Nopeutta ja nollia

Remu on osallistunut cavalierien agilitymestaruuskisoihin viisi kertaa vuosien varrella. Joka kerran se on sijoittunut palkintopallille asti. Andy oli nyt ensimmäistä kertaa mukana vain katselijana, eläkeläistä ei kaivettu naftaliinista pistämään kampoihin pikkuveljelle...

Ekaluokkalaisena ja täydellisenä noviisina Remu oli neljäs ensimmäisissä mestaruuskisoissaan v. 2009 - ikää oli tuolloin huikeat puolitoista vuotta. Seuraaana vuonna kisat jäivät meiltä väliin, kun ne pidettiin Rovaniemellä asti. Vuonna 2011 Remu nappasi hopeaa, ja jäi voittajalle vain muutaman sekunnin kymmenyksen. Sen jälkeen on tullut pronssia v. 2012, 2014 ja 2015. Väliin jäivät vain Oulussa pidetyt kisat, me kun olemme laiskoja matkustamaan.

Remu karsintaratana toimineella agiradalla, tuomarina Henri Luomala.

Järvenpäässä Remu nappasi hienosti tuplanollan, kun karsintaratana toimineen agilityradan juoksupuomikin onnistui täydellisesti. Hyppyradalta, joka toimi myös finaaliratana, tuli myös nolla. Vähän on Remun vauhti hidastumaan päin, mutta pronssi oli hieno saavutus!

Vasemmalla kakkoseksi sijoittuneet Terhi Kesti ja Redi, sitten mestari Riitta
Haaranenja Melli, Remu ja Petri ja oikealla neljänneksi sijoittuneet Pauliina
Allonen ja Hertta.

Dave kisasi aamulla mediykkösissä. Nyt kun kontaktit onnistuvat, odottelimme jo vähän luokkanousua agilityradalta. Se jäi haaveeksi, kun keppejä piti hakea kahteen kertaan, ennenkuin oikea väli löytyi. Puomi oli hieno! Kympilläkin Dave voitti radan.

Hyppyradalla Dave tykitti ennätysvauhtiaan. Nolla ja voitto tulivat etenemällä 5,14. Vauhtia ja hallintaa samassa paketissa.



Dave pääsi testaamaan uusia kisakontaktejaan Riihimäellä 12.9., kun se lunasti hyppyradan kakkostilalla paikan epäviralliseen ns. Gambler-finaaliin. Siinä koirakolla on tietty aika suorittaa radalta löytyviä esteitä vapaavalintaisessa järjestyksessä. Pisteitä kertyy eniten kontaktiesteiltä ja kepeiltä. Kun ajanottaja viheltää pilliin, koirakolla oli 15 sekuntia aikaa suorittaa gambler-ruudussa sijaitsevat 3 estettä oikeassa järjestyksessä. Kauko-ohjauksella eli ohjaamalla gambler-ruudun ulkopuolelta keräsi eniten pisteitä. Dave suoritti kontaktiesteistä finaalissa kerran keinun, kaksi kertaa puomin ja kolme kertaa A:n - kaikki puhtaasti! Loppusijoitus finaalissa oli seitsemäs. Ei hassummin, Dave oli nimittäin paras ekaluokkalainen!

Kyllä se luokkanousu siellä häämöttää...

Kisatreeniä

Manageri ilmoitti Remun viimeistelykisoihin, koska kalenterissa häämöttävät vuoden ainoat arvokisat: cavaliermestaruuskilpailut! Remun kanssa ei ole viime aikoina edes treenattu, se kun käy vain paratreeneissä silloin tällöin, eikä viime aikoina edes niissä ohjaajan telottua kyynärpäänsä.

Vanhasta muistista Remu veteli kaksi aginollaa ja yliaikaisen hyppäriratanollan. Ei huono! Vähän sen vauhti on hidastumaan päin, mutta kyllä noilla suorituksilla kelpaa mestaruustaistoon ilmoittautua. A-radan jälkeen ihmeteltiin hetki tuloksia, kun kaikkien etenemät näyttivät oudoilta, Remullekin oli merkitty rutkasti yliaikaa, vaikka meno näytti sujuvalta. Onneksi joku kävi ihmettelemässä asiaa tuomarille, joka mittautti radan uudestaan. Pätkä rataa oli kuin olikin jäänyt mittauttamatta, joten Remunkin nolla muuttui ihan oikeaksi.

Daven kanssa on nyt treenattu tätä:

Joko olisi aika?

Viime viikonloppuna Dave kisasi taas kaksi agirataa. Ahkerasta treenistä huolimatta puomin kontaktiloikkaus oli ehkä suurempi kuin koskaan.

Kun tuntuu siltä, että kaikki konstit on käytetty eikä koira silti ymmärrä kriteeriä, joko olisi aika vaihtaa metodia? Ehkä meillä on käsissämme koira, joka ei koskaan tajua mistä juoksukontaktissa on kyse? Tai ehkä se oppii upeat juoksukontaktit sitten, kun se ensin on oppinut pysähtymään kontaktille eli juoksemaan alas asti?

Kysyn vaan, minähän kun en tästä mitään tiedä enkä koiraa tässä lajissa kouluta.

Keinun epäröinti molemmilla radoilla johtuu ennen kisaa lämppäesteillä tehdystä lentokeinusta. Sen tuo otus osaa - se lentää!

Kotikutoinen luonnetesti

Aina ei tarvita kalliita, erikseen järjestettyjä luonnetestejä. Riittää, kun järjestää koirilleen hyvät, samanlaiset koeolosuhteet, ja sen jälkeen vaan pitää silmänsä auki. Ihan tavallinen kesäinen sattumus antaa hyvää tietoa rakkaiden nelijalkaisten erilaisista temperamenteistä ja reagointitavoista.

Sattuipa kesällä kerran, että päätimme pitkästä aikaa lähteä koirien kanssa melontaseuran saareen. Vain Andy oli aiemmin käynyt saaressa, jonne pitää soutaa mantereelta soutuveneellä.

Venematka meni hyvin, mutta jonkun aikaa saaressa oltuamme Petrin piti lähteä heittämään yhtä saarivierailijaa mantereelle. Minä jäin grillauspaikalle, kunnes kuulin rannalta haukuntaa. Päätin käydä tarkistamassa tilanteen, mutta rannalta löytyi vain Andy, joka äänekkäästi haukkui loittonevan veneen perään. Davesta ja Remusta ei näkynyt jälkeäkään.

Huutelin hukassa olevia, ja vähän ajan päästä lähipusikosta alkoi kuulua pientä vinkumista. Hetken päästä Dave ilmaantui pusikosta itseään ravistellen.

Mutta missä oli Remu? Huhuilu ei tuottanut tulosta, joten jäin huolestuneena odottamaan veneen paluuta. Kun vene oli jo rannan tuntumassa, musta koira loikkasi veteen ja ui tyynesti rantaan.

Mitä oli tapahtunut?

Andy jäi huolestuneena haukkumaan rannalle, mutta kun se ei osannut ratkaista käsillä olevaa ongelmaa, se jäi odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Se onkin luonteeltaan helposti huolestuva, mutta äärimmäisen harkitseva. Siitä Andy ei pidä, jos lauma hajaantuu. Andy on todellinen vahtikoira.

Dave siirtyi nopeasti pusikon suojiin tarkkailemaan tilannetta. Sieltä se näki kaiken, mutta kukaan ei nähnyt sitä. Dave onkin aina ennenkaikkea varovainen: aina on parempi ensin katsoa kuin katua!

Remu sen sijaan toimi tapojensa mukaan ennenkuin se ehti ajatella ensimmäistäkään ajatusta. Se hyppäsi veteen ja lähti uimaan veneen perässä. Kun veneessä huomattiin ettei se aio kääntyä takaisin, se oli pakko nostaa kesken matkan veneeseen. Remuhan ei tunnetusti hötkyile. Sitä eivät stressaa uudet ja oudot tilanteet, vaan se nauttii elämästään kaikin mahdollisin tavoin.

Mullekin sitä makkaraa, kiitos! Uidessa tuli nälkä...

Luva numero kaksi

Tulihan se sieltä lopulta, agilitynolla nimittäin. Viiden hyppynollan ja 13 agistartin jälkeen Dave kipitti nätisti puomin alastulon ihan alas asti. Muuten rata näytti vähän siltä, että Dave ei ollut vielä kunnolla herännyt (kellokin oli aamulla vasta yhdeksän). Nopeus ei päätä huimannut, mutta näitä väkisin väännettyjä nollia nyt kuitenkin tarvitaan, jotta homma lopulta etenisi.

Toisella agiradalla Dave oli jo paremmin hereillä. Vaikealta radalta ei tullut missään säkäluokassa yhtään nollaan. Davelle kirjattiin tältä radalta HYL.

Mutta tässä vielä nollarata. 

Motivaatiota etsimässä

Viime sunnuntaina kävin etsimässä rally-tokomotivaatiota Hannele Pirttimaan koulutuksesta. Hannele oli pyydetty kouluttamaan TamSKin valmennusryhmää, ja sain luvan osallistua koulutukseen Daven kanssa.

Koulutus oli antoisa ja ajatuksia herättävä. Päällimmäiseksi jäi mieleeni Hannelen painokas neuvo: älä ota kisaepäonnistumista tai koiran suoritusta henkilökohtaisesti. On tosiaan opittava myös epäonnistumaan. Koira ei suoriudu huonosti tahallaan. Vikaa voi olla olosuhteissa, ajankohdassa, ohjaajassa ja vaikka missä. Tänään meni näin, mutta huomenna on uusi päivä.

Saimme myös hyviä vinkkejä yli- tai alavireisen koiran hallitsemiseen. Ylivireiseen koiraan olenkin jo tottunut, ja aika hyvin itseoppinut Andyn hyvässä koulutuksessa. Alavireisen, kisaradalla lahnailevan koiran kanssa tekeminen onkin sitten ihan uusi juttu. Itse yritän nyt panostaa Daven kanssa enemmän leikkipalkkaamiseen, koska siitä on hyviä kokemuksia agilityn puolelta. Rata- ja tekniikkaharjoitukset on myös syytä pitää visusti erillään: radalla pitää olla aina kivaa, menivätpä tehtävät sitten hyvin tai huonosti. Tekniikkahinkutukset tehdään erikseen, naksulla, naksusanalla ja/tai namin avulla. Täytyy uskoa ja luottaa siihen, että joku kaunis päivä se opittu tekniikka ja tarkkuus näkyy myös radalla. Nyt me vaan rallatellaan. Ja tekniikkatreeneissähän Dave on oikein pätevä.

Opin muuten myös mistä rally-toko-nimitys tulee. Rallin kanssahan sillä ei ole mitään tekemistä, vaan sana on englantia ja tarkoittaa iloista tekemistä.

Katriina Nurmikolu kuvasi Daven treeneissä, mistä kiitämme.

Kesäkuulumisia

Kesä se on tämäkin, vaikkei lämpö luita riko. Itse asiassa lämpötilat ovat oikein sopivat, kunhan ei vaan aina sataisi...

TamSKin iltakisoista ei ole jälkipolville kerrottavaa. Agiradalta virhepisteitä 15: yksi kielto, lentokeinu (jota takuulla luuli puomiksi) sekä se puomin kontakti. A oli kaunis kontakteineen kaikkineen. Hyppyrata ei sujunut sinne päinkään, se meni esteiden ohitteluksi ja kaahotukseksi sinne tänne (HYL). Molemmilla radoilla pujottelu meni nappiin, jotain hyvääkin siis... Näistä kisoista olisi voinut jäädä päällimmäiseksi harmitus, mutta onneksi Kaisa Jalava otti kauniin kisakuvan koohottajastamme.

Kulunut viikko on kulunut mökillä lepäillen ja akkuja lataillen. Pari päivää meni, ennen kuin osasi laskeutua tekemättömyyteen. Koiratkin ottivat rennosti, söivät mustikoita (paitsi Dave joka sylki annetut marjat pois suustaan) ja kahlailivat vedessä (paitsi Remu, joka teki perinteiseen tyyliin kunnon uintilenkkejä). Useampanakin päivänä satoi, ja Dave keksi alkaa kävellä keskeltä kuralätäkköjä - ensin varovasti ja sitten aina vaan iloisemmin: näinkin voin siis tehdä!  Meidän pieni...

Koska olimme liikkeellä asuntoautolla, mukana olivat myös aitaelementit, joilla saimme jatkettua terassia. Muuten ei koiria uskaltanut pitää irti, kun eläimiä oli niin naapureiden kuin luonnonkin puolesta runsaasti.

Sade ei haitannut Remun luontotarkkailua.

Näkymä mökin ikkunasta oli kuin taulusta, joten kuva piti tietysti kehystää...

 Aginollien metsästys jatkuu parina seuraavana viikonloppuna. Otin myös kisamörköä sarvista ja ilmosin sekä Andyn että Daven elokuisiin rallykisoihin. Jos ei kulje niin ei kulje, mutta ainakin on yritetty.