitti lyhyeksi...

Ensimmäisellä agiradalla Remun puomi oli täpärääkin täpärämpi, ja Allan Mattson tuomitsi sen virheeksi. Muuten meno oli sujuvaa, ja etenemäkin mukavat reilu 4 m/s.

Toisella agiradalla alku epäonnistui, mutta tietysti tällä radalla Remu teki hienon juoksupuomin. Vauhti tuntui ohjaajasta parhaimmalta, mutta hylkäyksen vuoksi siitä ei saatu mustaa valkoiselle.

Viimeisenä oli hyppyrata, joka sujui taas remumaisen varmasti. Vauhti oli edelleen yli neljän, joten hyvässä kunnossa näyttäisi Remu olevan. Harvempi kisa- ja treenitahti tuntuu sopivan sille hyvin. Eihän näillä vauhdeilla paljon juhlita, kun kärkii menee nykyään jo viiden etenemillä, mutta tähän on nyt tyytyminen.


A-rata, 5 virhepistettä.


B-rata, HYL.

 C-rata, hyppynolla.




sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Saanko luvan?

Tie vei tänään Janakkalaan, koska lähempääkään ei löytynyt ykkösten hyppyrataa. Kannatti ajella tunti, tuloksena oli Davelle komea nollavoitto ja ensimmäinen luva (luokanvaihtoon oikeuttava nollatulos). Kolmas mieltä erityisesti lämmittänyt asia löytyi tuloslistalta: etenemä oli 4,8, eikä Dave edes tykittänyt täysillä. Varaa on vielä kiristää reilusti. Käännökset olivat davemaisen tiukkoja, mutta esimerkiksi pussin jälkeen koira oli hetken vähän eksyksissä. Ohjaaja oli myös monessa kohtaa myöhässä. Enhän minä sitä muuten ehkä huomaisi, mutta aina silloin Dave alkaa kysellä ja haukkua: minne minne?

Videon kuvasi ehkä joku 4-vuotias (kolmaskaan koira ei ole opettanut mulle miten videokameraa voi pitää paikoillaan, vaikka kohde liikkuu):


Hienoa oli nähdä, miten täpinöissään Dave halusi radalle. Agility on sille ykkösjuttu!