Vuoden viimeiset

Lahdessa piti olla Salme Mujunen, joten sinne siis, varsinkin kun reissun pystyi hyvin yhdistämään äidin luona vierailuun Mikkelissä. Lopulta ilmoittautujia tuli niin paljon, että tuomareita haalittiin lisää, eikä mineille osunut Salme Mujusta. Eka starttikin alkoi jo kello 8 aamulla, joten herätys oli Mikkelissä ennen viittä. Vähän jäi visiitti lyhyeksi...

Ensimmäisellä agiradalla Remun puomi oli täpärääkin täpärämpi, ja Allan Mattson tuomitsi sen virheeksi. Muuten meno oli sujuvaa, ja etenemäkin mukavat reilu 4 m/s.

Toisella agiradalla alku epäonnistui, mutta tietysti tällä radalla Remu teki hienon juoksupuomin. Vauhti tuntui ohjaajasta parhaimmalta, mutta hylkäyksen vuoksi siitä ei saatu mustaa valkoiselle.

Viimeisenä oli hyppyrata, joka sujui taas remumaisen varmasti. Vauhti oli edelleen yli neljän, joten hyvässä kunnossa näyttäisi Remu olevan. Harvempi kisa- ja treenitahti tuntuu sopivan sille hyvin. Eihän näillä vauhdeilla paljon juhlita, kun kärkii menee nykyään jo viiden etenemillä, mutta tähän on nyt tyytyminen.

A-rata, 5 virhepistettä.

B-rata, HYL.

 C-rata, hyppynolla.

Hyvää joulua!

Lorvikatarri

Saanko luvan?

Tie vei tänään Janakkalaan, koska lähempääkään ei löytynyt ykkösten hyppyrataa. Kannatti ajella tunti, tuloksena oli Davelle komea nollavoitto ja ensimmäinen luva (luokanvaihtoon oikeuttava nollatulos). Kolmas mieltä erityisesti lämmittänyt asia löytyi tuloslistalta: etenemä oli 4,8, eikä Dave edes tykittänyt täysillä. Varaa on vielä kiristää reilusti. Käännökset olivat davemaisen tiukkoja, mutta esimerkiksi pussin jälkeen koira oli hetken vähän eksyksissä. Ohjaaja oli myös monessa kohtaa myöhässä. Enhän minä sitä muuten ehkä huomaisi, mutta aina silloin Dave alkaa kysellä ja haukkua: minne minne?

Videon kuvasi ehkä joku 4-vuotias (kolmaskaan koira ei ole opettanut mulle miten videokameraa voi pitää paikoillaan, vaikka kohde liikkuu):

Hienoa oli nähdä, miten täpinöissään Dave halusi radalle. Agility on sille ykkösjuttu!

Sairaslomalla

Andyn lonkista löytyy nivelrikkoa, joka on nyt oireillut välillä enemmän, välillä vähemmän. Kun Andy alkoi jokunen viikko sitten ontua, teimme samantien yhden ison päätöksen: Andyn agilityt on liidelty. Pappa saa jäädä eläkkeelle, eikä sitä kaiveta naftaliinista edes rotumestaruuksia varten.

Kuvissa Andyn lonkat ovat varsin pahan näköiset, joten täytyy ihmetellä miten hyvin on pärjätty tähän asti. Muutama vuosi on nyt menty nivelvalmisteella, jonka niveliä voitelevasta vaikutuksesta on selvästi ollut hyötyä. Hyvä lihaskunto on myös pitänyt Andyn liikkeellä: sillä on lonkkadysplasian lisäksi jo nuorena todettu kinnernivelen yliojentumista, joka näkyy selvästi rauhallisessa kävelyssä. Ravissa yliojentumista ei tapahdu.

Andyä ei varmaan koskaan olisi pitänyt agilityn saloihin tutustuttaa, mutta lonkkavika selvisi vasta 7-vuotiaana. Nykyään olisimme paljon valveutuneempia, rankka laji vaatii nimittäin terveen kropan. Remu tuli aikanaan jo kuvattua ja tutkittua kyynäriä, selkää ja lonkkia (ja aivoja) myöten. Rakenteeltaan se sopiikin lajiin paremmin. Onneksi innostuimme lajista vasta Andyn täytettyä vuoden, joten ainakaan liian aikaisin sen kanssa ei ole aloitettu. Myös treenimäärät ovat olleet todella vähäisiä, lähinnä kerta viikkoon. Myös Daven kanssa on toimittu varovasti pennusta lähtien, eihän lupaavaa koiraa tietenkään haluta rikkoa. Kaksivuotiaana Dave on tarkoitus kuvauttaa, mikä kyllä jännittää, löytyyhän samasta pentueesta niin A-, B- kuin C-lonkkiakin...

Lonkkatuomiosta huolimatta Andyn agilityura ei kaduta, ei niinkään saavutusten, vaan lähinnä Andyn itsensä vuoksi. Se löysi vuosikkaana lajin, johon se on saanut purkaa suurimmat höyrynsä ja jota se on rakastanut alusta asti. Energiselle ja luonteeltaan jopa vähän ylivilkkaalle koiralle oli tärkeää löytää jotain muuta tekemistä kuin pahantekeminen... Ja Andyn kanssa on tosiaan touhuttu, kisattu ja treenattu, monessakin eri lajissa. Puuha-Andy on ollut hyvin onnellinen, ja rauhoittunut kotona tyytyväisenä sohvannurkkaan lepäilemään.

Andy Onnellinen.

Toisaalta nyt vähän hirvittää, miten saamme hyvän lihaskunnon ylläpidettyä, kun Andyn elämä koostuu lähinnä hihnalenkkeilystä ja sohvalla makoilusta. Rally-tokoa mainostetaan hyvänä jäähdyttelylajina agilitykoirille, mutta kyllä siinäkin koiran takapää joutuu koville peruutuksissa ja vasemmalle käännöksissä. Ehkä pidämme taukoa nämä pahimmat syyskosteat ja mietimme jatkoa myöhemmin. Sillä välin voisi käydä tutustumassa vaikka paikalliseen koirakylpylään.

Mediykkönen

Nyt se on virallista - Dave on mediksi mitattu ja ensimmäisen kisansa kisannut. Tämä historiallinen tapahtuma näki päivänvalonsa TamSKin tuttuakin tutummassa harjoituspaikassa Tallilla 11.11.2014. Itse mittaus veti Daven jäykäksi ja selän köyryyn, mutta siitä huolimatta tulos oli selvä medi.

Hyppyrata oli Johanna Nybergin käsialaa, ja erikoisin hyppyrata mitä koskaan olen nähnyt. Radalla oli nimittäin 18 tavallista hyppyestettä ja kepit. Ei putkea, ei pituutta, ei muuria, ei rengasta, ei pussia... Tunnelma vähän lässähti, olisi nimittäin ollut kiva nähdä, miten Dave suoriutuu kisaradalla erinäisistä esteitä. Hypätähän se kyllä osaa.

Dave on hyvähermoinen pikku otus, se nähtiin taas kerran. Mittaushässäkästä ja pitkästä odottelusta ei näkynyt merkkejä, kun Dave halusi radalle jo rataantutustumisen aikana. Lähdössä se pysyi hienosti ja ratakin sujui mallikkaasti aina esteelle numero 12, jossa ohjaaja veti koiran esteen ohi. Askelmerkit olivat haussa vielä seuraavallakin esteellä, mutta loppurata meni taas hyvin. Pujottelukin suoritettiin virheittä, joskaan ei sellaisella vauhdilla mihin Dave parhaimmillaan pystyy.

Oli kiva nähdä, että kisatilanteessakin Dave toimii hyvin. Kunhan kontaktit saadaan kuntoon puomilla ja A:lla, kisoja on luvassa enemmän. Nyt lähimaastossa ei hyppyratoja ole ennen kesää, ellei sitten lähdetä Janakkalaan asti sellaisen perässä.

On me treenattu

Koska kisojakaan ei nyt ole, on sitten treenattu. Daven kanssa on käyty alkeistokokurssia, koska halusin palata alkeisiin ja tehdä pohjatyöt kunnolla. Se on niin nopea oppimaan, että treenaminen on pelkkää iloa! Kuuden tunnin kurssista on nyt viisi takana, ja olen onnistunut tavoitteissani: namit ovat nyt lähinnä taskussa, eivät kädessä, ja olen saanut liikkeisiin nopeutta ja tarkkuutta. Seuraaminenkin on alkanut sujua, kun lakkaan varmistelemasta katseellani ja liike suuntaa enemmän eteenpäin.

Alkeistokon jälkeen tekisi jo mieli siirtyä taas rally-tokon pariin. Toivottavasti Davelle löytyisi sopiva kurssi, jotta pääsisimme korkkaamaan avoimen luokan pikapuoliin!

Andyn kanssa päätin palata takaisin haukkumattomuustreeneihin. Haukku on taas ylittänyt kaikki järkevät mittasuhteet, eli jotain pitää tehdä, jos haluamme kisata voittajassa. Koska Andy haukkuu lähinnä komentamalla "anna jo ne namit", päätin yrittää edetä luopumistaktiikalla. Namia voi saada, kun siitä luopuu, ja suostuu siitä huolimatta tekemään töitä. Namit eivät enää tule taskusta ja kädestä, vaan kiposta. Hirveän vaikeaa Andylle, mutta pikkuhiljaa homma alkaa jo toimia kotipihassa. Tosin sen pinna on vielä hyvin lyhyt, eli palkalle on päästävä suht usein, muuten riemu repeää... Odotan mielenkiinnolla miten tämä projekti etenee.

Dave kävi tällä viikolla Jaakko Suoknuutin yksärillä. Palautteen mukaan Davella riittää nopeutta ja ohjaajalla jalkaa, kunhan ohjaaja vaan olisi oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Ja se perinteinen: nopean koiran ohjaaminen ei ole helppoa! Siitä olemme Jaakon kanssa yhtä mieltä, että Petri ei oikein osaa valssata. Tämän totesin jo 20 vuotta sitten häissämme. :)