Joko olisi aika?

Viime viikonloppuna Dave kisasi taas kaksi agirataa. Ahkerasta treenistä huolimatta puomin kontaktiloikkaus oli ehkä suurempi kuin koskaan.

Kun tuntuu siltä, että kaikki konstit on käytetty eikä koira silti ymmärrä kriteeriä, joko olisi aika vaihtaa metodia? Ehkä meillä on käsissämme koira, joka ei koskaan tajua mistä juoksukontaktissa on kyse? Tai ehkä se oppii upeat juoksukontaktit sitten, kun se ensin on oppinut pysähtymään kontaktille eli juoksemaan alas asti?

Kysyn vaan, minähän kun en tästä mitään tiedä enkä koiraa tässä lajissa kouluta.

Keinun epäröinti molemmilla radoilla johtuu ennen kisaa lämppäesteillä tehdystä lentokeinusta. Sen tuo otus osaa - se lentää!

Kotikutoinen luonnetesti

Aina ei tarvita kalliita, erikseen järjestettyjä luonnetestejä. Riittää, kun järjestää koirilleen hyvät, samanlaiset koeolosuhteet, ja sen jälkeen vaan pitää silmänsä auki. Ihan tavallinen kesäinen sattumus antaa hyvää tietoa rakkaiden nelijalkaisten erilaisista temperamenteistä ja reagointitavoista.

Sattuipa kesällä kerran, että päätimme pitkästä aikaa lähteä koirien kanssa melontaseuran saareen. Vain Andy oli aiemmin käynyt saaressa, jonne pitää soutaa mantereelta soutuveneellä.

Venematka meni hyvin, mutta jonkun aikaa saaressa oltuamme Petrin piti lähteä heittämään yhtä saarivierailijaa mantereelle. Minä jäin grillauspaikalle, kunnes kuulin rannalta haukuntaa. Päätin käydä tarkistamassa tilanteen, mutta rannalta löytyi vain Andy, joka äänekkäästi haukkui loittonevan veneen perään. Davesta ja Remusta ei näkynyt jälkeäkään.

Huutelin hukassa olevia, ja vähän ajan päästä lähipusikosta alkoi kuulua pientä vinkumista. Hetken päästä Dave ilmaantui pusikosta itseään ravistellen.

Mutta missä oli Remu? Huhuilu ei tuottanut tulosta, joten jäin huolestuneena odottamaan veneen paluuta. Kun vene oli jo rannan tuntumassa, musta koira loikkasi veteen ja ui tyynesti rantaan.

Mitä oli tapahtunut?

Andy jäi huolestuneena haukkumaan rannalle, mutta kun se ei osannut ratkaista käsillä olevaa ongelmaa, se jäi odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Se onkin luonteeltaan helposti huolestuva, mutta äärimmäisen harkitseva. Siitä Andy ei pidä, jos lauma hajaantuu. Andy on todellinen vahtikoira.

Dave siirtyi nopeasti pusikon suojiin tarkkailemaan tilannetta. Sieltä se näki kaiken, mutta kukaan ei nähnyt sitä. Dave onkin aina ennenkaikkea varovainen: aina on parempi ensin katsoa kuin katua!

Remu sen sijaan toimi tapojensa mukaan ennenkuin se ehti ajatella ensimmäistäkään ajatusta. Se hyppäsi veteen ja lähti uimaan veneen perässä. Kun veneessä huomattiin ettei se aio kääntyä takaisin, se oli pakko nostaa kesken matkan veneeseen. Remuhan ei tunnetusti hötkyile. Sitä eivät stressaa uudet ja oudot tilanteet, vaan se nauttii elämästään kaikin mahdollisin tavoin.

Mullekin sitä makkaraa, kiitos! Uidessa tuli nälkä...

Luva numero kaksi

Tulihan se sieltä lopulta, agilitynolla nimittäin. Viiden hyppynollan ja 13 agistartin jälkeen Dave kipitti nätisti puomin alastulon ihan alas asti. Muuten rata näytti vähän siltä, että Dave ei ollut vielä kunnolla herännyt (kellokin oli aamulla vasta yhdeksän). Nopeus ei päätä huimannut, mutta näitä väkisin väännettyjä nollia nyt kuitenkin tarvitaan, jotta homma lopulta etenisi.

Toisella agiradalla Dave oli jo paremmin hereillä. Vaikealta radalta ei tullut missään säkäluokassa yhtään nollaan. Davelle kirjattiin tältä radalta HYL.

Mutta tässä vielä nollarata. 

Motivaatiota etsimässä

Viime sunnuntaina kävin etsimässä rally-tokomotivaatiota Hannele Pirttimaan koulutuksesta. Hannele oli pyydetty kouluttamaan TamSKin valmennusryhmää, ja sain luvan osallistua koulutukseen Daven kanssa.

Koulutus oli antoisa ja ajatuksia herättävä. Päällimmäiseksi jäi mieleeni Hannelen painokas neuvo: älä ota kisaepäonnistumista tai koiran suoritusta henkilökohtaisesti. On tosiaan opittava myös epäonnistumaan. Koira ei suoriudu huonosti tahallaan. Vikaa voi olla olosuhteissa, ajankohdassa, ohjaajassa ja vaikka missä. Tänään meni näin, mutta huomenna on uusi päivä.

Saimme myös hyviä vinkkejä yli- tai alavireisen koiran hallitsemiseen. Ylivireiseen koiraan olenkin jo tottunut, ja aika hyvin itseoppinut Andyn hyvässä koulutuksessa. Alavireisen, kisaradalla lahnailevan koiran kanssa tekeminen onkin sitten ihan uusi juttu. Itse yritän nyt panostaa Daven kanssa enemmän leikkipalkkaamiseen, koska siitä on hyviä kokemuksia agilityn puolelta. Rata- ja tekniikkaharjoitukset on myös syytä pitää visusti erillään: radalla pitää olla aina kivaa, menivätpä tehtävät sitten hyvin tai huonosti. Tekniikkahinkutukset tehdään erikseen, naksulla, naksusanalla ja/tai namin avulla. Täytyy uskoa ja luottaa siihen, että joku kaunis päivä se opittu tekniikka ja tarkkuus näkyy myös radalla. Nyt me vaan rallatellaan. Ja tekniikkatreeneissähän Dave on oikein pätevä.

Opin muuten myös mistä rally-toko-nimitys tulee. Rallin kanssahan sillä ei ole mitään tekemistä, vaan sana on englantia ja tarkoittaa iloista tekemistä.

Katriina Nurmikolu kuvasi Daven treeneissä, mistä kiitämme.