lauantai 11. tammikuuta 2014

Uuden alussa

Taas on edessä lukematon määrä mahdollisuuksia. Uusi vuosi on tyhjä, kirjoittamaton sivu. Mitään ei ole vielä menetetty, tosin mitään ei ole vielä voitettukaan. Ensimmäiset kisatkin vasta edessä päin.

Vuoden vaihtuminen sujui rauhallisissa merkeissä. Andy ja Remu opastivat Davea - raketeissa ei ole mitään kummallista. Vaikka paukkuisi kuinka, se ei haittaa, ulkona voi liikkua ihan normaalisti. Dave näytti ottavan opin vastaan. Se ulkoili normaalisti, ja sisällä kuulosteli meteliä muutaman kerran nostaen päätään, mutta jatkaen sitten uniaan.

Pienen neuvonpidon jälkeen aloitin Daven kanssa kilpailevien rally-tokoryhmässä. Piti luvata, että en pilaa sitä. Minäkö? Lisäoppi ei kai ketään kaada, päin vastoin. Andynkin agilityura urkeni vasta siinä vaiheessa, kun rinnalle otettiin toko. Tosin emme voi tietää, mitä olisi tapahtunut muussa tapauksessa...

Ensimmäinen ohjattu tunti Daven kanssa on nyt takana. Tunnetta on mahdotonta sanoin kuvalla, se oli jotain niin kevyttä ja antoisaa. Nyt osaan arvostaa menneitä vuosia Andyn opissa: kuinka paljon vaikea harrastuskoira voikaan opettaa! Totta puhuen pelkään itsekin, että pilaan Daven. Kouluttaja tosin rauhoitteli toteamalla sen, minkä tietenkin tiedän itsekin: tämä on eri koira, ja täysin erilainen koira. Ohjaajakin on toivottavasti vuosien varrella oppinut jotain.

Ensimmäisen tallilla yhdessä viettämämme tunnin jälkeen näin selvästi Andyn suurimman ongelman. Se ei ole nuuskiminen tai haukkuminen, ei tosiaankaan, nämä ovat vain oireita. Ongelmana on kontakti, tai sen riittämättömyys. Kun tekee töitä Daven kanssa, kontakti on sataprosenttinen. Se tekee harjoittelusta täysin erilaista, se tuntuu avaavan ovia vaikka minne asti.

Andyn kanssa luulen tästä eteenpäin keskittyväni nauttimaan yhdessä tekemisestä. Aikamme on kuitenkin rajallinen, tärkeintä on, että saamme edelleen tehdä yhdessä, oppia yhdessä. Meni hyvin tai huonosti, nyt on aika unohtaa tavoitteet. Luulen, että nuori polvi saa ottaa tavoitteet harteilleen.

Tärkeintä on olla rento!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti