tiistai 21. toukokuuta 2013

Rallatellen

Meillä on Andyn kanssa uusi harrastus - nimittäin rally-toko. Otin sen ohjelmistoon, koska perinteinen tokoilu voi olla seurakoiran kanssa aika puuduttavaa. Rally-tokossa koiran kaikenlainen kannustaminen ja vartaloavut ovat sallittuja, joten koiran viretaso pysyy hyvin yllä. Se taas ei ole hauskaa, että esimerkiksi alokasluokassa kylttejä on 31, ja joidenkin kylttien logiikka ei millään tahdo aueta tällaiselle keski-ikäiselle täti-ihmiselle.

Tarkoituksena on korkata rally-tokokisat jossain vaiheessa kesää tai alkusyksyä, sen verran helppoja alokasluokan liikkeet ovat. Jos ohjaaja vaan oppii kylttien merkitykset... Uusia opeteltavia juttuja ovat olleet eteen istuminen ja saksalainen täyskäännös,  mutta vartaloavulla homma toimii - ainakin nami kädessä. Yksi alokasluokan suurimmista haasteista on hihna. Tee siinä sitten saksalaista täyskäännöstä, kun on nami yhdessä kädessä, hihna toisessa kädessä ja nämä vaihtuvat lennossa samalla kun käännyt eri suuntaan koiran kanssa.. Hihnaan sotkeutuminen onkin alokasluokassa enemmän kuin todennäköistä.

Varsinaisia tavoitteita meillä ei Andyn kanssa taida enää olla. Pidetään hauskaa ja katsotaan mihin se riittää. Koulutustunnus tai pari nimen eteen ei kyllä olisi hassumpi juttu.

Loppuun vielä hämmästelyn aihe: blogia on käyty kurkkaamassa yli 4000 kertaa sen olemassaolon eli kolmen kuukauden aikana! Suurin osa kävijöistä on tietenkin suomalaisia, mutta tilastot kertovat, että esimerkiksi Venäjältä on tehty 121 käyntiä ja Yhdysvalloistakin 101. Entä keitä ovat ne 59 tilastoista löytyvää saksalaista? Itse en tunne yhtään ihmistä Puolasta, mutta sieltäkin blogiin on eksytty neljä kertaa. Hämmästyttävää!


3 kommenttia:

  1. Kiva blogi sulla! :) Tuota rallytokoa haluaisin minäkin kokeilla jossain vaiheessa, kuulostaa kyllä hauskalta! Nyt vain on harrastuskiintiö täynnä hetken aikaa kun aloitettiin kolme uutta harrastusta yhtäaikaa, jälki, agility ja koiratanssi! Huh.

    VastaaPoista
  2. Moro!
    Rallytokoilu itseäkin kiinnostaisi kokeilla ja varsinkin TOKO-temppuiluista siinä on paljon hyötyä. Kerro vaan lisää siitä lajista täällä, lukijoita kun piisaa kaikkialta :D !
    Mahtava on muutenkin blogisi - on tullut ennenkin luettua, mutta ei vaan aina muista antaa palautetta. Sori. Ja kuvat on upeita. Mutta KOIRAT tietenkin parhaita :) !
    T: Mallu & Piitu ja Ressu

    VastaaPoista