Sadetta ja pilvipoutaa

Säätiedotus kertoo Daven keväästä. Parin suht hyvän kolmosten kisan jälkeen alkoi hyllyputki, joka onneksi katkesi lopulta Liedossa. Hyllyjä ehti tulla kuusi peräkkäin, joten eihän tuo nyt niin hirveän pitkä putki lopulta ollut, vaikka siltä vähän tuntuikin.

Liedossa lopulta haaviin jäi Daven eka aginolla Ritva Herralan radalta. Toinenkin oli lähellä, mutta Dave eksyi keppien kakkosväliin. Tästä vitonen, ja hyppyradalta sitten hylkäys. SM-nollia on nyt kasassa kolme, kaksi hyppäriltä ja yksi agiradalta. Päätettiin siis aloittaa operaatio SM-nollien keräys, ettei ihan jäisi viime tippaan.

Mutta mutta. Viime viikonloppuna Dave pinkaisi metsässä rusakon perään ja tuli kolmijalkaisena takaisin. Reiden sisäsyrjästä löytyi vertavuotava mutta pieni haava, joka näyttää parantuneen hyvin. Koira on silti edelleen enempi vähempi kolmijalkainen, ja lauantain kisat lähestyvät kovaa vauhtia.

Nopeaa parantumista toivotaan tietysti ennen kaikkea koiran itsensä takia, SM-nollien keräilyä tehdään sitten kun voidaan.

Ainakin yhdet arvokisat kesään silti mahtuu. Remun kanssa on päätetty lähteä Keminmaalle paragilityn SM-kisoihin. Jännää!

Postia Sagilta

Nolla, vitonen ja hylly

Takkujen kisoissa Daven saldoksi tuli nolla, vitonen ja hylly. Nolla tuli taas hyppyradalta, vitonen A:n kontaktista ja hylly muuten hyvällä agiradalla. Kuin toisinto TamSKin kisoista siis.

Hyppynolla. Aika riitti seitsemänteen sijaan.

Agiradan vitonen. A on pieni ongelma tällä haavaa...

Agiradan HYL.

Kolmoset korkattu

Eilen Dave kisasi ensimmäiset kisansa isojen poikien (ja tyttöjen) luokassa. Yhtään ei tarvinnut hävetä: saldona oli ensimmäinen SM-nolla hyppyradalta, yksi vitonen ja yksi oikein hyvä hylky.

 

Hyppynolla.

 

Vitonen A:n loikasta. Dave pyörähtää kyljen kautta ympäri pussista tullessaan, ja rytmi sekoaa.

Hyvä rata putki-A-erotteluun asti...

Lauantaina Dave sai toivottuja vieraita: velipoika Ego, sisko Aia ja siskontyttö Muru poikkesivat juoksuttamassa rokkipoikia. Remulla oli pää ihan sekaisin ihanien tyttöjen kanssa, mutta turhan rajuksi meno ei yltänyt, siitä pitivät napakat koikkeritytöt ihan itse huolen.

Dave nautti nykyään harvinaisesta koikkeriseurasta kaikin siemauksin. Kerrankin oli kavereita, jotka leikkivät samalla tavalla ja jaksoivat juosta metsässä yhtä lujaa!

Vasemmalta Dave, Remu, takana Andy, Aia, Muru ja Ego.

Viikon onnenluku 3

Kolmosesta tuli juuri onnenluku. Keskiviikkona Dave täytti kolme, lauantaina se nousi nollavoitolla agilityn kolmosluokkaan, ja samana päivänä olin itse Remun kanssa kaksi kertaa kolmospallilla. Melkein tuplanolla siis heti toisista kisoista, vähän vaan tuli yliaikaa radoilla. Neljästä startista meillä on nyt kolme palkintosijaa. Ei pöllömpi viikko!

Ja vielä videot kisasuorituksiin:

 

 

Operaatio palkintopöydän putsaus

Vuoden yhteisen treenaamisen jälkeen tuli aika ilmoittautua virallisiin kisoihin. Loppuvuodesta Sagiin lähti anomus Remun tipauttamisesta 3-luokasta kakkosiin, ja tammikuussa TamSKilla oli sopivasti kakkosten kisat. Sinne siis!

Jännitys pysyi kohtuullisella tasolla, ja itse kisapäivä sujui paremmin kuin hyvin. Etukäteen olin asettanut tavoitteeksi, että saisimme edes joitakin sujuvia pätkiä - tulostavoitteita ei ollut. Toiveena oli myös ratojen muistaminen, koska koen sen aloittelevana agilitaajana lähestulkoon suurimmaksi haasteeksi. Onneksi kisajärjestys oli maksit - medit - minit, joten ehdin todellakin painaa radat mieleeni.

Ensimmäisellä radalla oli muutama haastava kohta, ja niinhän siinä kävi, että en ehtinyt ohjaamaan Remua jokaiselle esteelle. Se irtosi selkäni takaa putkeen ja yhdelle takaakierrolle tulin myös ihan liian myöhässä, joten Remu teki hypyn väärinpäin. Hyppyrata oli sikäli meille helpompi, että siellä oli vähän enemmän kiemuroita, joten ehdin esteille paremmin. Hypäriltä tulikin nolla ja hienosti toinen sija. Ei pöllömpi aloitus! Tuloksella tuli myös varmistettua osallistumisoikeus ensi kesän paragilityn SM-kisoihin. Kisat tosin käydään niin kaukana, että saattavat jäädä väliin...

Dave kisasi Petrin kanssa medeissä ja tavoitteli viimeistä kakkosten aginollaa. Sitä ei tullut, kun toiseksi viimeisellä esteellä Dave juoksi keinusta ohi. Vitosella pari sijoittui kolmanneksi. Keinulla on ollut ongelmia sen jälkeen, kun Dave kerran treeneissä vapautti itse itsensä keinun kontaktilta, ja ilmeisesti huomasi Petristä, että se e ollutkaan hyvä juttu. Koikkerit ovat kovin herkkähipiäisiä...

Hyppyradalla pari tykitti normaaliin tyyliin, ja voitti radan melkein vitosen etenemällä. Viimeisen nousunollan haku jatkuu. Keinukooma täytyy kuitenkin selättää ensin.

Agiradan hyl - Hanne ja Remu.

Hyppynolla, sijoitus 2.

Petrin ja Daven hyppärivoitto.

Petri ja Dave agiradalla.

37. kerta toden sanoi

Kisa-aamu alkoi vähän huonosti, kun manageri epähuomiossa meni ruokkimaan myös kisakoiran. Syytän tästä TamSK-hallin K18-avajaisia. Ekalla agiradalla Dave (tai kartturi) ei oikein ollutkaan hereillä: toisen hypyn kierto, A:n loikka, ja loppusuoralta lopulta HYL, kun mentiin vauhdilla muurin ohi maaliin.

Toinen rata oli Minna Räsäsen taattua laatua. Hankalia putkihässäköitä ja A peräti kahteen kertaan. Näytti niin hankalalta, että manageri melkein jo alkoi selailla lisää ykkösten kisoja kalenterista. Tältä radalta sitten kuitenkin se nolla, voitto, luva nro 3 ja koristeeksi kakun päälle serti!

Sertijahdissa

Sitä kuuluisaa viimeistä nollaa on nyt metsästetty jokusista kisoista, ja voi että se voi olla lähellä, mutta silti niin kaukana. Lahdessa agiratoja oli ykkösille kaksi, mutta Dave (tai kartturi) ei ollut iskussa. Tuloksena oli 10 ja HYL.

Viime sunnuntain TamSKin kisoissa agiratoja oli peräti kolme, ja lisäksi bonuksena hyppyrata, ja Dave vetäisi kaikilta agiradoilta vitosen. Kielto, A:n kontakti, kielto. Hyppyradalta tietty komea nolla ja voitto kaupan päälle. Hienoa oli huomata, että kuuden tunnin kisapäivän jälkeen viimeisellä radalla ei ollut merkkiäkään väsymyksestä tai herpaantumisesta.

Dave on hyvin herkästi ohjautuva koira, ja nopeasti reagoivana siinä kyllä riittää ohjaajalle haastetta. Nopea koira ei ole helppo, mutta kyllä se vaan niin hyvältä tuntuu, kun aina joskus tulee se täydellinen onnistuminen. Ja tulee se sertikin sieltä vielä. Sitä odotellessa nautitaan matkasta ja jahdista.

B-rata, tulos 5 ja toinen sija.

Nopeutta ja nollia

Remu on osallistunut cavalierien agilitymestaruuskisoihin viisi kertaa vuosien varrella. Joka kerran se on sijoittunut palkintopallille asti. Andy oli nyt ensimmäistä kertaa mukana vain katselijana, eläkeläistä ei kaivettu naftaliinista pistämään kampoihin pikkuveljelle...

Ekaluokkalaisena ja täydellisenä noviisina Remu oli neljäs ensimmäisissä mestaruuskisoissaan v. 2009 - ikää oli tuolloin huikeat puolitoista vuotta. Seuraaana vuonna kisat jäivät meiltä väliin, kun ne pidettiin Rovaniemellä asti. Vuonna 2011 Remu nappasi hopeaa, ja jäi voittajalle vain muutaman sekunnin kymmenyksen. Sen jälkeen on tullut pronssia v. 2012, 2014 ja 2015. Väliin jäivät vain Oulussa pidetyt kisat, me kun olemme laiskoja matkustamaan.

Remu karsintaratana toimineella agiradalla, tuomarina Henri Luomala.

Järvenpäässä Remu nappasi hienosti tuplanollan, kun karsintaratana toimineen agilityradan juoksupuomikin onnistui täydellisesti. Hyppyradalta, joka toimi myös finaaliratana, tuli myös nolla. Vähän on Remun vauhti hidastumaan päin, mutta pronssi oli hieno saavutus!

Vasemmalla kakkoseksi sijoittuneet Terhi Kesti ja Redi, sitten mestari Riitta
Haaranenja Melli, Remu ja Petri ja oikealla neljänneksi sijoittuneet Pauliina
Allonen ja Hertta.

Dave kisasi aamulla mediykkösissä. Nyt kun kontaktit onnistuvat, odottelimme jo vähän luokkanousua agilityradalta. Se jäi haaveeksi, kun keppejä piti hakea kahteen kertaan, ennenkuin oikea väli löytyi. Puomi oli hieno! Kympilläkin Dave voitti radan.

Hyppyradalla Dave tykitti ennätysvauhtiaan. Nolla ja voitto tulivat etenemällä 5,14. Vauhtia ja hallintaa samassa paketissa.



Dave pääsi testaamaan uusia kisakontaktejaan Riihimäellä 12.9., kun se lunasti hyppyradan kakkostilalla paikan epäviralliseen ns. Gambler-finaaliin. Siinä koirakolla on tietty aika suorittaa radalta löytyviä esteitä vapaavalintaisessa järjestyksessä. Pisteitä kertyy eniten kontaktiesteiltä ja kepeiltä. Kun ajanottaja viheltää pilliin, koirakolla oli 15 sekuntia aikaa suorittaa gambler-ruudussa sijaitsevat 3 estettä oikeassa järjestyksessä. Kauko-ohjauksella eli ohjaamalla gambler-ruudun ulkopuolelta keräsi eniten pisteitä. Dave suoritti kontaktiesteistä finaalissa kerran keinun, kaksi kertaa puomin ja kolme kertaa A:n - kaikki puhtaasti! Loppusijoitus finaalissa oli seitsemäs. Ei hassummin, Dave oli nimittäin paras ekaluokkalainen!

Kyllä se luokkanousu siellä häämöttää...

Kisatreeniä

Manageri ilmoitti Remun viimeistelykisoihin, koska kalenterissa häämöttävät vuoden ainoat arvokisat: cavaliermestaruuskilpailut! Remun kanssa ei ole viime aikoina edes treenattu, se kun käy vain paratreeneissä silloin tällöin, eikä viime aikoina edes niissä ohjaajan telottua kyynärpäänsä.

Vanhasta muistista Remu veteli kaksi aginollaa ja yliaikaisen hyppäriratanollan. Ei huono! Vähän sen vauhti on hidastumaan päin, mutta kyllä noilla suorituksilla kelpaa mestaruustaistoon ilmoittautua. A-radan jälkeen ihmeteltiin hetki tuloksia, kun kaikkien etenemät näyttivät oudoilta, Remullekin oli merkitty rutkasti yliaikaa, vaikka meno näytti sujuvalta. Onneksi joku kävi ihmettelemässä asiaa tuomarille, joka mittautti radan uudestaan. Pätkä rataa oli kuin olikin jäänyt mittauttamatta, joten Remunkin nolla muuttui ihan oikeaksi.

Daven kanssa on nyt treenattu tätä:

Joko olisi aika?

Viime viikonloppuna Dave kisasi taas kaksi agirataa. Ahkerasta treenistä huolimatta puomin kontaktiloikkaus oli ehkä suurempi kuin koskaan.

Kun tuntuu siltä, että kaikki konstit on käytetty eikä koira silti ymmärrä kriteeriä, joko olisi aika vaihtaa metodia? Ehkä meillä on käsissämme koira, joka ei koskaan tajua mistä juoksukontaktissa on kyse? Tai ehkä se oppii upeat juoksukontaktit sitten, kun se ensin on oppinut pysähtymään kontaktille eli juoksemaan alas asti?

Kysyn vaan, minähän kun en tästä mitään tiedä enkä koiraa tässä lajissa kouluta.

Keinun epäröinti molemmilla radoilla johtuu ennen kisaa lämppäesteillä tehdystä lentokeinusta. Sen tuo otus osaa - se lentää!

Luva numero kaksi

Tulihan se sieltä lopulta, agilitynolla nimittäin. Viiden hyppynollan ja 13 agistartin jälkeen Dave kipitti nätisti puomin alastulon ihan alas asti. Muuten rata näytti vähän siltä, että Dave ei ollut vielä kunnolla herännyt (kellokin oli aamulla vasta yhdeksän). Nopeus ei päätä huimannut, mutta näitä väkisin väännettyjä nollia nyt kuitenkin tarvitaan, jotta homma lopulta etenisi.

Toisella agiradalla Dave oli jo paremmin hereillä. Vaikealta radalta ei tullut missään säkäluokassa yhtään nollaan. Davelle kirjattiin tältä radalta HYL.

Mutta tässä vielä nollarata. 

Kesäkuulumisia

Kesä se on tämäkin, vaikkei lämpö luita riko. Itse asiassa lämpötilat ovat oikein sopivat, kunhan ei vaan aina sataisi...

TamSKin iltakisoista ei ole jälkipolville kerrottavaa. Agiradalta virhepisteitä 15: yksi kielto, lentokeinu (jota takuulla luuli puomiksi) sekä se puomin kontakti. A oli kaunis kontakteineen kaikkineen. Hyppyrata ei sujunut sinne päinkään, se meni esteiden ohitteluksi ja kaahotukseksi sinne tänne (HYL). Molemmilla radoilla pujottelu meni nappiin, jotain hyvääkin siis... Näistä kisoista olisi voinut jäädä päällimmäiseksi harmitus, mutta onneksi Kaisa Jalava otti kauniin kisakuvan koohottajastamme.

Kulunut viikko on kulunut mökillä lepäillen ja akkuja lataillen. Pari päivää meni, ennen kuin osasi laskeutua tekemättömyyteen. Koiratkin ottivat rennosti, söivät mustikoita (paitsi Dave joka sylki annetut marjat pois suustaan) ja kahlailivat vedessä (paitsi Remu, joka teki perinteiseen tyyliin kunnon uintilenkkejä). Useampanakin päivänä satoi, ja Dave keksi alkaa kävellä keskeltä kuralätäkköjä - ensin varovasti ja sitten aina vaan iloisemmin: näinkin voin siis tehdä!  Meidän pieni...

Koska olimme liikkeellä asuntoautolla, mukana olivat myös aitaelementit, joilla saimme jatkettua terassia. Muuten ei koiria uskaltanut pitää irti, kun eläimiä oli niin naapureiden kuin luonnonkin puolesta runsaasti.

Sade ei haitannut Remun luontotarkkailua.

Näkymä mökin ikkunasta oli kuin taulusta, joten kuva piti tietysti kehystää...

 Aginollien metsästys jatkuu parina seuraavana viikonloppuna. Otin myös kisamörköä sarvista ja ilmosin sekä Andyn että Daven elokuisiin rallykisoihin. Jos ei kulje niin ei kulje, mutta ainakin on yritetty.

Ei toimi kaatosateessa

Hyvillä mielin lähdin Daven kanssa sen ensimmäiseen avoluokan rallykisaan. Dave on alkanut toimia treeneissä kivasti, liikkeet ovat hallussa ja tekemisessä mukavaa rentoutta. Vaan ajaessamme Ylöjärvelle alkoi vesisade, joka ei sitten loppunutkaan, vaan kiihtyi ja kiihtyi. Olimme luokan toiseksi viimeinen koirakko, ja silloin rata näytti tältä (kuvassa se viimeinen koirakko):

Mieleeni ei juolahtanutkaan, että emme yrittäisi, sen verran taidan olla hullu luonteeltani. Taktiikka oli, että kun koira olisi läpimärkä, pari lätäkköä ei haittaisi. Heti lähtö oli hankala, sillä Dave ei halunnut istua perusasentoon viereeni. Ensimmäinen kyltti (istu, maahan, kierrä koira) meni melkein läpikävelyksi, sillä Dave ei mennyt maahan, enkä nähnyt mitään järkeä yrittää uudestaan. Muutama kyltti meni ihan ok, mutta pikkuhiljaa meno hiipui, ja istumisesta tuli se suurin ongelma. Istumisia oli radalla laskujeni mukaan 17, maahanmenoja 2. Lopullisesti pakka hajosi lopun spiraalissa, jossa Dave kieltäytyi juoksemasta.

Tätä ikävää rallykokemusta taidamme nyt purkaa treeneissä hyvän aikaa. Onneksi seuraavia kisoja ei ole näköpiirissä. Nyt täytyy taas saada Dave uskomaan, että rally-tokokin voi olla hauskaa.

Daven ilme nollaradan (53/100) jälkeen.

Varasijalta voittoon

Perjantaina puhelin piippasi. "Andylle olisi paikka rally-tokokisaan sunnuntaille, jos vielä kiinnostaa." Neljänneltä varasijalta, kuka olisi uskonut? Mielessä vilisi hyviä syitä, miksi emme halua kisaamaan. Ei me olla treenattu. Ei me osata läheskään kaikkea. Viikonloppuna olis kiva tehdä muutakin. Kiltisti naputtelin kuitenkin, että otamme paikan vastaan. Mennään sitten treenaamaan voittajaluokkaa, ajattelin.

Lauantaina muistuttelin Andylle joitakin voittajaluokan juttuja omassa pihassa, ja kaikki sujui hienosti. Sunnuntaina päivä oli lämmin, ja menomatkalla alkoi ikävästi jännittää. Päätin keskittää kaikki ajatukseni siihen, että Andy on jo 9-vuotias, ja saan olla onnellinen, että voimme vielä luoda yhteisiä muistoja. "Saan vielä kisata Andyn kanssa", hoin itsekseni koko menomatkan, ja pakotin vielä hymyn huulille.

Jotenkin psyykkaus varmasti auttoi, koska itse kisassa olin niin rento kuin vain osaan. Kisapaikka oli kuuma halli, joka vei muista koirista mehut kokonaan, mutta taittoi vain terän Andyn suurimmasta meuhkaamisesta. Andylläkin oli kuuma ja se läähätti kovasti radalle mentäessä, mutta hyvin se jaksoi koko radan. Pientä andymäistä haahuilua siellä täällä, mutta mukana se tuli hienosti, teki mitä osasi, ja huom: se ei haukkunut kuin muutaman yksittäisen kerran (eikä saatu yhtään haukkuvähennystä!!!).

Rata oli meille sopiva: ei juoksua, mistä Andy aina innostuu niin että lähtee lapasesta. Ei hidasta käyntiä, mistä Andy yleensä hermostuu niin että lähtee lapasesta. Ei hyppyä, mistä Andy yleensä innostuu niin että lähtee lapasesta. Paljon puolenvaihtoja ja pyörähdyksiä joka suuntiin, joissa Andy entisenä agilitykoirana selviytyy helposti. Ehkä jännittävin kohta oli käytösruudun 2 minuutin istuminen, koska pelkäsin Andyn lysähtävän makuuasentoon huilaamaan hetkenä minä hyvänsä, sen verran vierestä kuului läähätystä. Kiltisti se kuitenkin istui täyden ajan, kun välillä muistuttelin että nyt istutaan.

Tuloslistaan ilmestyi hetken päästä pisteet 80/100, eli ensimmäinen hyväksytty tulos voittajaluokasta oli tosiasia! Luokan jälkeen selvisi vielä sekin, että nollia tuli useita ja Andy oli koko luokan paras! Tämä tosin kertoi lähinnä luokan huonosta tasosta, mutta kiva se oli silti tuulettaa ykköspallilla.

Tuomarina toimi Krista Karhu, sihteerinä Päivi Nummi.

 

Andy ei ehdi poseerata, koska se keskittyy jo tuhoamaan palkinnoksi saatua leluaan...

Parasta juhannusta

Vahtikoirat työssään.

Mitä sitä ihminen tekee ensi juhannuksena, kun Tsau ei järjestä juhannuskisoja? Onneksi on vuosi aikaa miettiä, ja toivotaan että joku muu taho innostuisi asiasta. Kaarinaan siis matkasimme koko karavaani. Parkkeerasimme asuntoauton hallin pihaan, ja illalla yöpyjille oli tarjolla saunakin upouusissa tiloissa.

Davella oli ohjelmassa perjantaina hyppyrata ja Remulla hyppy- ja agirata. Lauantaina molemmille oli yksi hyppy- ja yksi agirata, tarkoitus oli tsekata Daven kontaktiosaamisen taso.

Perjantaiaamuna eli juhannusaattona satoi kaatamalla, mutta onneksi keli selkeni päivän mittaan, ja saimme illalla jopa nauttia auringosta. Dave teki nätin hyppyradan, jolla jäi sekunnin kymmenyksellä kakkoseksi. Jostain syystä meno oli vähän jähmeää. Myös Remun hyppyrata onnistui, molemmille siis nollat ekoilta radoilta.

Remu jatkoi vielä agilityradalla, jolta tuomittiin vitonen. Aika täpärä tuo puomin kontakti, mutta nyt se tuomittiin näin.

Välillä ehdittiin huilatakin.

Remu nauttii juhannusiltana auringosta.

Lauantaina Dave teki vitosen hyppärillä, kun ohjaaja lähti kääntämään seuraavalle hypylle liian aikaisin. Remulle hyppäriltä taas nolla.

Blennaripojat tarkkoina.

Daven agirata olikin sitten kaikkien aikojen nopein, kun ohjaaja jätti puolet radasta suorittamatta unohduksen takia. Puomin juoksukontakti oli täydellinen, mikä kuitenkin lämmitti mieltä. Sen sijaan A:lta tuli komea loikka. Voihan kontakti! Keinu jäi valitettavasti sinne suorittamatta jääneelle radan osalle. Kuvaajakin hämmentyi erikoisesta radasta sen verran, että hukkasi videolta kriittisessä kohdassa koiran...

Remun agirata oli taas puomin kontaktia lukuunottamatta puhdas. Puomin kontaktistakin voimme ehkä olla tuomarin kanssa eri mieltä.

Daven hyppyradat
Remun hyppyradat
Remun agiradat

Ehkä paras muisto kisaviikonlopusta jäi kuitenkin siitä entisestä kooikerkasvattajasta, joka ihastui Daveen ikihyviksi. Kyllä se vaan mieltä lämmittää, kun omaa koiraa kehutaan. Kukapa tosin voisi olla Davesta pitämättä?!

Mä tulin voittamaan...

Dave jatkoi kisaputkeaan Takkujen kisoissa. Ykkösille oli tarjolla neljä rataa, joista Dave kisasi kaksi agirataa ja hyppärin. Ensimmäisellä agiradalla tulos oli kymppi - yhden esteen kierto ja se "pakollinen" puomin kontakti. Toinen agirata oli outo suoritus: lentokeinu, esteiden ohituksia ja jumitus kepeille. Toisaalta vauhtia oli huimasti esimerkiksi puomilla, josta Dave sitten tuli alas vinottain.

Onneksi hyppyrata oli viimeisenä, ja tällä kertaa se onnistui hienosti.

Kympilläkin Dave voitti agiradan, kun muitakaan tuloksia ei tullut. Hyppärillä sentään saatiin toinenkin tulos, mutta Dave voitti senkin.

Ensi viikolla alkaa ohjattu kontaktikoulu!

 

Nollavoitto hyppyradalla.

Omaa vuoroa odotellessa.

Tähän voisi vaikka tottua...

Voitto ja hylly

Daven kisaputki jatkui Nokialla. Ykkösille oli tarjolla agi- ja hyppyrata. Agiradalla tuli se "pakollinen" kontaktivirhe puomilla, ja lisäksi Dave ajautui kepeistä ohi. A oli täpärä, mutta taisi se tassu osua niinkuin tuomarikin arveli. Dave oli ainoa, joka mediluokassa sai tuloksen, joten ykköspalli kutsui.

Hyppärillä Dave oli taas hieno, mutta ohjaaja ajautui parilla esteellä vähän väärään paikkaan. Koska hyvää menoa on turha korjailla, tästä tuli HYL.

Nokialla oli muuten huippuhyvät palkinnot. Voittaja sai kisalahjakortin, kaksi kylpylälahjakorttia Nokian Edeniin ja lahjakortin kauneushoitolaan. Lisäksi vielä suut makeaksi niin ohjaajalle kuin koirallekin - suklaalevy ja kuivattuja kananameja. Nokia kutsuu toistekin!

Kymppi ja nollavoitto

Dave käväisi juoksemassa TamSKin iltakisoissa Eteläpuistossa kaksi rataa. Agirata oli melkoista tykitystä, Dave paineli esteeltä esteeltä iloisesti ja varmasti. Ajassa Dave oli 10 sekuntia nopeampi kuin seuraavat, harmi vaan että juoksukontaktit eivät toimi. Sekä A:lta että puomilta tuli vitoset, mutta tämäkään ei lannistanut ohjaajan iloista mieltä sujuvasta radasta. Yhteistyö toimii.

Lopultakin käsissä on koira, joka pystyy kisaamaan nopeimpien kanssa. Hyvästi hitaat mutta varmat nollat! Agiradan etenemäksi mitattiin 4,97. Kontaktit kuntoon, niin hyvä tästä tulee.

Hyppyradalla Dave meinasi ensimmäistä kertaa varastaa lähdössä, eikä lähtö sitten pienen säädön jälkeen ollutkaan kovin nopea. Yhdellä esteellä vauhti lähes pysähtyi, mutta nollavoitto tästä silti tuli, edelleen ylivoimaisella vauhdilla. Hyppyradan etenemä oli 4,63.

Kesän kontaktikouluu kutsuu...

Mikkelin kisat

Viime viikonloppuna käytiin palelemassa Mikkelissä asti, kun muutenkin sattui olemaan sinne asiaa. Perjantaina Dave kisasi kaksi agirataa ja lauantaina Remulla oli hyppäri ja kaksi agirataa.

Dave esiintyi pätevästi ja varmasti, kuin olisi kisannut ikänsä. Eka rata tyssäsi keppeihin, ne kun oli laitettu loppumaan päin seinää. Moni koira lopetti pujottelun kesken, niin Davekin, ja tästä tuli HYL, kun Petri ei lähtenyt uusimaan saadakseen sujuvan ratasuorituksen.

Toinen rata oli noviiseille vähän helpompi, ja Dave tekikin komeaa nollaa loppusuoralle asti. A:lla askeleet eivät sopineet, ja tästä tuomari antoi täpärän vitosen. Kisan nopein aika kuitenkin, ja sijoitus toinen.

Remu oli lauantaina jotenkin nukuksissa tai ainakin muissa aatoksissa. Eka rata oli hyppäri, ja se sujui muuten hyvin, mutta Remu ei löytänyt keppien aloitusta. Kisassa oli mukana yksi juoksuinen narttu, ja johtuiko sitten tästä vai jostain muusta, mutta pasmat sekosivat kahdella seuraavalla radalla totaalisesti. Toki ensimmäinen ulkokisakin voi vaikuttaa, samoin ensimmäinen hiekkapohjakisa tänä keväänä.