Ajoittain hyvää yhteistyötä

Andyn ensimmäinen virallinen voittajaluokan kisa rally-tokossa ei sujunut ihan niinkuin olin ajatellut. Vaikka olin paikalla puolitoista tuntia ennen luokan alkua ja tein kaikki tutut temput Andyn väsyttämiseksi, mikään ei tällä kertaa auttanut vireen laskemiseen. Ja kun radalle mennään korkeassa vireessä, se tietää Andyn tapauksessa vain yhtä asiaa - meteliä!

Rata näytti jo seinältä katsottuna meille liian vaikealta. Juoksupätkä alkoi muistaakseni jo neljänneltä kyltiltä, ja kun se oli vielä oikealla (spiraali oikealle juosten oikealla), arvasin että päivä ei ole meidän. Lisäksi radalla oli vierellä peruutus, joka on meillä vielä todella epävarma ja yhteensä peräti neljä puolenvaihtoa.

Koska päättelin radan olevan meille ylivaikea, en jaksanut jännittää suoritusta yhtään. Saimme kaksi kympin virhettä. Estehyppy oli niin ahtaassa välissä, että Andy ehti seuraavalle kyltille ennen minua ja rintamasuunta kääntyi vasten. Peruutuksessa Andy kyllä peruutti, joskin vähän vinoon, mutta arvostelulapussa lukee että laskin askeleet väärin - kolmeen laskeminen on kyllä yllättävän vaikeaa! Haukkumisesta tuomari sakotti kolme kertaa kolme pistettä ja lisäksi yhteisvaikutelmasta viisi pistettä. Kolme pistettä lähti mm. spiraalijuoksun hyppimisestä ja P-käännös vasemmalle -kyltillä seuraamisen hajoamisesta.

Yhteensä pisteitä tuli 53 eli aika kauas jäätiin tavoitellusta 70 pisteestä. Positiivisia asioita tapahtui radalla kaikesta huolimatta paljon: kaikki neljä puolenvaihtoa onnistuivat hyvin, peruutus onnistui osana rataa ja Andy seurasi reippaasti koko ajan, niin vasemmalla kuin oikeallakin. Sain myös itse pidettyä yllä saman rennon fiiliksen, mikä jäi edellisestä nollakoirakko-radasta.

Tämä oli toinen nollatuloksemme. Tulosta haetaan seuraavan kerran varmaankin kesällä ulkokisoista.

Kisakontakteja

Dave juoksi ensimmäiset viralliset agiratansa tietysti TamSKin kisoissa. Kisoja edelsi kontaktitehokuuri, mutta kisassa puomi ei vielä toiminut. Juoksukontaktien opettaminen vaikuttaa melkoisen turhauttavalta puuhalta, mutta niissä kuulemma pysytään. A tosin näyttää nyt hyvältä, puomi teettää edelleen töitä.

Eka rata oli Johanna Nybergin käsialaa, ja yleisössä kävi kohahdus, kun radalle kannettiin pöytä. Alkoi pikainen sääntöjen ja suoritustapojen miettiminen, mutta tuomari kyllä opasti kaikki pöydän saloihin. Hyvä opetus kisaaville: kaikkiin esteisiin kannattaa tutustua. Pöytä on kyllä tosi harvinainen, mutta se voi edelleen olla radalla. Moni koira meni mieluummin pöydän alle kuin päälle, ja muutama ylijuoksukin nähtiin. Jokunen koira ei suostunut pöydälle ollenkaan, mutta muutama puhdaskin suoritus sentään nähtiin (Dave tietty näiden joukossa).

Ensimmäisellä radalla puomin alastuloloikka oli ainoa virhe, muuten meno oli sujuvaa ja vauhdikasta. Nyt näyttää siltä, että koirakko on löytänyt yhteisen rytmin!

Toinen agirata oli perinteisempi, joskaan ei sekään mikään helppo ykkösten rata. Puomin loikkaus toistui, ja sitten Dave sekosi yllättäen pujottelussa. Videolta näkee, miten se vilkaisee ohjaajaa, ja rytmi sekoaa. Ehkä koiralle pitää kepeillä antaa vähän enemmän tilaa.

Tässä Daven radat, tyytyväinen saa olla!

Parasta A-luokkaa

Davea on nyt tänä keväänä tutkittu päästä varpaisiin. Priimaa pukkaa, joskin kaikkeen varauduttiin. Tulokset ovat kaunista luettavaa:

kyynärnivel: 0/0
lonkkanivel: A/A
selän spondyloosi: SP0 (puhdas)

välimuotoinen lanne-ristinikama: LTV0 (normaali)

silmätutkimus: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia

polvilumpiolux.med: 0/0

Treenikaveri sen totesikin: nyt voi enää itse rikkoa koiran, tai koira itsensä. Lähtökohdat ovat kuitenkin ihanteelliset. Kisaura voi alkaa.
(Kuva: Tytti Käyhkö)

Treenikuulumisia

Omaan viikkotreeniohjelmaani kuuluu tiistai-iltaisin rally-toko Daven kanssa, torstai-iltaisin rally-toko Andyn kanssa ja noin joka toinen lauantai agility Remun kanssa. Tilanne on uusi ja mielenkiintoinen - nimittäin se, että teen jotain säännöllisesti kaikkien kolmen kanssa. Varsinkin Remu on jäänyt näyttelyinnon hiivuttua taka-alalle.

Agility Remun kanssa on haaveiden täyttymys. Olen itse suoraan sanottuna hirveän surkea, mutta Remuhan on paras harjoituskaveri aloittelijalle. Se osaa, ja se opettaa. Oma haasteensa on opettaa se irtoamaan, sillä en kykene juoksemaan kunnolla, ja mieluiten kävelisin koko radan läpi. Aluksi Remu ei mennyt ohjauksessani edes putkeen, mikä kuvannee riittävästi taitotasoani, kun sentään on agilityvalio kyseessä... Eteenpäin on menty, hypyt ja putket sujuvat enimmäkseen ensimmäisellä yrityksellä, ja pienestä radanpätkästäkin selviämme valssaten. Viime lauantaina treenattiin leijeröintiä, ja yhden epäonnistuneen yrityksen jälkeen sain kuin sainkin Remun putkeen puomin takaa. Mieletön tunne! Remu oli niin täpinöissään radalla, että se haukkui vähän väliä, niin kuin aina silloin kun se on innoissaan. Agility on niin siistiä!

Daven rally-toko junnaa paikallaan. Jostain syystä se ahdistuu radalla ja ottaa etäisyyttä. Asiaa ei auta se, että olen pari kertaa tallannut sen varpaille. Treenipaikka Koirakoutsilla on myös selvästi Davelle liian ahdas. Se leikkii innokkaasti ja repii lelua, mutta radalla se hidastelee, ihmettelee ja nuuskii maata. Yksittäisten liikkeiden treenaus sujuu hyvin: se peruuttaa jo lähes kolme koiranmittaa edessä ja osaa melko hyvin peruuttaa myös vieressä. Se osaa puolenvaihdot jalkojen välistä ja takaa, edestä ei ole vielä kokeiltu. Oikealla seuraaminen tökkii vielä enemmän kuin vasemmalla, se jätättää ja ottaa etäisyyttä sivusuunnassa. Vasemmalle käännöksissä on menty takapakkia, kun sen täytyy väistää minua etuviistoon. Varmaan peruja tassulle tallaamisesta... Täytyy miettiä missä jatkaisimme tämän kauden jälkeen. Tässä treeniryhmässä emme selvästi edisty.

Andy on nyt ilmoitettu ensimmäiseen voittajaluokan rallykokeeseen. Hirvittää, mutta kivalla tavalla. Kaikki mitä Andyn kanssa vielä tehdään, on puhdasta plussaa. Se on niin innokas ja yritteliäs ja valmis tekemään töitä, turhautuu ainoastaan tauoilla. Olen ottanut takaisin ohjelmistoon myös avoimen luokan tokoliikkeet. Tarkoitus olisi kokeilla vielä kesällä, josko se ykköstulos sieltä tulisi. Elämme jännittäviä aikoja!

Dave Katjan koulutuksessa

Dave kävi tänään Katja Ojansivun vetämässä koulutuksessa. Paljon on menty eteenpäin, ja sama pätee niin ohjaajaan kuin koiraan. Näin paljon voi tapahtua edistystä myös yhdessä treenissä:

Daven kontaktikoulu

Projekti nimeltään Daven kontaktit etenee hitaasti mutta varmasti. Juoksukontakteista ei ole luovuttu, vaikka lankulla juoksutus osoittautui liian haastavaksi lähestymistavaksi. Dave ei missään vaiheessa tajunnut mitä sitä odotettiin, ja aina vauhdin kasvaessa se loikkasi komeasti kontaktipinnan yli. Muutaman kerran palattiin takaisin lankulle, mutta edistymistä ei tapahtunut. Tästä siis lähdettiin:

Pienen tuumaustauon jälkeen osa juoksariporukasta vaihtoi pysäytykseen ja joku taisi onnistuneesti jatkaa lankutustakin, mutta Petri päätti siirtyä boksiin. Aluksi Dave juoksi boksia maassa, sitten se siirrettiin madalletulle A:lle, korotetulle A:lle ja lopulta puomille.

Kuvamateriaalia projektista on harmillisen vähän, mutta tässä jotain. Näistäkin on jo menty eteenpäin: A menee jo täyskorkeana, ja puomilla on kuulemma enemmän vauhtia. Mutta idea toivottavasti välittyy.

Näyttää siltä, että keväällä tai alkukesästä Dave lopulta pääsee kisaamaan myös agilityradoille.

Terve 2-vuotias

Dave juhli tänään 2-vuotissyntymäpäiviään perusteellisesti. Päivällä se pääsi tallille treenaamaan agilityä, joka on sen lempilaji. Iltapäivällä oli vuorossa terveystarkastus. Painoa 10,5 kiloa, terveet silmät ja nollan polvet. Eläinlääkärin mielestä koikkerit muistuttavat hevosia kaikessa herkkyydessään. Osuva vertaus. Illalla suuntasimme vielä rally-tokotreeneihin. Dave oli oikein pätevä: treenattiin vauhdinmuutoksia, oikean puolen seuraamista ja hyppyä.

2-vuotiaalla alkaa olla jo älliä päässä ja homma hanskassa. Elämä 2-vuotiaan kanssa on varsin mukavaa.