keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Osaisko vai eikö osais, siinä vasta kysymys

Ehkä ei olisi pitänyt hehkuttaa. Se osaa kyllä pujotella, mutta koska se on koikkeri, se ei välttämättä tänään pujottele, koska halli on eri, koska ohjaaja jää taakse, koska se ei jaksakaan nyt keskittyä ja mitä näitä nyt on... Kujaa on taas levennetty ja lokakuun hyppykisat unohdettu. Katsotaan sitten marraskuussa, onhan tässä aikaa. Radalla Dave kulkee kivasti, vauhtia riittää ja esteiden ohituksia tapahtuu entistä harvemmin.

Koska Daven rally-tokotunnit olisivat osuneet TamSKissa päällekkäin agitunnin kanssa, päätin sen sijaan lähteä merta edemmäs kalaan. Aloitimme Koirakoutsissa alkeistokon. Paluu alkeisiin tuntui ihan älyttömän hyvältä. Ensimmäisen tunnin teemana oli kontakti, ja siinä sivussa Dave sai käyttää päätään muutaman uuden tempun oppimiseksi. Kotiin se palasi väsyneenä ja kaikkensa antaneena. Kyllä tunnin aivotyöskentely aina päivän juoksemiset voittaa!

Toivottavasti parantuneesta kontaktista ja yhteistyöstä on apua ensi viikolla, kun lähdemme tavoittelemaan ensimmäistä koulutustunnusta Loimaalle asti. Uutta uskoa valoi uusi tokokouluttajamme, jonka mielestä Dave on "näitä helposti koulutettavia". Kerroin uutiset kotona Petrille. Voipi katsoa peiliin, jos ei se pujottelu kohta ota onnistuakseen aina ja joka kerta...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti